Tasapaino

Kun kirjoitin tuon otsikon, aloin repeilemään ihan hillittömästi. Vähän niinkuin tasalaatuinen voi olla tasaisesti huonoa laatua, tuli tuostakin ihan hakematta mieleen epämieluisassa kohtaa jumittava paino. Heh, lähti koko kirjoitus nyt hakoteille, kun tarkoitus oli puhua astetta jalommasta asiasta, tasapainon suhteesta tavoitteisiin suhteen.

Katsokaas, olen vähän innostuvaista sorttia. Se tarkoittaa sitä, että innostun sata lasissa jostain projektista, tavoitteesta tai ilmiöstä.... ja kohta innostun jostain muusta. Koska on ollut aikoja, jolloin innostuminen ja intohimo ovat olleet hukassa, niin nykyisin arvostan itsessäni ominaisuutta innostua energisesti asioista. Se on mahtavaa! Mutta sillä on varjopuolensa. Kärsimättömyydeksikin kutsuttu luonteenpiirre saa minut a)kärttyisäksi, elleivät asiat tapahdu pian ja heti tai b)muuttamaan strategiaa ja kiitämään vauhdissa kohti uusia, saavutettavimpia juttuja tai c) säntäämään uudella strategialla kohti tätä samaa, saavuttamatonta päämäärää kohti. Muuten hyvä, mutta muistuu mieleeni yksi totuus:

Mikä tahansa strategia toimii, jos sitä toteuttaa. 

Niin, se kärsivällisyys. Sille olisi toisinaan tilausta. Meillä ihmisillä on valtavasti tietoa ja hyviä aikomuksia, muttei halua/viitseliäisyyttä/tahdonvoimaa/kärsivällisyyttä toteuttaa tehtyä suunnitelmaa joka päivä, vähän kerrallaan. Jokainen muutos on uhka saavutetulle turvallisuuden tunteelle tai myönnytys sille, ettemme tähän mennessä ehkä ole olleetkaan ihan oikeassa, joten muutokset pitäisi tehdä niin pieni askel kerrallaan, niin nautinnollinen askel kerrallaan, ettei tunne luopuvansa mistään. Ja uutinen, ystävät rakkaat: jos tekee hyvin pienen muutoksen, on seurauskin vain pienesti parempi. Jos saman paremman muutoksen mukaan kuitenkin elää joka päivä kolmen kuukauden ajan, alkaa tuloksia näkyä. Vuodessa tulokset huomaa jo jo muukin. Mutku kaikki mulle heti ja eiks tää nyt toimikaan miks kaikki ei oo toisin heti huomenna?

Käsittelin oman coachini kanssa viimeisen 14 viikon aikana lähinnä tasapainoa elämässä. Kivun ja nautinnon. Syömisen ja kurin. Sallimuksen ja kieltäytymisen. Tekemisen ja lepäämisen. Tietyistä näkökulmista lähtenyt keskustelu alkoi kiteytyä toiveeseen: haluan luottaa siihen, että systeemi palkitsee. Tällä tarkoitin sen uskomuksen ja luottamuksen rakentamista tekemisen kautta, että ne pienet muutokset käyttäytymisessä ovat avain tuloksiin pitkällä aikavälillä. Se pätee niin treenissä, painonhallinnassa, yrityksen eteenpäin viemisessä kuin oman menestyksen ja onnellisuuden rakentamisessakin.

Minulle on viimeisen parin kuukauden aikana kehittynyt taas astetta parempi itsetuntemus ja itseluottamus. Olen säntäillyt ehkä vähän vähemmän, koittanut kulkea kultaista keskitietä vapauttamalla aikaa, liikkumalla monipuolisesti ja stressaamatta, syömällä kaikenlaista suht järkevää ja toimimalla (pääosin) järjestelmälliseen pyrkivällä tavalla töissä ja kotona. Tulos: stressi on vähentynyt, öisin nukuttaa hyvin (en enää heräile kolmen ja neljän maissa vatvomaan, niinkuin vielä tässä talvisydännä meinasi tapahtua), hyvä tuuli on laskeutunut ylleni ja aurinkoisuus pyrkii pilaamaan muiden apatiaa vähän väkisinkin. Olen vähän joogannut ja harjoitellut meditaatiota (huonolla menestyksellä, tosin). Kuitenkin, ehkä suurin oivallus coachingin aikana liittyi juuri siihen, että saamme kyllä, mitä haluamme (olemme kaikki sen arvoisia), jos vain teemme asioita sen eteen. Tekeminen ratkaisee. Ei toiveet tai halut, vain tekemiset juuri tänä päivänä. Juuri jokaisena päivänä tästä eteenpäin.

Aurinkoista viikonloppua!

-S