torstai 13. elokuuta 2015

Suvikuntoon!

Tiedättehän ikuisen kesäkunnon tavoittelun? Kun lukee fit- ja sport-lehtiä ja haaveilee kansimallin kropasta? Ja samalla aktiivisesti peittää silmänsä siltä tosiasialta, että käsi käy karkkipussissa kuin varkain. Ja joskus on se maanantai, kun itseä otetaan niskasta kiinni ja aletaan tehdä asioille jotain. Ehkä keskiviikkoon asti, tai niille main.

Fiilis maanantain jälkeisen keskiviikon jälkeen. 


Jokuhan siinä laihtumisessa tai tavoitteellisessa urheilussa meitä ihmisiä syvimmillään pelottaa, kun siihen ei kerta kaikkiaan pysty. Minäkin olen urheilut, juossut puolikkaita maratoneja yli kymmenen; aina kaverin kanssa ja ajatuksella "kunhan parissa tunnissa läpi". Voisin kuvitella, että minussa olisi potentiaalia (lähtökohtaisesti siksi, että kaikissa ihmisissä on potentiaalia asioihin, joihin kiinnostus suuntautuu). Nyt kun olen kulkenut itsetutkiskelun polkua tiettyyn pisteeseen ja saanut liikunnallisen elämäntavan juurrutettua osaksi itseäni, tunnen olevani viimeinkin valmis johonkin enempään. 

Behind the scenes/making off. Aapo Laiho kuvaa nyt ja varmasti myös jatkossa. Vau!


Olenkin pistänyt ensi kesälle todella tiukat tavoitteet! Tunnen kuitenkin itseäni sen verran, että jos kulkisin tämän tien yksin, kenties joku kirja/blogit/naistenlehden ohjelma tukenani, sortuisin tavoitteeni vähättelyyn ennen kuin toinen viikko olisi lopuillaan. Sitä paitsi, mitä matka olisi ilman toisia ihmisiä? Ilman hauskuutta, iloa, lennokkuutta, epämääräistä huumoria, inspiroivia ideoita? JOTEN... (Tättädää, fanfaarit soivat ja pasuuna raikaa!)

Aloitamme Kuopiolaisen Kuntokeskus Huipun kanssa valmennusyhteistyön, jossa minä ja Sisublogin kaimani saamme tuta, mitä kunnollinen valmennus ja tavoitteellinen treenaus oikeasti on! Olen tästä niin älyttömän innoissani, etten suoraan sanottuna pysty edes kirjoittamaan tätä istualtani, vaan hyppelehdin ilontanssia ympäri kämppää! Tidittidii!

Nää on jatkossa meidän happy hourit sitten :) Jumpalle ja puntille, satoi tai paistoi. 


Asia on aktiivinen juuri tänään, kun Huippupaikka avasi ovensa muutaman päivän remontin jälkeen juuri ajoissa juhliakseen 1-vuotissynttäreitään! Sopiva paikka siis lanseerata myös tällaisia uusia tuulia :) Täytyy kyllä sanoa, että vau! Paikka on muuttunut entistä laadukkaamman oloiseksi, tiloja on järjestelty uudelleen ja monsterilaitteet ovat vaihtuneet uusiin. Niidenkin kanssa pääsen varmasti tekemään läheisempää tuttavuutta, kunhan valmennus konkreettisesti pyörähtää käyntiin.

Aula on uusittu, mukava lounge. 

Jeejee, lisää juoksumattoja ja suunta pihalle päin! Ei tarvii enää tuijottaa itseään peilistä juostessa. Terv. nimim. tulee naama aika tutuksi. 


Palaan varsinaisiin tavoitteisiin vielä ihan omassa postauksessan, mutta pääosassa tulee olemaan kestävyyskunnon nosto aivan uudelle tasolle monipuolisella harjoittelulla, yhdistettynä salitreeniin niin, että lihakset ja naiselliset muodot eivät katoa taivaan tuuliin! Painoa pitää saada pois ihan juoksunopeuden takia, mutta solakkaa lihasmuotoutta ei parane uhrata. Sisublogin Suvin tavoitteet ovat himpun verran enemmän salin puolella, kuitenkin yhdistettynä juoksuharrastukseen. Mainio kombo tulossa siis kaikille teille ja meille, jotka tuskailevat salitreenin ja juoksun yhdistämisen kanssa (jalkapäivä, I know!). Tässä on sitten valmentajalle haastetta, meidän hommahan on sinänsä helppo: pitää vaan tehdä niinkuin sanotaan :)

*Valmennus toteutetaan blogiyhteistyönä syyskuusta ensi keväälle saakka, jolloin sitten katsotaan tuloksia suurennuslasin läpi. Huippu tarjoaa meille tilat ja fasiliteetit harjoitteluun, päävalmentajan ja ohjattuja yhteistreenejä. Emme myöskään ole unohtaneet kehonhuoltoa, koska se tuppaa ainakin meikäläiseltä jäämään intoillessa paitsioon. 


Vaikka tavoitteeni ovat kovia, lähtökohdat ovat tässä: olen äärimmäisen sitoutunut työhöni ja konsulttina ja osakkaana tuntimäärät vaihtelevat varmasti normin plussapuolella. Niinikään minulla on ihana perhe; kaksi pientä tytärtä ja Muru, lisäksi vielä kaksi koiraa. Teen väikkäriä, joskin hurjin tahti sen kanssa lienee hetkeksi taltutettu. Elämässä siis piisaa täytettä, mutta en halua minkään olevan tekosyy sille, etten ehtisi tai voisi treenata. Luovuutta tullaan varmasti käyttämään, tarvitaan priorisointia, aikataulutusta ja intoa, mutta kaiken takana, rakas lukija, on tämä: jos minä pystyn siihen, niin sitten pystyy kuka vaan. Haluan osoittaa, että elämässä voi tehdä hurjia juttuja, kun vaan haluaa ja päättää. Mitä uskot ja mitä et usko, molemmat ovat totta,

Projektia voi jatkossa seurata sekä täällä blogissa, Instassa (@suvivobe) ja twitterissä (@suvivobe) tunnisteen/häsärin #suvikuntoon avulla. Jeje, hypätkää kyytiin sekä täällä että Sisublogin puolella :)

2 kommenttia:

  1. Vau, aivan upea mahdollisuus! Jään mielenkiinnolla seurailemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jippii, tervetuloa messiin! Starttaus virallisesti huomenna, sitten mennään niin että hiki tirskuu :)

      Poista

Anna palaa, beibi!