sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

"Älä tuu tänne pilaamaan hyvää apatiaa" eli tutkielma nautinnoista

Oman coachingini osana otin kotitehtäväksi tutkailla nautintoja. Olen tehnyt viime päivinä siis hyvin paljon kaikenlaista, mistä olettaisin nauttivani ja mistä olettaisin saatavani mielihyvää. Viime päivät ovat olleet mainioita matkustuspäiviä itseen, kertakaikkiaan.

Vaikutukset alkoivat näkyä jo perjantaina aamulla, kun mieli oli kertakaikkiaan aurinkoinen. Teki mieli säteillä hyvää mieltä ja rakkautta ihan kaikille (älä tuu tänne pilaamaan hyvää apatiaa, sanoi työkaveri. Hymyillen, onneksi.) Se jatkui koko illan, koko lauantain, ja jestas sentään, vieläkin.

Healthy bowl a.k.a valitse hyvää syötävää

Havaintoja nautinnnoista:
* keskustelu, hyvän mielen levittäminen
* auringonpaiste
* koirien kanssa ulkoilu. Kävelylenkit omissa ajatuksissa
* aikaiset aamut (jos on mennyt ajoissa nukkumaan)
* kiireetön kaupungistelu perheen kanssa
* ihanat kahvit Poemessa ystävän kanssa
* ruuanlaitto Murun kanssa (miehen suunnittelema ruoka: ankanrintaa punaviini-suklaakastikkeella ja lisukkeita. Päivän toisena ruokana kantarellikeitto, halloumijuustoa ja ilmakuivattua kinkkua).
* punaviinia lasillinen tai pari.
* tyttöjen hiusten letittäminen
* hemmotteluhoidot. Sain Murulta yllärilahjakortin jalkahoitoon minulle uuteen hoitolaan. Sataman Studio sijaitsee ihan Wanhan Sataman vieressä, joten nyt talviaikaan en ole siihen törmännyt. Eilen olin sitten jalkahoidossa... ja oih! Viimein löytyi sellainen paikka, mihin voin mennä uudelleen! Annin kanssa jutut menivät tosi hyvin yksiin, paikka oli energialtaan sopivan rauhallinen ja seesteinen... Olen ollut ikäväkseni kauneushoitolakiertolainen mekein koko aikuisikäni, sopivaa paikkaa uudelleenmentäväksi vain ei ole kunnolla löytynyt. Mutta nyt! Palaset alkavat olla kohdillaan :) Naisella tulee olla luottokampaaja (Savoy,check!), luottokosmetologi (melkein uskallan jo laittaa rastin) ja luottohankintapaikka alusvaatteille (looking for that).
*sauna (<3)
* keholliset jutut. Mieluimmin valoisaan aikaan heti Hesarin jälkeen.
* kiitollisuus. Välillä tekee hyvää pysähtyä ja antaa kiitollisuuden tulla.
* lukeminen. Uppoutuminen.
* bisnekset. Jestas, että mä vaan tykkään mun työstä. Uuden suunnittelu, toteuttaminen, asiakkaiden auttaminen eteenpäin ja vähän eri tavalla....Ja että kaikki tämä tällä meidän työporukalla. Se vaan on niin siistiä!

Murulta saatu lahjakortti Sataman Studioon. Oi iloa!

Pienin leikkii jo kauppaa <3

Havaintoja asioista, joissa nautinnollisuuden myytti kohdallani purkautui:
* täysi olo ruuan jälkeen (huomasin, että kaikki tuntuu paremmalta, kun on syönyt terveellisiä juttuja ja vain kohtuullisesti. Itse asiassa vähän "tyhjempi" olo vatsassa oli kaikkein optimaalisin olo. Napostelusta seurasi huonoja asioita.
* Sokeriherkut. Mutakakku oli ajatuksena hyvä, mutta ensialkuun jo maistui lähinnä sokerille. Toisekseen ei ollut kovin mutainen. Ja kolmenneksi (koska söin sen silti), olo oli huono jälkeenpäin.
* napostelu. Vaikka söin kunnolla koko päivää ajatellen, ostin myös tutkiskelumielessä kuivattuja ja suklaalla päällystettyjä hedelmiä/pähkimöitä/inkivääriä ym shoppailun lomaan. Yllätyksekseni napostelu kävi huomaamatta (eli maksimaalinen, tietoinen nautinto jäi saavuttamatta) ja oli lähinnä vähän ällö taas jälkikäteen. Ilmeisesti ruuansulatus vaatii ihan oikeasti lepotaukoja,
* askartelu. On tas se aika vuodesta, kun hyvä mutsi-pisteitä jaetaan. Piti askarrella virvonvarvon-juttuja. Oli oksat, oli sulkia ja höyheniä ja piipunrasseja eri väreissä. No, lyhyesti todettakoon, että ei ollut ihan mun pala kakkua. Liikaa säätöä, turhautuneita ipanoita ja koomisena näyttäytyvä tsemppaava mieshahmo. Oli myös nälkä, se saattoi ihan himpun verran vaikuttaa asiaan. Ensi vuonna, kummit! Odotan kotribuutiota asian tiimoilta X)


Ei aina tarvitse lähteä matkoille rentoutuakseen. Nautinnoille pyhitetty päivä tai pari silloin tällöin tekee todella hyvää, ihan sen oman arjen keskellä. Kuka tietää, ehkä nautintojen tiedostamisesta tulee peräti tapa? Ehkä elämä voi vaivihkaa vaikka muuttua himpun verran nautinollisemmaksi kaiken suorittamisen sijaan?

Ihanaa ja aurinkoista sunnuntaita! -S

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Anna palaa, beibi!