Mikä ihme se semmoinen on kun tulee peräti hiki? No, parin minuutin huhkinta kahvakuulaa vastaavalla mötikällä sai aikaan paremman hien kuin tunnin aurinkokävely aiemmin päivällä. Olipa ihana tunne, kun sykkeet sai koholle...oikeasti sellainen olo, että muisti taas miksi tämä urheilu taas olikaan niin koukuttavaa silloin ennen.
Urheilullinen minäni sai uutta pontta puskea pintaan nykyisyyden syövereiden läpi, kun sain onnitteluja uudesta raskaudesta. Muuten kiva, mutta ehkä pahin painajaiseni kävi toteen! Eikä pelkästään minun, vaan varmaan suunnilleen jokaisen naisen: että joku onnittelee raskaudesta, jota ei ole. Uuh, kyllä närkästyin!
Olen lukenut Saku Tuomisen ja kumppaneiden Työkirjaa viimepäivinä, ja mietiskelin aamupäivällä lenkillä sen sanomaa. Muutosta, sen vaikeutta ja kiireen osuutta elämässä. Että asioita vain tapahtuu, päivät vain täyttyvät ja hallinnan tunne katoaa -jonnekin! Pidin mielessäni yhden naisen vallankumousta, sekä työasioihin liittyen että tähän urheiluun. Alleviivaan tässä, että minusta on ihanaa liikkua! Minusta oikeasti on ihanaa hiota, antaa viimeisetkin irti itsestäni maaliviivan ylittäessäni. Tässä elämäntilanteessa vain tunnen olevani ihan kädetön tämän asian kanssa. Kun olen päivät töissä, haluaisin viettää vähäisen vapaa-ajan tyttären kanssa, kun tämä on vielä hereillä. Kasilta kun tyttö nukkuu, voisin lähteä lenkille, mutta usein olen jo aika poikki. Lisäksi on tehtävä valinta parisuhdeajan ja oman urheiluajan välillä.
Kaikki tämä on ilmeissti kuitenkin tekosyytä ja välttelyä. Kyllähän jotkut onnistuvat! Silti, sohvan nurkka oman kullan kainalossa tuntuu hyvältä idealta... Paitsi. PAITSI!!! Istumatyötä tehden kroppa ei varsinaisesti kiinteydy itsekseen, pikemminkin takamus alkaa osoittaa leviämisen merkkejä nopeampaa kuin raskauden aikana. Koko ikäni paria muhkumpaa vuotta lukuunottamatta suht hoikkana pysytelleenä ahdistun aivan valtavasti päärynää muistuttavasta alakropasta. Hybridi päärynä plus appelsiini ei ole enää kaukana... Ei ole kivaa, että vaatteet ahdistaa. Ja en anna periksi ostamalla uusia isompia, koska silloin peli on menetetty. No jonkin verran on ollut pakko myöntyä. Kamalaa.
Koska tilanne ahdistaa minua, niin asialle on tehtävä jotain. Samaisesta Työkirjasta otin mallia viikon suunnitteluun etukäteen. Niinpä otin kalenterin auki, katsoin tarvittavat työjutut ja muut menot ja lisäsin aukkokohtiin urheilun ennen klo 16, jolloin aion mennä kotiin tytön luo. Teen tällä hetkellä 80%:sta työviikkoa, joten tämän pitäisi onnistua. Kokeilen nyt ainakin ensi viikon tällä tavalla!
Saimme töistä virikesetelit käyttöömme (8 kpl/kk), joka on aivan mahtava juttu! Periaatteessa seteleitä voisi käyttää kaksi viikossa, eli nyt lenkkeilyn lisäksi voi ottaa ohjelmaan vaikka uinnin (,jota harrastin vähintään 2-3 kertaa viikossa raskauden aikana) sekä silloin tällöin vaikka leffan Murun kanssa.
Muru muuten on aloittanut vapaaottelun, ja on siitä ihan innoissaan. Hän on nyrkkeillyt aiemmin pitkään, mutta päätti kokeilla jotain uutta. Urheilullisuus on kivaa, ja tuo sopivaa pikkupainetta meikäläisellekin, kun toinen tuossa vieressä hoikistuu ja saa lihasta silmissä :) Meinaakohan hän joskus ottelemaan ihan? Nyrkkeilystä hän ainakin on haaveillut pitkään, joten miksipä ei tuota... Itsekin potkunyrkkeilyä harrastaneena kyllä ymmärrän sen adrenaalinipöhinän, minkä jo pelkkä sparrailu saa aikaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Anna palaa, beibi!