lauantai 5. maaliskuuta 2016

Liikettä niveliin ja tekosyyt romukoppaan

Myönnetään heti alkuun: olen ollut niin henkisesti hajalla selkäni kanssa, että olen vajonnut alhaisesti surkuttelemaan tilannetta itselleni. Olen kokenut epäonnistuneeni koko treeniprojektissa, ja tuo valtava möykky on varjostanut muutakin elämää ja tekemistä. Olen ollut tosi väsynyt ja omistautunut töille. Helmikuun alusta On todella pitänyt käsitellä omia uskomuksia ja järjen äänen tiukkaa keskustelua, omia arvoja ja tavoitteita. Big deal, ajattelee joku. Sehän on vain juoksemista.

Mutta entäs jos juuri juokseminen on se asia, jonka ympärille liikunnallinen identiteetti rakentuu? Kun siitä vedetään pohja pois, ollaan ns tukevasti tyhjän päällä. Mielessä ovat risteilleet ajatukset "miksi en pysty-kevättä kohti KAIKKI muut", "olen epäonnistunut -ennenkaikkea ihmisenä", "minulle on rakennettu ehkä parhaat mahdolliset tuet treeniin: valmentaja, tsemppari, vertaistreenaaja, ryhmä, hieroja, ravinto... ja nyt olen pettänyt koko porukan" jne muuta mairittelevaa.



Kun nyt olen hoksannut kaikenlaisia asioita ja alan kiivetä täältä synkästä suosta ylös, voin jo vähän naureskella noille ajatuksille niin etten ala edes kumoamaan niitä tässä. Kuitenkin on pakko todeta, miten mustavalkoista ajattelu voi olla, ja miten juuri vastoinkäymisten avulla voimme löytää itsestämme uusia puolia ja uskomuksia, sekä tunnistaa itsellemme tärkeitä asioita, joita olemme ehkä vähätelleet tai yrittäneet pitää kepeänä. Pelko siitä, että nuo asiat menettää, kulminoituvatkin sitten juuri siinä vaiheessa, kun tilanne on päällä ja ne luisuvat käsistä.

Paradoksaalista kyllä, selkä tuntuu kestävän kaiken muun liikunnan, kuin juoksemisen. Tämän tajuaminen alkoi alun surkuttelun ja lyhyehkön itsesäälissä vellomisen (ei tyypillistä minulle, kamala kokemus) vetää minua ylöspäin. Keho on viisas; kun mieli on mustavalkoinen, se alkaa näyttää meille harmaan eri sävyjä, lisäksi välähdyksiä pinkistä, sinisestä ja keväänvihreästä.



Olen käynyt nyt salilla, joogannut ja kävellyt paljon. Aika siistiä huomata jälkikäteen, miten yksipuoliseksi treeni talvella meni ainakin ajatustasolla. Ei valmennuksen vuoksi, vaan ihan oman ajankäytön seurauksena. Juokseminen kun on kiireisessä arjessa mainio teho-ajankäyttösuhteeltaan. Olen myös muistanut jumpat ja yksi suuren suuri ahaa-elämys tapahtui viime tiistain toiminnallisen treenin tunnilla Huipulla. Katsokaas, oma keho on ihmeellinen ja toimiva, kun joku muu muistuttaa käyttämään sitä, on vieressä haastamassa ja ohjaamassa.

Olimme Sisublogin Suvin kanssa testiryhmänä Huipulla starttaavaa toiminnallisen treenin pienryhmävalmennusta silmällä pitäen, joten eikun menoksi ja kokeilemaan Joonan oivallisessa ohjauksessa. Parilla sanalla voi kuvata miltä tuntui: haastavaa ja hauskaa! (Ja sanalla sanoen, tämä jos mikä oli vapauttavaa viimeisen kuukauden kärvistelyn jälkeen!) Vaikka olen aiemmin treenannut kehonpainolla, TRX:llä ja tehnyt toiminnallisia harjoitteita, tunnilta sai taas uusia vinkkejä, progressioita ja ihan uusia haasteita omaan treenisettiin. Lisäksi tunnilta sai käytyjen liikkeiden pohjalta ohjelman mukaan, jonka perusteella voi harjoitella itsenäisesti. Omat rajat kun tulivat vastaan ja rytinällä, nyt niitä voidaan lähteä laajentamaan ja opettelemaan uutta. Siinä samassa keho vahvistuu, taidot karttuvat ja itsetuntemus lisääntyy.



Nyt kyse oli kuitenkin vain yhdestä tunnista, joten HUOMIO! Olen saanut nyt kahtena viime talvena harjoitella PT:n kanssa säännöllisesti, minkä olen kokenut valtavan hyödyllisenä ja haastavana. Omaan treeniin on tullut a) rotia, b)haastetta ja c)taitoa. Säännöllisesti ja tavoitteellisesti ohjaajan kanssa treenatessa valmentaja katsoo koko ajan kehittymistä, neuvoo liikeradoissa ja suoritustekniikoissa sekä antaa lisähaastetta aina seuraavaan kertaan treenattavaksi. Ymmärrän kuitenkin, ettei kaikilla ole välttämättä siihen mahdollisuutta, joten nykyiset pienryhmävalmennukset ovat oivallinen ratkaisu! PT-valmennuksen hyödyt yhdistetään vertaisryhmän tukeen, mikäs sen hauskempaa! Hinta jää myös ihkaomaa valmentajaa huomattavasti kustannustehokkaammaksi.

Huipulla alkaa parin viikon päästä seuraava pienryhmävalmennus, joka keskittyy toiminnallisen treenin ympärille. Liikkuvuutta, kehonhallintaa ja ketteryyttä siis luvassa! Aiemman kokemuksen ja demotreenin perusteella voi luvata, että kaikentasoiset liikkujat hyötyvät näistä treeneistä ihan kympillä! Olitpa sitten lajiorientoitunut tai haluat muuten vaan laajentaa omaa repertuaariasi, tämä on sinulle! Ryhmä on jo melkein täynnä, mutta kuulemma pari nopeaa voi vielä mahtua mukaan.


Ihanan liikunnallista viikonloppua teille kaikille!

PS. Kirjoituksen alku on lievästi dramatisoitu, mutta vain puolivitsillä. Syviä vesiä on uitu, ja tällä kertaa ilman märkäpukua...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Anna palaa, beibi!