lauantai 28. helmikuuta 2015

Tiikeriraakakakku

Julkaisin Facebookissa pikakuvan tästä tiikerikakusta, ja ohjetoivomuksia tuli roppakaupalla. Tässäpä siis tulee, mutta pyydän huomioimaan, että tein tätä omasta päästä ja ekaa kertaa, eli ohjeen määrät eivät ole absoluuttisen tarkkoja :) Niin kuin minun kokkaukset yleensäkin, tämäkin meni fiiliksen mukaan...



Tiikeriraakakakku

Pohja:
2 dl mantelijauhoa
0,5 dl raakakaakaojauhetta
2 rkl hunajaa
2 kukkuraa rkl kookosöljyä
ripaus hyvää suolaa

Täyte:
3 kypsää banaania
1 tlk jääkaapissa ollutta kookosmaitoa (käytin pirkkaa), käytä vain jähmettynyt osa
kourallinen liotettuja cashew pähkinöitä
n. 1dl kaakaovoita
n. 1 rkl kookosöljyä
reilu ripaus kardemummaa

+ 1 dl raakakaakaojauhetta myöhemmässä vaiheessa
ripaus hyvää suolaa




Tee ensin täyte sekoittamalla ainekset yhteen ja taputtelemalla massa kookosöljytyin käsin vuoan pohjalle ja vähän reunoillekin. Voit käytä vaikka irtopohjavuokaa (laita leivinpaperi pohjalle), minä käytin normaalia melko pientä uunivuokaa (laita leivinpaperi sitä suuremmalla syyllä). Laita valmis pohja jääkaappiin jähmettymään täytteen valmistuksen ajaksi.

Tee sitten täyte. Sulata kaakaovoi-kookosöljyseos vesihauteessa. Laita kaikki ainekset raakakaakaojauhetta ja suolaa lukuun ottamatta blenderiin ja surauta tasaiseksi. Anna käydä niin kauan, että cashewpähkinätkin ovat sulautuneet joukkoon. Tarkista, että rasva on sekoittunut tasaisesti massaan.



Ota pohja jääkaapista ja kaada puolet täytteestä sen päälle. Anna lopun puolen olla blenderin kannussa ja lisää siihen raakakaakaojauhe ja ripaus hyvää suolaa. Surauta sileäksi sekaisin. Kaada sitten tämä ruskeaksi muuttunut täyte valkoisen täytteen päälle varovasti (valkeaa saa jäädä näkyviin reunoille). Ota sitten ohuehko veitsi (tällä tarkoitan, että ei leipäveitsi) ja ala marmoroida pintaa oman mielikuvituksesi mukaan kokeilemalla. Laita veitsi jompaan kumpaan väriin ja vedä ohuesti toisen värin sekaan.



Kun olet kuvioihin tyytyväinen, laita koko komeus varovasti pariksi tunniksi pakkaseen jähmettymään. Jos kakku on pidempään pakastimessa ennen tarjoilua, nosta se jääkaappiin pehmenemään noin puolta tuntia ennen syömistä, jotta maut pääsevät kehkeytymään suunmukaisiksi.

Ihanaa viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Anna palaa, beibi!