Mikä on vähintä, mikä vie sinut kohti tuloksia?

Ei niin paljon kuin mahdollista vaan niin vähän kuin on tarpeen, otsikoi Joni blogitekstissään. Iski päähäni pitkästä aikaa kuin leipälapio pesäpalloon. Jäin pyörittelemään ja pohdiskelemaan, mitä kaikkea lausahdus pitikään sisällään. Monimerkityksellinen lause on peräisin käsittääkseni kenenkäs muunkaan kuin kamarifilosofi Jari Sarasvuon suusta, joten merkityksiä saa hakea -oikein ajan kanssa ja muka joka kantilta. 

Aihe on ehkä ajankohtainen, koska oma säläinen elämäni on ollut semivakavassa keskustelussa eri tahojen kanssa. Pysyn järjestyksessä tiukan itsekurin, sinnikkyyden ja to do-listojen avulla ja kalenteri toimii ulkoistettuna lisämuistinani taukoamatta. Jos asiat eivät ole listalla, ne a)kuormittavat liikaa vaatien yli-inhimillisiä ponnisteluja tai b)unohtuvat sen siliän tien. Näin siis tapahtuu, jos kurinalaisuus pettää. Tämän olen havainnut esimerkiksi itsetutkiskelun peruskurssilla (NLP-akatemia), jossa on pitänyt pyrkiä vastaamaan, mitä tapahtuu, jos jatkuva suorittaminen lakkaa (vastaus: kaaos). Ärsyttävää huomata, mutta yhtä kaikki totta: aiemmin myös nautinnot on pitänyt jotenkin ansaita ja hedonismin ilmentymät ovat olleet aikataulutettuja. Siitä olen jo päässyt pari askelta hauskempaan suuntaan, mutta asiallisissa hommissa on järjestyksen kanssa kyllä vielä tekemistä. 

Tämän pohjustuksen jälkeen päästäänkin asian todelliseen pihviin: jos tarkoitus on selvä, rönsyilyn olisi syytä jäädä pois ja valitulla strategialla edetään suoraviivaisesti haluttuun lopputulokseen, mahdollisimman vähällä kiemurtelulla. Tähän ajatukseen pohjaa esimerkiksi LEAN-ideologia, jossa keskitytään virtaavuuteen, sujuvuuteen ja tehokkuuteen: asiat mietitään ensin, rakennetaan kokonaisuudet järkeviksi ja toteutetaan sitten. Testataan ja kehitetään. Mieltymykseni säntillisyyteen ja kaipuuni järjestykseen toimii ideologisella tasolla, mutta käytäntöön viemisessä on vielä harjoittelua...

Joni pohdiskelee tekstissään asiayhteyttä urheilullisiin ja hyvinvoinnillisiin tavoitteisiin kysymällä aiheellisesti: jos elät kurinalaisesti kuin kilpaurheilija, eivätkö tulostenkin olisi syytä olla sellaisia? Ja jos eivät ole, mikä on pielessä? Mistä kiristät, jos olet jo valmiiksi kuin viulunkieli elintapojesi suhteen?

Aiheellista pohdintaa mielestäni! Peilasin heti tätä meidän Suvikuntoon-valmennusprojektiin. Kun itse on niin saakelin kunnianhimoinen, niin helposti haalii tekemistä ja tavoitteita vähän liikaakin. Ja vaikka ei haalisikaan, on pitänyt tässä ruuhkaisessa elämäntilanteessa pohtia sitä, mikä on vähintä, millä tavoitteita kohti mennään. Olen paradoksaalisesti tullut tulokseen, jossa tärkeintä ovat niin tavalliset perusasiat, että melkein ärsyttää: että muistaa syödä tarpeeksi ja liikkua sekä nukkuu hyvin. Käytännössä olen tähän asti pysynyt valmennusohjelmassa (itsekuri), mutta välillä se vaatii hirveästi sumplimista, järjestelyä, väsäämistä, valmistelua ja ennakointia. Silti, hetkeäkään en vaihtaisi pois. Ja onneksi on valmentaja, joka auttaa keskittymään oleelliseen kaiken säätämisen sijaan. 

Mitä muuhun elämään tulee, oon hallintaan hyvännyt omalla kohdallani asioiden kytkemisen merkitykseen. Kun pitää mielessään miksi jotakin tekee, on valintoja turhan sälän karsimiseksi helpompi tehdä. Samoin on kauhean paljon hyötyä itsensäjohtamista opiskelleista ja kouluttavista työkavereista, jotka paitsi ovat itse luonnostaan säntillisempiä, myös jakavat auliisti neuvojaan meidän astetta boheemimpien luonnonlapsien tueksi. Ja omalta kohdaltani en ole huolissani lopputuloksesta, kyllä minä tavoitteisiin pääsen. Lähinnä toivoisin, että oppisin tekemään myös matkasta nautinnollisen ja jos nyt ei seesteisen, niin ainakin aurinkoisen.