tiistai 3. helmikuuta 2015

Triahlonkoulun startti

Moni yritysjohtaja ja yrittäjä on omassa elämässään oikeasti teräsmies. Päivisin he tekevät hulluna töitä, öisin uhraavat unensa ja terveytensä pyyteettömästi asiakassuhteiden hoitamisen ja hauskanpidon vuoksi. Koska...no, onhan se nyt siistiä viettää iltaa huippuporukassa ja ystävystyä samalla kerrassaan mainioiden veijareiden kanssa.(Aamulla ei välttämättä tosin enää ihan yhtä siistiä.)

Talentreen Herra Huu, eli Antti Huuskonen polvileikkausta vaille valmiina koitokseen.

Kuopio-Hallilla oltiin. Voi nostalgia!

Mutta voisikos se verkostoituminen olla jotain muutakin? Mitä tarvitaan niin liike-elämässä kuin urheilussa menestymiseen? Rohkeutta ja kilpailuhenkeä, itsensä likoon laittamista. Huumoria ja itseironiaa, mutta myös lukemattomia hikilitroja, epätoivoisen väsyneitä aamuja. Yrityselämässä, kuten ei huippu-urheilussakaan, kukaan kuitenkaan menesty yksin. Hyvä porukka ympärillä antaa niin paljon voimaa, vertaistukea ja tsemppiä, että sillä energialla ja osaamisella mennään vaikka kuuhun. Tai triathonille. Jotka meikäläiselle tuntuvat tällä hetkellä jotakuinkin saman kaliiberin tavoitteilta.

Marika ja Marko odottavat testattavaa. Taustalla Hannu ohjeistaa juoksuunlähtijää.

Verenvuodatukselta ei säästytty. Tässä meikämimmi antaa näytettä.

Kun porukalla treenataan, on tärkeää yhteinen päämäärä, jota kohti jokainen pyrkii omista lähtökohdistaan käsin. Viime keväänä järjestimme Talentreen triathlonkoulun yhdessä Kuopion Aquaterran kanssa. Tavoitteena oli kutsua asiakkaita ja yhteistyökumppaneita liikkumaan yhdessä, oppimaan uutta, haastamaan itsensä ja tottakai viettämään aikaa hyvässä seurassa. Koska yhdessä treenaamisen konsepti osoittautui menestyksekkääksi kokonaisuudessaan, miksi keksiä pyörää uudelleen?

Tänä vuonna vain kehitimme talentriathlonkoulusta vol kakkosen, jossa päästään taas himpun verran askelta monipuolisemman treenin äärelle. Valmennuksen organisoi tänä vuonna Kuntokeskus Huippu, jossa kestävyyspuolen osaamista on vaikka muille jakaa (ja se tietysti on tarkoituskin ;) ). Huippu räätälöi Talentreen porukalle toiveidemme mukaan 10 treenikerran paketin, jossa käydään läpi triathlonin eri osa-alueita ja kokonaiskoitokseen vaadittavia tietoja, taitoja, lihaksia, kropan osia ja asenteita. Koko homma kulminoituu seuraavan kesän Kuopio triathlon-kisaan, jonne saamme toivon mukaan sekä osallistuja että seutukunnan komeimman kannustusjoukon (viime kesänä järjestimme kisa-alueelle kaikkien työntekijöiden kesken perhepiknikin nyyttärihenkeen. Kiitos vaan ja anteeksi kaikille muille läsnäolleille :D Saattoi lähteä ääntä ja saatettiin vallata noin hehtaari siitä loppusuoran vierestä.)

Kukee kulkee. Ei ihan vielä kaikkensa antaneena, pari kierrosta jäljellä.

Punnerrustesti menossa. Tehtiin pareittain, toinen teki ja toinen laski lahjomattomasti.

Sunnuntai-iltana sitten pistettiin homma tältä vuodelta virallisesti käyntiin! Mukaan uskaltautunut porukka kokoontui Kuopio-Hallille, jossa otettiin sitten miehistä ja naisista mittaa ja pistettiin mustaa valkoiselle: mistä on tyyppi tehty? Kenen meno hyytyy, kuka jaksaa porskuttaa? Kuntoa testattiin siis kaiken urheilun sääntöjen mukaan teettämällä laktaattitestit (juoksemalla 4x 1km), kyykkäämällä minuutin ajan, tekemällä vatsalihaksia ja punnertamalla niin ikään minuutin ajan. Testien perusteella jokainen osallistuja saa henkilökohtaisen profiilin ja mm. sykerajat harjoittelun tueksi.

Itse pääsin osallistumaan testeihin onneksi lähes täysissä sielun ja ruumiin voimissa edellisviikon sairastupailun jäljiltä. Testit poikkesivat jokseenkin niistä, mitkä Marko piti minulle PT-projektimme aluksi, joten suoranaista vertailua niihin tuloksiin ei voi suorittaa. (Semmoiset testit ovat taas edessä vähän alle viikon päästä, ääk!). Kyllä oli porukassa puristusta! Huikeata miten sinnikkäästi porukka sekä teki testit kaikkensa antaen että tsemppasi toisiaan. Minä <3 meidän treeniporukka. Huomionarvoista on, että nyt on tiedossa lähtötaso, jonka perusteella jokainen saa arvokasta tietoa kunnostaan ja kehittämiskohteistaan. Tästä on suunta vain ylöspäin!

Polvivaikeudet eivät estä punnerrusta. Teräsmies on rautaa, näinhän se menee.

Terhi antaa näytettä. Ja sitten taas uudelle kierrokselle!

Jatkossa treenataan viikon-kahden välein valmentajan kanssa, lisäksi meillä on facebook-ryhmä jossa ilmoitellaan tulevista miitingeistä ja vaikka lenkeistä. Luulenpa, että keväästä tulee treenimielessä TODELLA mielenkiintoinen :) Tarinaa kerrotaan jatkossa täällä sekä Talentreen blogissa tunnisteen "Talentriathlon" alla, ja sillä tägillä keskustelua löytyy myös Twitteristä. Tervetuloa messiin! Viime vuoden perusteella suosittelen toimialariippumatonta treenausta yrityksiin todella lämpimästi! Työnteko ei tapa, mutta istuminen ainakin tyhmentää ;)

2 kommenttia:

  1. Jaahas, taas kommentti hävisi taivaan tuuleen tai ei ainakaan tule ilmoitusta, lähtikö se eteenpäin. Olisiko siellä asetuksissa joku täppä, joka auttaisi tähän ongelmaan? =) Mutta onneksi tällä kertaa olin ovela ja kopioin kommenttini, eli:

    No siellähän näyttää olevan hyvä meininki ja tuttujakin kasvoja :) Ja tuttu paikkakin :) Mutta hetkinen, oletko siis osallistumassa triathlonille? Ei sillä, ettet pystyisi, vaan sillä, että... huh! =) Mikä matka tähtäimessä?

    VastaaPoista
  2. Joo, meillä on firman porukalla ja asiakkaisiin laajennettuna tämmöinen triathlonporukka :) Viime vuonna jo aloitettiin ja hienosti jätkät osallistui itse kisaankin, itsellä jäi lopputreenit ja osallistuminen mittelöön välistä kun aloin olla viimeisillään raskaana tuolloin. Tänä vuonna on kyllä tavoitteena päästä maaliviivan yli!

    Kiitos vinkistä kommenttien osalta, koitan käydä katsomassa. Tämä blogger tosin ei oo ihan hermovapain alusta, kun se välillä heittelee pihalle kesken kirjoituksen, hakee tekstiasetuksia (ja ei löydä).... No mutta kiva joka tapauksessa, että kommenttisi ovat tulleet perille :)

    VastaaPoista

Anna palaa, beibi!