maanantai 6. heinäkuuta 2015

Viime viikon treenipäiväkirja

Rakas treenipäiväkirja,

Palaan nyt raportoimaan treeneistä viikkotasolla, kuten alun perinkin tarkoitus oli. Sitten tuli itsetutkiskelu, tunteet ja rakkaus; ne olivat tarpeellisia ja toivat tekemiseen syvyyttä ja merkitystä, joita ehkä muuten olisi vain henkäyksenohut kerros näön vuoksi. Huomattava on kuitenkin, että olen treenannut -paljon, kovaa ja korkealta -ja nauttinut joka hetkestä. Olisi kuitenkin mielenkiintoista vähän seurata, miten treenit vaikuttavat toisiinsa ja miten jaksaminen noin ylipäätään näkyy.... ja ottaako kehonhuolto yhtään sijaa. Nyt mennään siis, viikko kerrallaan. Tämä lähtee viikko sitten sunnuntaista, koska silloin tapahtui kova treeni joka vaikutti koko viikkoon.

su (28.6.): kova yhdistelmätreeni. Juoksu lämmitellen salille kiepin kautta 3 km, kova koko kehon punttitreeni (pääpaino jaloissa) + juoksu mäkivetojen kautta kotiin 5 km. Salin jälkeen tuntui epätoivoiselta lähteä juoksemaan, mutta kun vauhti alkoi maistua, tuloksena oli yksi parhaista lenkeistä tänä kesänä. Tai no, yksi parhaista yksin juostuista.



ma: kävelylenkki ja kehonpainoharjoitteita keskikropalle neiti 3 ween yleisurheilukoulun aikana. Sen jälkeen jalkahieronta huippuammattilaisella. Oli kova setti, ai saakeli.

ti: Lasten kanssa puntti+puuro-tyyppinen aamu. Piti lähteä Huippusalin tatamille vain leikkimään, mutta vahingossa tuli vedettyä ihan "hikipäässä"-kehonpainojumppa. Aika aerobinen painotus oli, pistettiin neiti kolmeveen toivebiisit spotifyista soimaan ja annettiin palaa. Hups, tuli hiki! Mut olo oli mainio. Jalat tuntuivat vielä vähän tönköiltä, mutta alkoivat vertyä.

Illalla tiistaina oli päivän varsinainen treeni, pyöräily Männistöstä Päivärantaan, polkujuoksuworkshoppi Puijonsarven rankoissa maastoissa plus pyöräily kotiin. Päivän salaattilounas ja vain kevyt välipala yhdistettynä aamun treeniin kostautuivat: loppulenkistä meinasi iskeä hyytyminen ja tahdonvoimalla mentiin.... Kotiinpäin pyöräily sujui kuitenkin hyvin, kun oli saanut juoksun loputtua juotua kunnolla vettä, eli olisiko suurempi syy ollut kuitenkin nestehukassa? Päivän kovat treenit plus hiostava, ukkostava keli: hikoilin kuin suihkusta tullut.



ke: keskiviikkona olo oli jokseenkin väsynyt (lue: mato matonen), mutta halusin ehdottomasti kehonpainotunnille salille, alkoi olla niin kova ohjattua ryhmäliikuntaa. Kroppa tuntuikin vähän jäykältä, ja alkupuoliskon jalkaprässeissä tulikin raja vastaan: vasen takareisi oli kireä kuin viulunkieli ja ei vaan pystynyt sellaisiin liikelaajuuksiin, kuin on tottunut. Myös oikean jalan holvikaari juilaisi pariin kertaan (muuten ollut hyvänä, mutta polkujuostessa tiistaina pari kertaa vihlaisi). Lopputunti yläkropan painotuksella meni sitä vastoin ilman kipuja, joskin tuli todettua, että mihin sitä punttia tarvitsee kun oma keho painaa näemmä aivan tarpeeksi omiin voimiin nähden. Kummallista, mutta totta. Hämmentävää, mutta kiinnostavaa.

to: tänään oli taas tiedossa yhdistelmätreeni: pyöräily Männistöstä Särkilähteen + juoksulenkki 10 km Neulamäen poluilla + pyöräily Männistöön takaisin. Tiistaista oppineena tankkasin kunnolla: päivällä käytiin lounaalla (lohta, kasvisröstejä ja laktoosi-intoleranssi) paikallisessa sisustusmekassa ystävän ja lapsilauman kanssa, ja kotiin päästyä vielä kunnollinen välipala noin 1,5 h ennen ensimmäiselle pyöräilyetapille lähtöä. Tankkaus onnistui, treeni kulki kuin unelma! (Osuutensa myös mahtavalla lenkkiseuralla, Sisublogin Suvin kanssa tuli turistua ummet ja lammet).



pe-su: suunniteltu palautusvkl. Olin koko viikonlopun lasten kanssa yh:na, joten olin suunnitellut palauttavan viikonlopun. Perjantaina hyötyliikuntakin jäi aika minimiin, sitä vastoin lauantaina ja sunnuntaina kävelyaskelia ja kevyttä pyöräilyä tuli ihan mukavasti (yli 15 000 askelta iPhonen mittarin mukaan).

Instaa seuraavat ovat jo ehkä huomanneetkin, että päädyimme Sisublogin Suvin kanssa tällä viikolla paitsi polkujuoksuille, myös yöjuoksuille, Mainio lauantai, kerta kaikkiaan...


...joskin sunnuntaina aamulla nukuin todella makeasti pommiin (piti olla tytöt hakemassa jo puoli ysiltä anoppilasta). Siis tälleen ei ikinä käy! Poikkeus taitaa vahvistaa säännön... 


Nyt (maananataina) onkin sitten semmoinen olo, että tänään on PAKKO päästä kunnon treeniä tekemään! Tykkään kovin noista yhdistelmätreeneistä, ehkäpä vedän semmoisen tähän alkuun. Uusimmassa Sport-lehdessä olikin jotain triathlonille treenaamisesta, en ole vielä ehtinyt lukea, mutta voisi siitä ottaa inspiraatiota.

Aktiivista viikkoa kaikille! Jos et vielä liiku tai urheile mielestäsi tarpeeksi, niin kesä -mikä ihana tekosyy aloittaa!


2 kommenttia:

  1. Polkujuoksu tai yöjuoksu, sama se kunhan juoksee :) Molemmissa hauskaa!

    Hurjat treenisetit olet vetänyt viime viikolla. Viikonlopun treenitauko teki varmasti terää! Mukavia treenejä tälle viikolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stang juu! Yhdessä juoksu on niin mahtavaa, eiköhän pistetä whatsuppia tulille. Mä väsäilen tänään :)

      Poista

Anna palaa, beibi!