keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Sweet, oh so sweet

Vanhempainvapaalaisen arki on tullut muutokseen, joka vaikuttaa saavutettuihin etuihin (salitreeni päivisin, blogin kirjoittelu suunnilleen keskeytyksettä) ratkaisevasti: neiti nollavee lähti liikkeelle! Nyt hän ryömii eteen ja taakse, kierii sivulle ja toiselle, jää jatkuvasti jumiin mitä epätodennäköisempiin paikkoihin... Eikä käsitä tietenkään, että pää jatkuu silmien yläpuolella, mistä syystä yrittää otsa korkealla ängätä sohvan alle, lipaston alle, sängyn alle ja koiran luolaan. Myös sähköjohdot, -pistokkeet ja härvelit ovat jotain äärimmäisen kiinnostavaa, eikä nassikkaa saa enää hämättyä sukan, lapasen, äänettömän lelun tai edes koiran luun avulla, kun kerran annoin iPhonen valokuvat selattavaksi (Rookie mistake!).

Sokeria. On valkoista ja on ruskeaa.


Nyt sitten hyppään ja pompin tämän perässä pitkin huushollia, eikä arjen zenistä ole tietoakaan. Salille tämän kanssa ei ehkä ole menemistä, tai ainakin harjoitteet on syytä valita sellaiseksi, että samalla voi estellä pikkukiiturin etenemistä. Onneksi Huipun Petri, samainen joka teki kehonpainoharjoitusohjelmani, lupasi, että voin käyttää tatamia päiväsaikaan, jos se on vapaana. Sinne voin viedä turvallisesti sekä pienimmän, että varmaan hätätapauksessa isommankin temppuilemaan. Huh! En lannistu.



Tämän päivän varsinainen epistola on kuitenkin sokeri. Tuo viattoman valkoinen ja samalla syntisen ihana, koukuttava, addiktoiva valkoinen jauhe. Jossa itsessään ei ole meille ihmisille mitään tarpeellista. Vain energiaa, tyhjää energiaa. Eilisen Savon Sanoma (ystävien kesken "Mullikka") tiesi kertoa meneillään olevan terveysbuumin olevan sekä ristiriitainen että kahtiajakoinen: samaan aikaan kun vanhemmille markkinoidaan terveystuotteita isolla kädellä, perheen pienimmät addiktoidaan sokeriin brändäämällä lasten korkeudelle kaupassa asetetut tuotteet angrybirdsein, kirkkain värein ja houkuttelevin kuvin. Käsi ylös, kuinka moni koittaa kaupassa harhauttaa jälkikasvun ohi tiettyjen kriittisten alueiden hinnalla millä hyvänsä (ja kuinka monen kasvoille nousee sisäinen tuskainen irvistys, kun vaahtosammuttimen kokoinen brändiasiantuntija kiljaisee riemuissaan: kato äiti, ängespöös!)?

Suklaassa on sitä....


Lehteä lukiessani aloin pitää vallankumousta opittuani mm, että virallisen suosituksen mukaan 10-vuotiaan lapsen tulisi saada lisättyä sokeria päivässä max 15 sokeripalan verran. Tähän määrään ei siis lasketa hedelmien, marjojen ja vastaavien  luontaisesti sisältämää sokeria. Olenko se vain minä, mutta eikö teistä 15 sokeripalaa ole tuonikäiselle melko paljon? Kun puhutaan kuitenkin hyödyttömästä, vain tyhjää energiaa sisältävästä makeasta?

Tutkija minussa näki tilaisuuden kasvatukselliseen otteeseen: isompi neiti mukaan hommaan, keittiövaaka ja sokeripalakulho esiin. Otimme neidille tuttuja elintarvikkeita pöydälle, etsimme ainesosaluettelosta sokerin ja katsoimme numeron. Sitten neiti sai itse laittaa vaa'alle niin monta sokeripalaa, kunnes lukema oli sama kuin pakkauksessa (hän tuntee numerot jo aika hyvin, joten pienellä avustuksella homma onnistui). Lopuksi vielä hän sai itse laskea vaa'an päälle lastaamansa sokeripalat.

Sokeria, suklaata ja väriainetta. Kiva kombo.


Tulos: Tiesittekö, että yhdessä normaalissa pillimehussa on 7 palan verran sokeria? Eli puolet 10-vuotiaan virallisesta sokerinsaannin maksimista. Miten paljon teidän lapset syövät sokeria päivässä? Entä aikuiset?

Poistetaan suklaa: sokeria ja väriainetta. Nam?


Neitokaiselle tämä empiirinen koe oli tietenkin leikkiä, mutta tajusin, että havainnollistamalla asioita konkreettisesti ja visualisoimalla niitä ei opeteta vain lapsia, vaan myös aikuisia. Ainakin meidän perheen aikuiset havahtuivat nyt tutkimaan ruokien sisältöjä entistä tarkemmin. Jäin miettimään asiaa vielä paljon, päällimmäisenä seuraavat pohdinnot:
* Miten paljon turhaa energiaa ja sokeria elintarvikkeissa onkaan? Teollisuus jyllää ja sokeri on halpaa; mutta onko halpaa hoitaa sen aiheuttamia (välillisesti tai välittömästi) haittavaikutuksia? Niistä voi lukea lisää esim. täältä ja täältä)
* Ovatko saantisuositukset yläkantissa, vai mukaelmia teollisuuden tahtotilaan? Jos saantisuositukset olisivat pienemmät, ryhtyisikö teollisuus alentamaan tuotteiden sokeripitoisuuksia?
* Miksi lapsille ei brändätä terveellisiä juttuja? Mikseivät angrybirdsit, puputupunat ja prinsessat seikkaile minitomaateissa, naposteluporkkanoissa, maustamattomassa jugurtissa ja tuorepuristetussa mehussa?
--> miksi, oi miksi teollisuus ja talouden pyörittämä yhteiskuntamme ei osallistu kasvatustyöhön terveempien, aitoja makuja arvostavien kansalaissukupolven puolesta?

Vai ehkä kuitenkin hedelmäsalaatti?


Loppuun haluan kertoa ihanan esimerkin: Kuopion torilla on kesäisin tilansa tuotteita myymässä nainen, joka on piirtänyt perunakappoihinsa jokaisen lajikkeen ominaispiirteitä kuvaavan, sarjakuvahenkisen luonnehdinnan. Siellä loikoilee sohvaperuna, puuhailee yleismiesjantunen ja hienostelee lady Felicia. Olen käynyt jo kolme kesää ostamassa perheemme perunat, porkkanat, salaatit, palsternakat ja muut valitut kasvisherkut Koivumäen tilan sinisen pakettiauton perästä. Islan (neiti huomenna kolmevee!) nimeämää "porkkananaista" odotetaan torille kuin kuuta nousevaa joka kevät.Islasta on ihana valita perunat kuvien perusteella, jutella myyjän kanssa ja valita pussukkaansa erivärisiä porkkanoita. oi kesä ja oi torikausi, tule jo! Siinä on elämystä ihan ilman "ängespöössiä" ja tuore porkkana se vasta makealta maistuukin!

Raakakakku. Ei sokeria, ei lisättyjä väriaineita. Ei kuitenkaan häviä väreissä, vai mitä? Eikä kyllä makeudessakaan :)

2 kommenttia:

  1. Onnittelut liikkeelle lähdöstä! Siitä se lähtee =)

    Olen itsekin aina ihmetellyt tuota, miksi lastentuotteissa (kuten jugurtit) on niin paljon sokeria. Sen takia meillä syödäänkin luonnonjugurttia =) Ja valkkaan lapsille yleensä sokerittomat pillimehut =) Joo, mutta kyllähän sitä makeaakin syödään. Onneksi myös hedelmät ja vihannekset maistuvat. Miksi tosiaan ne angryt ja muut eivät voi seikkailla tomaattirasioissa tai vastaavissa, siinäpä hyvä kysymys...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin kyllä pillimehuina ovat ne terveellisemmät (lue: ei-brändätyt) versiot, mutta vaikka niissä sokerina ilmoitetaankin olevan vain hedelmän oma sokeri, on se niissäkin ns. tyhjässä muodossa, eli mitään hyvääkään noista mehuista on turha etsiä (tosin, lisätty c-vitamiinia). Mutta pitäähän lapsilla välillä jotain hyvääkin kai olla, kun mutsi syöttää jälkkärinä hedelmiä, karkkipäivänä saa pikkuja (eli kuivattuja hedelmiä ja pähkinöitä. No ehkä yhden muumi-tikkarinkin silloin tällöin.) MUUTEN! Löysin kaupasta muumi-brändättyjä rusinoita :) Ne maistuu asiantuntijan mielestä kuulemma "älyttömän paljon paremmalle kuin tavalliset".

      Poista

Anna palaa, beibi!