Hän kyllä treenasi, muttei juuri liikkunut

Heräsin tässä eräänä päivänä havaintoon.  Sen muodostumista edesauttoi älypuhelimen terveyssovellus, joka laskee ottamiani askeleita ihan kysymättä. Tilanne tuli akuutiksi, kun alaselän kipu aktivoitui uudelleen, ja olen joutunut suosiolla jättämään treenit löyhemmälle. Kun ei lähdekään vetämään pitkiä/kovia treenejä kiireellä, havainto omasta passiivisuudesta oli kuin märkä rätti päin naamaa. 

Olen ollut talven ajan uskovainen, että liikun paljon, koska treenaan. Ja niinhän minulle koko ajan toitotetaan: "kun sinä nyt liikut niin älyttömän paljon". Rupesinpa ihan huvikseni kriittisesti pohtimaan ja seuraamaan väitteen paikkansapitävyyttä. Tulos oli karmiva ja ehkä jopa jossain määrin hälyyttävä. Treenaan kyllä, tunnin,kaksi ja viisi viikossa.... mutta muu liikunta onkin sitten jäänyt kotoa autolle kävelyn varaan. Tämä noin 20 m suuntaansa (tästäkin voi kiittää vain hissitöntä taloyhtiötä) ei tietenkään tule edes mukaan keskusteluun, kun puhutaan hyvinvoinnille oleellisista määristä arkiliikuntaa. Tiedättehän, sitä normaalia jokapäivään kuuluvaa liikettä. Pyöräilyä, kävelyä, siivousta/leikkimistä, jota ei tehdä hampaat irvessä laskien kilometrejä/minuutteja/kulutettuja kaloreita/sykkeitä, vaan koska aktiivisuus on kivaa ja luonnollista.

Pysähdyin pohteliaana: kaipaan aktiivisuuutta. Minä olen mielikuvissani ja mielelläni aktiivinen; touhuan, liikun, siivoan, pyöräilen, kävelen loputtomia matkoja pällistellen maisemia ja ihmetellen elämää, vain koska se on niin kivaa. Kun talven valmennusohjelma on ollut tiukka ja ohjannut tietynlaiseen liikkumiseen, on arkiliikunta jäänyt.... Muutos aiempaan on itse asiassa valtava. Toki siihen vaikuttaa kovin moni asia; autolla ajellaan sinne tänne, koska se on helppoa, töihin mennään autolla, koska samalla reissulla viedään molemmat tytöt tarhalle ja koska usein tarvitsen autoa päivän aikana. Samalla hoidetaan helposti kauppareissut... Koirien lenkit käytetään suunnilleen vuorotellen J:n kanssa jossain välissä ennen tai jälkeen treenien, läpsystä vaihto ja toinen lähtee -huhhuh!

Tilanne vaatii vähän lisää reflektointia ja elämän tasapainon tarkastelua. Tällä viikolla olen lähinnä joogaillut (jostain syystä jooga tuli nyt elämääni lempeästi, mutta hyväksymättä vastaväitteitä) ja venytellyt alaselkää ja takalistoa ohjeiden mukaan. Valmentajan sekä Huipun hierojan konsultaation mukaan jumi/vika on SI-nivelessä, jonka lisäksi takamuksen lihaksisto, takareidet ja lonkankoukistajat ovat jumalattoman jumissa. Ei ihme, että sattuu. Mutta yhtä kaikki, sattuu niin, ettei juokseminen onnistu (identiteettikriisi!) ja mikä tahansa reippaampi liikuskelu ja/tai pienet liikkeet aiheuttavat tuskanhien kirpoamisen otsalle. 

Nyt siis kuntoutellaan. Nähtäväksi jää, miten projektin käy.... ja kuitenkin, yhtä äkkiä onkin vaan tärkeintä, että selkä tulee kuntoon ja että ylipäätään liikunta voi jatkua elämässäni.