Kropassani on olemassa ainakin yksi vatsalihas, ja se muistuttaa minua olemassa olostaan hyvin polttelevasti juurikin tällä hetkellä. Tytön nukkumaan menon jälkeisen jumpan teema oli "lyhyttä ja hikistä", mikä tässä tapauksessa tarkoitti kahvakuulamaista huhkimista 12 kg:n mötikän kanssa sekä teemaliikkeenä "luulot pois vatsalihakselta"-tyyppistä harjoitetta. Mies näytti vapaaottelussa harjoittelemiaan vatsalihasliikkeitä (jaksoin noin viisi kappaletta), joiden lisäksi tein sentään muutamia perinteisempiä harjoitteita. Odotan tosi innoissani huomista, jos lihaakseen vaikka vähän kipristelisi silloinkin (todiste a) se on yhä olemassa ja todiste b) se olisi voinut kehittyä hieman).
Oikeasti minulla oli ihan vähän juoksufiilis. Oikeastaan aika paljonkin, mutta työt perhana saivat minut koneen ääreen. Niinpä treenistä piti tehdä lyhyt, tehokas ja simppeli. Koitin lohduttaa itseäni ajatuksella, jonka mukaan ranskattaretkaan eivät Mireille Guillianon mukaan hikoile (eivätkä siis myöskään liho, mikäli kirjan nimeä on uskominen). Olen tänään kyllä käynyt kaksi kertaa ihan hyvillä aurinkokävelyillä (yht. noin 2,5 h) ja siivonnut (noin 2,5 h), joten jumpan lisäksi päivän saldo on ihan ok.
Ensi viikon tavoitteet:
* 1 kertaa uimassa
* 2 kertaa juoksemassa
* 2 kertaa mötikkäjumppa.
Laitoin perjantaina yhden mekon päälle, ja miehen spontaani kommentti (pienen merkitsevän yskähtelyni jälkeen) oli, että oletkos vähän linjakoitunut? Kuulemma mekko laskeutuu paremmin. Jee, ilmeisesti ahkera työmatkapyöräily on kerta kaikkiaan tehokasta! Olen tosin joskus aiemmnin hoikistuessani huomannut, että jos jotain lähtee, niin ensimmäisenä yläkropasta (=rintavarustuksesta) ja viimeisenä lanteilta ja ratsareista. No, sitten kun fyllinkiä alkaa kerääntyä, niin eikös se ensimmäisenä sinne lantiolle paukahda! Kaiken järjen mukaan tästä pitäisi olla tuloksena jatkuvasti alapuolelta levenevä ja yläpäästä kapeneva surkuhupaisa hahmo. Päärynän sijaan muoto alkaa muistuttaa ajansaatossa pyramidia.
Kyllä, egyptiläiset mammat vaan unohtivat aikoinaan käydä juoksemassa ja saivat lopulta vähän sedimenttiä niskaan. Ihana tulevaisuus edessä.
Yksi kaveri muuten aloitti "vähän tiukempi rantakunto hakusessa"-treenin. Sirpukalla ei ole alunperinkään minun mielestäni turhia painolasteja, mutta hän oli saanut vuodenvaihteen tienoilla onnitteluja uudesta raskaudesta (tsiisus, onneksi näitä tapahtuu muillekin!), jolloin päätös oli sinetöitynyt. Kannustan kovasti, mahtava tsemppi päällä!
sunnuntai 17. maaliskuuta 2013
keskiviikko 13. maaliskuuta 2013
Sapuska
Viikonloppuna aikataulutin liikunnan kalenteriin, ja kalenterin orjallisessa otteessa lähdin juosta hilputtelemaan tiistaina. Vauhdittajina toimivat pikku puudelini, joista nuorempi oli ensimmäistä kertaa juoksulenkillä. Tuntui superihanalta! Aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja olo oli kevyt juosta! Kuuntelin napeilta Elastista Voice of Finlandin innoittaman. Eihän siinä nyt VOI jalka painaa sitten millään!
Tänään olisi ollut kalenterin mukaan taas juoksua, mutta ulkona on vuosisadan lumimyräkkä, joten taidan suosiolla skipata huomiselle... Tosin tulin kyllä pyörällä töihin, joten ainakin paluumatka käynee umpihankipyöräilystä oikein hyvin. Odotanpa paluuta oikein innolla!
Sitten sapuskaan: eihän sitä jaksa liikkua (tai yrittää sitä), jos ei kunnolla tankkaa. Ruokavalioni on gluteeniton ja melko maidoton. Gluteeniviljoista ja maidosta saan selviä oireita, joten pyrin niitä välttämään. En ole kuitenkaan jotenkin tyytyväinen kokonaisuuteen tällä hetkellä. Ymmärrän, että jotain tarttis tehdä, mutta tavat ovat tiukassa, hittolainen sentään.
Aloitin ruokavaliosta kiinnostumisen alunperin neljä vuotta sitten karppaamalla. Olo oli hehkeä, paino tippui nopsaan ja iho-ongelmat olivat muisto vain! Alkuun söin viljoja silloin tällöin, mutta pikkuhiljaa ne jäivät pois. Maitotuotteet laktoosittomina ja täysrasvaisina maistuivat hyvin. Vielä raskausaikanakin ruokavalio pysyi samanlaisena, ja paino nousi kokonaisuudessaan vain 9 kg raskauden alusta. Suurin osa jäi laitokselle, ja kaksi kuukautta synnytyksestä paino oli jo -3kg lähtöpainosta.
Imettämisen myötä ruokavalio kuitenkin muuttui: hiilarit astuivat kehiin mitä ja jatkoivat voittokulkuaan! Kroppa tuntui tarvitsevan helppoa energiaa, ja yövalvomisten jäljiltä en jotenkin jaksanut taistella niiden kuiskutteluja vastaan. Gluteenittomana kuitenkin pysyin tiukasti. Nyt imettämisen loputtua huomaan, että lisäenergia ei ole lainkaan tarpeen, mutta kyseessä on taas tottumuskysymys. Välillä tekee mieli lohtukaurapuuroa, ja olen opetellut leipomaan gluteenittomista jauhoista, kuten tattarista, kaurasta, mantelijauhoista ja kookosjauhoista. Leipominen on kauhean kivaa ja tuotokset maistuvat hyviltä<3
Huomaan kuitenkin, että jotenkin kroppa ei nyt voi hyvin. Maha on vuoroin sekaisin, vuoroin ilmavaivainen ihan ilman maitotuotteita tai gluteeniviljojakin. Just, mitä enemmän rajoitan, sitä krantummaksi suolisto tuntuu tulevan! Kaikkein parhaiten voin silloin karppausaikana. Asiasta innostuneena olenkin ottanut selvää paleoruokavaliosta. Siihen suuntaan nykyisessä ruokavaliossani ollaankin menossa (ainakin tahtotila). Lähinnä pois pitäisi jättää myös gluteenittomat viljat tai ainakin vähentää niiden käyttöä. Sokeria ja muuta nannaa tulee syötyä nykyiselläänkin äärettömän harvoin.
Haluan kuitenkin muistuttaa ja muistaa, että ruuan pitää olla ennen kaikkea nautinnollinen asia, eikä pelkästään analysoitava ja rajoittava tekijä! Minä ainakin nautin ruuanlaittamisesta, kattamisesta ja ruokailusta hyvässä seurassa. Kuitenkin, jos nautinnollisuutta ajatellaan, niin ruokailun jälkeen seuraava pallomaha ja kipristelyt eivät sitä ole, joten motivaatio ruokavalion muokkaamiseen lähtee oman hyvinvoinnin parantamisesta.
PS. Onko joku muu hiilareita kartellut huomannut, että hiilareiden nauttimisen jälkeen uni maittaa (vielä seuraavana aamunakin), mutta suu on kuiva ja krapulan tuntuinen?
Tänään olisi ollut kalenterin mukaan taas juoksua, mutta ulkona on vuosisadan lumimyräkkä, joten taidan suosiolla skipata huomiselle... Tosin tulin kyllä pyörällä töihin, joten ainakin paluumatka käynee umpihankipyöräilystä oikein hyvin. Odotanpa paluuta oikein innolla!
Sitten sapuskaan: eihän sitä jaksa liikkua (tai yrittää sitä), jos ei kunnolla tankkaa. Ruokavalioni on gluteeniton ja melko maidoton. Gluteeniviljoista ja maidosta saan selviä oireita, joten pyrin niitä välttämään. En ole kuitenkaan jotenkin tyytyväinen kokonaisuuteen tällä hetkellä. Ymmärrän, että jotain tarttis tehdä, mutta tavat ovat tiukassa, hittolainen sentään.
Aloitin ruokavaliosta kiinnostumisen alunperin neljä vuotta sitten karppaamalla. Olo oli hehkeä, paino tippui nopsaan ja iho-ongelmat olivat muisto vain! Alkuun söin viljoja silloin tällöin, mutta pikkuhiljaa ne jäivät pois. Maitotuotteet laktoosittomina ja täysrasvaisina maistuivat hyvin. Vielä raskausaikanakin ruokavalio pysyi samanlaisena, ja paino nousi kokonaisuudessaan vain 9 kg raskauden alusta. Suurin osa jäi laitokselle, ja kaksi kuukautta synnytyksestä paino oli jo -3kg lähtöpainosta.
Imettämisen myötä ruokavalio kuitenkin muuttui: hiilarit astuivat kehiin mitä ja jatkoivat voittokulkuaan! Kroppa tuntui tarvitsevan helppoa energiaa, ja yövalvomisten jäljiltä en jotenkin jaksanut taistella niiden kuiskutteluja vastaan. Gluteenittomana kuitenkin pysyin tiukasti. Nyt imettämisen loputtua huomaan, että lisäenergia ei ole lainkaan tarpeen, mutta kyseessä on taas tottumuskysymys. Välillä tekee mieli lohtukaurapuuroa, ja olen opetellut leipomaan gluteenittomista jauhoista, kuten tattarista, kaurasta, mantelijauhoista ja kookosjauhoista. Leipominen on kauhean kivaa ja tuotokset maistuvat hyviltä<3
Huomaan kuitenkin, että jotenkin kroppa ei nyt voi hyvin. Maha on vuoroin sekaisin, vuoroin ilmavaivainen ihan ilman maitotuotteita tai gluteeniviljojakin. Just, mitä enemmän rajoitan, sitä krantummaksi suolisto tuntuu tulevan! Kaikkein parhaiten voin silloin karppausaikana. Asiasta innostuneena olenkin ottanut selvää paleoruokavaliosta. Siihen suuntaan nykyisessä ruokavaliossani ollaankin menossa (ainakin tahtotila). Lähinnä pois pitäisi jättää myös gluteenittomat viljat tai ainakin vähentää niiden käyttöä. Sokeria ja muuta nannaa tulee syötyä nykyiselläänkin äärettömän harvoin.
Haluan kuitenkin muistuttaa ja muistaa, että ruuan pitää olla ennen kaikkea nautinnollinen asia, eikä pelkästään analysoitava ja rajoittava tekijä! Minä ainakin nautin ruuanlaittamisesta, kattamisesta ja ruokailusta hyvässä seurassa. Kuitenkin, jos nautinnollisuutta ajatellaan, niin ruokailun jälkeen seuraava pallomaha ja kipristelyt eivät sitä ole, joten motivaatio ruokavalion muokkaamiseen lähtee oman hyvinvoinnin parantamisesta.
PS. Onko joku muu hiilareita kartellut huomannut, että hiilareiden nauttimisen jälkeen uni maittaa (vielä seuraavana aamunakin), mutta suu on kuiva ja krapulan tuntuinen?
lauantai 9. maaliskuuta 2013
Lähempänä hikea kuin aikoihin
Mikä ihme se semmoinen on kun tulee peräti hiki? No, parin minuutin huhkinta kahvakuulaa vastaavalla mötikällä sai aikaan paremman hien kuin tunnin aurinkokävely aiemmin päivällä. Olipa ihana tunne, kun sykkeet sai koholle...oikeasti sellainen olo, että muisti taas miksi tämä urheilu taas olikaan niin koukuttavaa silloin ennen.
Urheilullinen minäni sai uutta pontta puskea pintaan nykyisyyden syövereiden läpi, kun sain onnitteluja uudesta raskaudesta. Muuten kiva, mutta ehkä pahin painajaiseni kävi toteen! Eikä pelkästään minun, vaan varmaan suunnilleen jokaisen naisen: että joku onnittelee raskaudesta, jota ei ole. Uuh, kyllä närkästyin!
Olen lukenut Saku Tuomisen ja kumppaneiden Työkirjaa viimepäivinä, ja mietiskelin aamupäivällä lenkillä sen sanomaa. Muutosta, sen vaikeutta ja kiireen osuutta elämässä. Että asioita vain tapahtuu, päivät vain täyttyvät ja hallinnan tunne katoaa -jonnekin! Pidin mielessäni yhden naisen vallankumousta, sekä työasioihin liittyen että tähän urheiluun. Alleviivaan tässä, että minusta on ihanaa liikkua! Minusta oikeasti on ihanaa hiota, antaa viimeisetkin irti itsestäni maaliviivan ylittäessäni. Tässä elämäntilanteessa vain tunnen olevani ihan kädetön tämän asian kanssa. Kun olen päivät töissä, haluaisin viettää vähäisen vapaa-ajan tyttären kanssa, kun tämä on vielä hereillä. Kasilta kun tyttö nukkuu, voisin lähteä lenkille, mutta usein olen jo aika poikki. Lisäksi on tehtävä valinta parisuhdeajan ja oman urheiluajan välillä.
Kaikki tämä on ilmeissti kuitenkin tekosyytä ja välttelyä. Kyllähän jotkut onnistuvat! Silti, sohvan nurkka oman kullan kainalossa tuntuu hyvältä idealta... Paitsi. PAITSI!!! Istumatyötä tehden kroppa ei varsinaisesti kiinteydy itsekseen, pikemminkin takamus alkaa osoittaa leviämisen merkkejä nopeampaa kuin raskauden aikana. Koko ikäni paria muhkumpaa vuotta lukuunottamatta suht hoikkana pysytelleenä ahdistun aivan valtavasti päärynää muistuttavasta alakropasta. Hybridi päärynä plus appelsiini ei ole enää kaukana... Ei ole kivaa, että vaatteet ahdistaa. Ja en anna periksi ostamalla uusia isompia, koska silloin peli on menetetty. No jonkin verran on ollut pakko myöntyä. Kamalaa.
Koska tilanne ahdistaa minua, niin asialle on tehtävä jotain. Samaisesta Työkirjasta otin mallia viikon suunnitteluun etukäteen. Niinpä otin kalenterin auki, katsoin tarvittavat työjutut ja muut menot ja lisäsin aukkokohtiin urheilun ennen klo 16, jolloin aion mennä kotiin tytön luo. Teen tällä hetkellä 80%:sta työviikkoa, joten tämän pitäisi onnistua. Kokeilen nyt ainakin ensi viikon tällä tavalla!
Saimme töistä virikesetelit käyttöömme (8 kpl/kk), joka on aivan mahtava juttu! Periaatteessa seteleitä voisi käyttää kaksi viikossa, eli nyt lenkkeilyn lisäksi voi ottaa ohjelmaan vaikka uinnin (,jota harrastin vähintään 2-3 kertaa viikossa raskauden aikana) sekä silloin tällöin vaikka leffan Murun kanssa.
Muru muuten on aloittanut vapaaottelun, ja on siitä ihan innoissaan. Hän on nyrkkeillyt aiemmin pitkään, mutta päätti kokeilla jotain uutta. Urheilullisuus on kivaa, ja tuo sopivaa pikkupainetta meikäläisellekin, kun toinen tuossa vieressä hoikistuu ja saa lihasta silmissä :) Meinaakohan hän joskus ottelemaan ihan? Nyrkkeilystä hän ainakin on haaveillut pitkään, joten miksipä ei tuota... Itsekin potkunyrkkeilyä harrastaneena kyllä ymmärrän sen adrenaalinipöhinän, minkä jo pelkkä sparrailu saa aikaan...
Urheilullinen minäni sai uutta pontta puskea pintaan nykyisyyden syövereiden läpi, kun sain onnitteluja uudesta raskaudesta. Muuten kiva, mutta ehkä pahin painajaiseni kävi toteen! Eikä pelkästään minun, vaan varmaan suunnilleen jokaisen naisen: että joku onnittelee raskaudesta, jota ei ole. Uuh, kyllä närkästyin!
Olen lukenut Saku Tuomisen ja kumppaneiden Työkirjaa viimepäivinä, ja mietiskelin aamupäivällä lenkillä sen sanomaa. Muutosta, sen vaikeutta ja kiireen osuutta elämässä. Että asioita vain tapahtuu, päivät vain täyttyvät ja hallinnan tunne katoaa -jonnekin! Pidin mielessäni yhden naisen vallankumousta, sekä työasioihin liittyen että tähän urheiluun. Alleviivaan tässä, että minusta on ihanaa liikkua! Minusta oikeasti on ihanaa hiota, antaa viimeisetkin irti itsestäni maaliviivan ylittäessäni. Tässä elämäntilanteessa vain tunnen olevani ihan kädetön tämän asian kanssa. Kun olen päivät töissä, haluaisin viettää vähäisen vapaa-ajan tyttären kanssa, kun tämä on vielä hereillä. Kasilta kun tyttö nukkuu, voisin lähteä lenkille, mutta usein olen jo aika poikki. Lisäksi on tehtävä valinta parisuhdeajan ja oman urheiluajan välillä.
Kaikki tämä on ilmeissti kuitenkin tekosyytä ja välttelyä. Kyllähän jotkut onnistuvat! Silti, sohvan nurkka oman kullan kainalossa tuntuu hyvältä idealta... Paitsi. PAITSI!!! Istumatyötä tehden kroppa ei varsinaisesti kiinteydy itsekseen, pikemminkin takamus alkaa osoittaa leviämisen merkkejä nopeampaa kuin raskauden aikana. Koko ikäni paria muhkumpaa vuotta lukuunottamatta suht hoikkana pysytelleenä ahdistun aivan valtavasti päärynää muistuttavasta alakropasta. Hybridi päärynä plus appelsiini ei ole enää kaukana... Ei ole kivaa, että vaatteet ahdistaa. Ja en anna periksi ostamalla uusia isompia, koska silloin peli on menetetty. No jonkin verran on ollut pakko myöntyä. Kamalaa.
Koska tilanne ahdistaa minua, niin asialle on tehtävä jotain. Samaisesta Työkirjasta otin mallia viikon suunnitteluun etukäteen. Niinpä otin kalenterin auki, katsoin tarvittavat työjutut ja muut menot ja lisäsin aukkokohtiin urheilun ennen klo 16, jolloin aion mennä kotiin tytön luo. Teen tällä hetkellä 80%:sta työviikkoa, joten tämän pitäisi onnistua. Kokeilen nyt ainakin ensi viikon tällä tavalla!
Saimme töistä virikesetelit käyttöömme (8 kpl/kk), joka on aivan mahtava juttu! Periaatteessa seteleitä voisi käyttää kaksi viikossa, eli nyt lenkkeilyn lisäksi voi ottaa ohjelmaan vaikka uinnin (,jota harrastin vähintään 2-3 kertaa viikossa raskauden aikana) sekä silloin tällöin vaikka leffan Murun kanssa.
Muru muuten on aloittanut vapaaottelun, ja on siitä ihan innoissaan. Hän on nyrkkeillyt aiemmin pitkään, mutta päätti kokeilla jotain uutta. Urheilullisuus on kivaa, ja tuo sopivaa pikkupainetta meikäläisellekin, kun toinen tuossa vieressä hoikistuu ja saa lihasta silmissä :) Meinaakohan hän joskus ottelemaan ihan? Nyrkkeilystä hän ainakin on haaveillut pitkään, joten miksipä ei tuota... Itsekin potkunyrkkeilyä harrastaneena kyllä ymmärrän sen adrenaalinipöhinän, minkä jo pelkkä sparrailu saa aikaan...
maanantai 4. maaliskuuta 2013
Aurinko näytti lenkkarien kunnon
Hei vaan.
Urheiluintoni ilmeisesti voi päätellä siistä, kuinka aktiivisesti blogiin on kertynyt merkintöjä. Olen siis aktiiviliikkuja, ja huippukunto on täällä minä hetkenä hyvänsä!
Oikeasti olen panostanut hyötyliikuntaan. Olen nyt kolmatta viikkoa pyöräillyt työmatkat joka päivä. Sehän on ihan mahtavaa! Pyöräilyn aikana ehdin suunnitella päivän polttavimmat työt, kuunnella iloista musiikkia ja liikkua hiukan, joiden ansiosta työteho on katossa, ideat sinkoilevat ja motivaatio on kohdallaan! Pakko kyllä myöntää, että epäilen viiden kilsan työmatkan olevan liian vähän treeniä maratonia ajatellen, mutta parempi se on kuin ei mitään!
Työmatkapyöräilyn hyödyt:
* Olen läsnä ja havaitsen kevään etenemisen aurinkona, pakkasena, mykkylöinä pyörätiessä ja sulan asvaltin vilahduksena.
* Kroppa saa happea. Mieletön fiilis!
* Töihin mennessä olen herännyt kunnolla ja puhkuilen energiaa. Kotiin mennessä olen saanut veren kiertämään ja olen ehtinyt lokeroida työasiat mielen sopukoihin niille sopiviin lokeroihin (stressattavat, huolettomat ja illalla tehtävät). Olen kotona paremmalla tuulella ja tytön kanssa touhuilut sujuvat ihanasti.
* Selluliitit saattavat alkaa kaikota, jos jatkan samaan malliin (yhdistettynä terveelliseen ruokavalioon.... ;))
* Maraton tuntuu olevan vain yhden polkaisun päässä. 40 kilsaa pyöräilleen tuntuu paljon kevyemmältä kuin juosten!
Oikeasti olen lisäksi myös käynyt rivakoilla kävelylenkeillä iltaisin kahden koiran ja vaunujen kanssa (ajatelkaa mikä keveyden tunne juosta sitten kesällä kuivalla asvaltilla ilman mitään lisähengailijoita!), olen myös tehnyt lihaskuntoliikkeitä kotona, harkinnut kahvakuulan ostoa ja ottanut Juoksukoulu-kirjan esille kaapin perukoilta.
Kirkas kevätaurinko vaan on tehnyt tepposet sinänsä, että vanhat Karhu-lenkkarini näyttävät muutaman kilsan tallanneilta verrattuna kirkkaanvärisiin ja kevyisiin kevätihanuuksiin, joita näykyy kanssalenkkeilijöiden jaloissa. Pitänee suunnata lenkkarikaupoille... Jotkut sanovat, että lenkkeily on niin helppoa aloittaa, kun ei tarvii muuta, kuin lenkkarit vetäistä ovella jalkaan ja lähtee hölkälle! Toisaalta sanotaan, että jos mihinkään muuhun ei investoi lenkkeilyharrastuksen aloittaessaan, niin hyvät kengät ovat ensiarvoiset tärkeät!!!
Urheiluintoni ilmeisesti voi päätellä siistä, kuinka aktiivisesti blogiin on kertynyt merkintöjä. Olen siis aktiiviliikkuja, ja huippukunto on täällä minä hetkenä hyvänsä!
Oikeasti olen panostanut hyötyliikuntaan. Olen nyt kolmatta viikkoa pyöräillyt työmatkat joka päivä. Sehän on ihan mahtavaa! Pyöräilyn aikana ehdin suunnitella päivän polttavimmat työt, kuunnella iloista musiikkia ja liikkua hiukan, joiden ansiosta työteho on katossa, ideat sinkoilevat ja motivaatio on kohdallaan! Pakko kyllä myöntää, että epäilen viiden kilsan työmatkan olevan liian vähän treeniä maratonia ajatellen, mutta parempi se on kuin ei mitään!
Työmatkapyöräilyn hyödyt:
* Olen läsnä ja havaitsen kevään etenemisen aurinkona, pakkasena, mykkylöinä pyörätiessä ja sulan asvaltin vilahduksena.
* Kroppa saa happea. Mieletön fiilis!
* Töihin mennessä olen herännyt kunnolla ja puhkuilen energiaa. Kotiin mennessä olen saanut veren kiertämään ja olen ehtinyt lokeroida työasiat mielen sopukoihin niille sopiviin lokeroihin (stressattavat, huolettomat ja illalla tehtävät). Olen kotona paremmalla tuulella ja tytön kanssa touhuilut sujuvat ihanasti.
* Selluliitit saattavat alkaa kaikota, jos jatkan samaan malliin (yhdistettynä terveelliseen ruokavalioon.... ;))
* Maraton tuntuu olevan vain yhden polkaisun päässä. 40 kilsaa pyöräilleen tuntuu paljon kevyemmältä kuin juosten!
Oikeasti olen lisäksi myös käynyt rivakoilla kävelylenkeillä iltaisin kahden koiran ja vaunujen kanssa (ajatelkaa mikä keveyden tunne juosta sitten kesällä kuivalla asvaltilla ilman mitään lisähengailijoita!), olen myös tehnyt lihaskuntoliikkeitä kotona, harkinnut kahvakuulan ostoa ja ottanut Juoksukoulu-kirjan esille kaapin perukoilta.
Kirkas kevätaurinko vaan on tehnyt tepposet sinänsä, että vanhat Karhu-lenkkarini näyttävät muutaman kilsan tallanneilta verrattuna kirkkaanvärisiin ja kevyisiin kevätihanuuksiin, joita näykyy kanssalenkkeilijöiden jaloissa. Pitänee suunnata lenkkarikaupoille... Jotkut sanovat, että lenkkeily on niin helppoa aloittaa, kun ei tarvii muuta, kuin lenkkarit vetäistä ovella jalkaan ja lähtee hölkälle! Toisaalta sanotaan, että jos mihinkään muuhun ei investoi lenkkeilyharrastuksen aloittaessaan, niin hyvät kengät ovat ensiarvoiset tärkeät!!!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)