Thirty, Flirty and Thriving

Ajatelkaa, on kevät! Viimein talven jälkeen maa näkyy, aurinko paistaa ja baanat kutsuvat juoksemaan, himmailemaan ja torilla voi hengailla sulavaa jäätelöä nuoleskellen. (Tai ihan kohta voi.) Kesäkunto ja sen lieveilmiöt ovat täällä taas!

Suvikuntoon-projektin lopputulokset

Viime viikolla talven myötä loppui myös Suvikuntoon-projektimme. Nyt jo! Talven yli olemme Sisublogin Suvin kanssa saaneet Kuntokeskus Huipulla ammattimaista valmennusta omiin tavoitteisiimme. Olemme päässeet testaamaan erilaisia tapoja harjoitella, kohdanneet sinnikkäästi rajojamme, voimistuneet ja voimaantuneet -niin toistemme seurasta kuin ihanasta tukijoukostakin. Olemme nauraa räkättäneet, nieleskelleet suolaisia pisaroita ja yrittäneet vielä vähän enemmän. Vastoinkäymisistä ollaan selvitty pitkälti tukijoukon ansiosta; omalta kohdaltani selän kipuilu koko alkuvuoden aihetti sen, että tavoitteet sinällään menivät uusiksi, että juoksemisen määrää piti rajoittaa. Velloin hetken epätoivossa, ja yksin olisin todennäköisesti jättänyt leikin sikseen. Pienryhmämäinen valmennusprojektimme toimi tässäkin loistavasti; ympärillä oli tsemppaavia hahmoja, jotka koppasivat kiinni ja opettivat tärkeimmän, toimintakyvyn merkityksen ja sen, että keinoja on monia. Valmentaja-Markon sanonnasta "Hissi menestykseen on epäkunnossa. Käytä portaita!" on tullut minunkin mantrani, jota hoen päivin kiivetessäni portaita viidennen kerroksen toimistoomme :)

Koko talvi oli rakennettu niin kokonaisvaltaiseksi kuin mahdollista: saimme valmennuksen ja monipuolisten treeni/lajikokeilujen lisäksi tehopaketin tukitoimia: palautumisenseurantaa Jamosportin kautta, Huippuhieroja Jarin toimesta kehonhuoltoa (mikä koitui minun ja selkäni ensiavuksi sekä pelastukseksi!) ja ruokavalio-ohjeistusta. Ihan huikea setti! Mitä tästä opimme: ei treeni yksinään tee mitään, vaan kehittyminen on kokonaisvaltaista hommaa! Keho on kokonaisuus, eivätkä mielenliikkeet ja niiden purkaminen tukiporukan kanssa saa jäädä unholaan!

Lopputesteihin menin suorituskyvyn puolesta luottavaisena. Kehonkoostumuksen puolesta olin kaikkea muuta kuin tyytyväinen, joskaan sen muuttuminen ei mikään päätavoite ollutkaan. Tässä koko puolen vuoden treeniproggigsen tulokset:

Välillä mennään persuus edellä puuhun -tai menestykseen portaita pitkin. Yhtä kaikki, uutta opitaan, koko ajan!

Jättikiitokset Hannulle, Markolle, Jamolle, Joonalle, Petrille, Jarille ja tietenkin huipulle Suville tästä projektista! Ihan huikeaa ja huippua on ollut tehdä hommia teidän kanssa <3 Kiitos!

Mitä sitten olen oppinut koko projektin aikana?

* Suorituskyky ja toimintakyky ovat tärkeimmät. Muut tavoitteet tulevat vasta niiden jälkeen.

* En ole kilpaurheilija, eikä minun täydy näyttää siltä, eikä myöskään elä niin kuin sellainen. Minä olen intohimoinen oman työni suhteen, liikunta tukee sitä jaksamista. Urheilija intohimoilkoon urheilun suhteen ja eläköön sen edellyttämällä tavalla. 

* Tavoitteet vaativat tekoja. Halu, toive ja ajatus eivät riitä. Teot ratkaisevat menestyksen. 

*Valmentaja ja treeniporukka kannattelevat silloin, kun itse meinaa tipahtaa. Myös yksilölajien harrastajille muistutukseksi!

* Elämässä on muutakin kuin ulkonäkö, ruoka ja treeni laihduttamistarkoituksessa. Onneksi niin. 

* Tavoite ei palkitse, ellei matkasta nauti. 

* Ei se ole niin mustavalkoista.

Eräänä aamuna viime viikolla olin aamiaisella Huipulla aamujumpan jälkeen. Pari kaveria siinä kysyi muutaman tarkentavan kysymyksen tulevaisuuden suunnitelmista. Mitä haluan tehdä viiden vuoden päästä? Millainen haluan olla? 

Thirty and flirty

Vastasin jotain, mutta kysymys jäi kummittelemaan. Millainen? Ketä varten, miksi? Ja opitun perusteella; tänään, nyt tehdyt valinnat ja toimet, ne pienetkin, ovat ainoita rakennuspalikoita sinne pitkän aikavälin suunnitelmiinkin. Ehkä tämä nyt liittyy johonkin kolmenkympin välitilinpäätökseen tai vastaavaan, mutta vastaukset alkavat muotoutua päässäni jonkinlaiseen muotoon. Katsotaan mitä tästä kehkeytyy!

Mistä on tytöt tehty? Sokeroinnista....

Jo ammoisina aikoina ihmiset arvelivat viisaasti, että turhat karvat kuuluvat apinoille. Trendit ovat sittemmin vaihdelleet aikojen saatossa, mutta emme ole ensimmäinen sukupolvi, joka ehkäisee viidakkoveitsen tarvetta säännöllisillä toimenpiteillä. Eikä tämä koske pelkästään naisia -siistiminen ja jopa "kaikki sileeks"-mentaliteetti ratsastaa suosionsa huipulla myös kaksilahkeisten joukossa.

Itse kuulun siihen porukkaan naisia, jotka voisivat pistää vallankumouksen pystyyn -jopa luontoa vastaan. Miksi, oi miksi eivät hiukset, ripset ja kulmat voi olla ainoat huomiota vaativat kutrit kauniissa vartalossamme? Huomasin jossain vaiheessa ruokavalion terveellistymisen myötä ja varsinkin opti msm:n syönnin aloittamisen jälkeen, että hiukset kasvavat kohisten.... noin niinkuin positiivisimpana näkökulmana.

Koska olen siveyden sipuli ja mieluusti sileä sellainen, kaikki on kokeiltu. Epiloinnista jokapäiväiseen höyläilyyn ja kaikkea siltä väliltä. Yksi oli kokematta, ja jotenkin paradoksaalisesti se aikojen ensimmäinen keino poistaa epätoivottua kasvustoa: sokerointi. Olin kuullut hyvää, olen luomuintoilija siinä määrin kuin se on trendikästä, järkevää ja kukkarolle sopivaa, joten miksipäs ei? Ajattelin vain sen olevan lähinnä kivualiasta ja kiusallista.... (siis vähän sama kuin miksi päädyin lykkäämään Eat pray love-romaanin lukemista tänne saakka. Ja olin väärässä siinä(kin).).

Valmiina. Kehoitan huomaamaan taustalla olevan julisteen :) Lahjakortti miehelle, jota ns. villapaita vaivaa?

Ensin talkittiin sääret

Sitten alettiin hommiin. Kuvassa sokerimassa. 

Välineistö. 

Uuden luottokauneusstudioni Sataman studion Annin ottaessa asian puheeksi innostuin kuitenkin kokeilusta. Arvelin kasvatusvaiheen (9-10 päivää suositus) olevan itselleni kirkkaasti pahin vaihe (olin oikeassa. Ei meninannut kantti kestää sitten millään!). Ilmeisen paljon koko prosessi herätti ajatuksia ja pisti miettimään syvällisesti kulttuurin vaikutusta mielipiteisiini. Yhtä kaikki, totesin olevani kunnon vallankumouksellinen ja seisovani kannattamani asian takana. Sileys, mikä ihana asia naisen elämässä! Haluan pitkikseni tästäkin eteenpäin silkkisenä sen kerran, kun ne päälleni vedän, en mukanakannettavana kerrastona.

Lauantaina otettiin sitten naisesta mittaa ja studion hoitotuoliin pötkölleen. Minua kiinnosti kauheasti, mitä Anni tekee, ja jännitinkin aika lailla! Sokerimassa oli kuitenkin tosi pehmeää, kuin hunajaa. Se levittyi lämpimästi iholle, eikä nyppäisyvaihekaan pahalle tuntunut. Sääret ja kainalot menivät ihan niitä näitä rupatellessa ja naureskellessa milloin millekin. Bikinialueilla hymy kyllä hyytyi ja pari kertaa pääsi pari voimasanaakin. En kuitenkaan paennut huoneesta, itkenyt tai potkinut Annia, joten annan hyvät pisteet kylmähermoisuudelleni :)

Lopputulos onkin sitten kaiken vaivan (tällä tarkoitan etenkin ennakoivaa kasvatusvaihetta, itse suoritushan oli jokseenkin miellyttävä kokonaisuus) väärti! Iho on kuorittu, sileä ja pehmoinen! Sokeri on niin hellävarainen tuote, ettei se juurikaan ärsytä ihoa ja ainakin Annin tekniikka oli niin timattinen, ettei punoitusta ilmennyt juuri ollenkaan. Ja ajatelkaa, kyseessä on niin luonnollinen tuote, että sitä voi vaikka syödä! Nyt tiedossa on 2-4 viikkoa vaivatonta eloa, kunnes taas... Mutta pitkällä aikavälillä karvojen kasvu säännöllisesti sokeroituna sekä harvenee että hentonee, joten hoitoväli voi pidentyä ja kivuliaisuus nyppästäessä selvästi vähentyä. Ilouutisia siis, taas tuli helpotusta naisen elämään <3 Tämän perusteella kyllä suosittelen lämpimästi, mutta varoitan samalla: tähän voi jäädä koukkuun :)

Silkkistä keväisen viikon alkua kaikille <3

Tasapaino

Kun kirjoitin tuon otsikon, aloin repeilemään ihan hillittömästi. Vähän niinkuin tasalaatuinen voi olla tasaisesti huonoa laatua, tuli tuostakin ihan hakematta mieleen epämieluisassa kohtaa jumittava paino. Heh, lähti koko kirjoitus nyt hakoteille, kun tarkoitus oli puhua astetta jalommasta asiasta, tasapainon suhteesta tavoitteisiin suhteen.

Katsokaas, olen vähän innostuvaista sorttia. Se tarkoittaa sitä, että innostun sata lasissa jostain projektista, tavoitteesta tai ilmiöstä.... ja kohta innostun jostain muusta. Koska on ollut aikoja, jolloin innostuminen ja intohimo ovat olleet hukassa, niin nykyisin arvostan itsessäni ominaisuutta innostua energisesti asioista. Se on mahtavaa! Mutta sillä on varjopuolensa. Kärsimättömyydeksikin kutsuttu luonteenpiirre saa minut a)kärttyisäksi, elleivät asiat tapahdu pian ja heti tai b)muuttamaan strategiaa ja kiitämään vauhdissa kohti uusia, saavutettavimpia juttuja tai c) säntäämään uudella strategialla kohti tätä samaa, saavuttamatonta päämäärää kohti. Muuten hyvä, mutta muistuu mieleeni yksi totuus:

Mikä tahansa strategia toimii, jos sitä toteuttaa. 

Niin, se kärsivällisyys. Sille olisi toisinaan tilausta. Meillä ihmisillä on valtavasti tietoa ja hyviä aikomuksia, muttei halua/viitseliäisyyttä/tahdonvoimaa/kärsivällisyyttä toteuttaa tehtyä suunnitelmaa joka päivä, vähän kerrallaan. Jokainen muutos on uhka saavutetulle turvallisuuden tunteelle tai myönnytys sille, ettemme tähän mennessä ehkä ole olleetkaan ihan oikeassa, joten muutokset pitäisi tehdä niin pieni askel kerrallaan, niin nautinnollinen askel kerrallaan, ettei tunne luopuvansa mistään. Ja uutinen, ystävät rakkaat: jos tekee hyvin pienen muutoksen, on seurauskin vain pienesti parempi. Jos saman paremman muutoksen mukaan kuitenkin elää joka päivä kolmen kuukauden ajan, alkaa tuloksia näkyä. Vuodessa tulokset huomaa jo jo muukin. Mutku kaikki mulle heti ja eiks tää nyt toimikaan miks kaikki ei oo toisin heti huomenna?

Käsittelin oman coachini kanssa viimeisen 14 viikon aikana lähinnä tasapainoa elämässä. Kivun ja nautinnon. Syömisen ja kurin. Sallimuksen ja kieltäytymisen. Tekemisen ja lepäämisen. Tietyistä näkökulmista lähtenyt keskustelu alkoi kiteytyä toiveeseen: haluan luottaa siihen, että systeemi palkitsee. Tällä tarkoitin sen uskomuksen ja luottamuksen rakentamista tekemisen kautta, että ne pienet muutokset käyttäytymisessä ovat avain tuloksiin pitkällä aikavälillä. Se pätee niin treenissä, painonhallinnassa, yrityksen eteenpäin viemisessä kuin oman menestyksen ja onnellisuuden rakentamisessakin.

Minulle on viimeisen parin kuukauden aikana kehittynyt taas astetta parempi itsetuntemus ja itseluottamus. Olen säntäillyt ehkä vähän vähemmän, koittanut kulkea kultaista keskitietä vapauttamalla aikaa, liikkumalla monipuolisesti ja stressaamatta, syömällä kaikenlaista suht järkevää ja toimimalla (pääosin) järjestelmälliseen pyrkivällä tavalla töissä ja kotona. Tulos: stressi on vähentynyt, öisin nukuttaa hyvin (en enää heräile kolmen ja neljän maissa vatvomaan, niinkuin vielä tässä talvisydännä meinasi tapahtua), hyvä tuuli on laskeutunut ylleni ja aurinkoisuus pyrkii pilaamaan muiden apatiaa vähän väkisinkin. Olen vähän joogannut ja harjoitellut meditaatiota (huonolla menestyksellä, tosin). Kuitenkin, ehkä suurin oivallus coachingin aikana liittyi juuri siihen, että saamme kyllä, mitä haluamme (olemme kaikki sen arvoisia), jos vain teemme asioita sen eteen. Tekeminen ratkaisee. Ei toiveet tai halut, vain tekemiset juuri tänä päivänä. Juuri jokaisena päivänä tästä eteenpäin.

Aurinkoista viikonloppua!

-S

"Älä tuu tänne pilaamaan hyvää apatiaa" eli tutkielma nautinnoista

Oman coachingini osana otin kotitehtäväksi tutkailla nautintoja. Olen tehnyt viime päivinä siis hyvin paljon kaikenlaista, mistä olettaisin nauttivani ja mistä olettaisin saatavani mielihyvää. Viime päivät ovat olleet mainioita matkustuspäiviä itseen, kertakaikkiaan.

Vaikutukset alkoivat näkyä jo perjantaina aamulla, kun mieli oli kertakaikkiaan aurinkoinen. Teki mieli säteillä hyvää mieltä ja rakkautta ihan kaikille (älä tuu tänne pilaamaan hyvää apatiaa, sanoi työkaveri. Hymyillen, onneksi.) Se jatkui koko illan, koko lauantain, ja jestas sentään, vieläkin.

Healthy bowl a.k.a valitse hyvää syötävää

Havaintoja nautinnnoista:
* keskustelu, hyvän mielen levittäminen
* auringonpaiste
* koirien kanssa ulkoilu. Kävelylenkit omissa ajatuksissa
* aikaiset aamut (jos on mennyt ajoissa nukkumaan)
* kiireetön kaupungistelu perheen kanssa
* ihanat kahvit Poemessa ystävän kanssa
* ruuanlaitto Murun kanssa (miehen suunnittelema ruoka: ankanrintaa punaviini-suklaakastikkeella ja lisukkeita. Päivän toisena ruokana kantarellikeitto, halloumijuustoa ja ilmakuivattua kinkkua).
* punaviinia lasillinen tai pari.
* tyttöjen hiusten letittäminen
* hemmotteluhoidot. Sain Murulta yllärilahjakortin jalkahoitoon minulle uuteen hoitolaan. Sataman Studio sijaitsee ihan Wanhan Sataman vieressä, joten nyt talviaikaan en ole siihen törmännyt. Eilen olin sitten jalkahoidossa... ja oih! Viimein löytyi sellainen paikka, mihin voin mennä uudelleen! Annin kanssa jutut menivät tosi hyvin yksiin, paikka oli energialtaan sopivan rauhallinen ja seesteinen... Olen ollut ikäväkseni kauneushoitolakiertolainen mekein koko aikuisikäni, sopivaa paikkaa uudelleenmentäväksi vain ei ole kunnolla löytynyt. Mutta nyt! Palaset alkavat olla kohdillaan :) Naisella tulee olla luottokampaaja (Savoy,check!), luottokosmetologi (melkein uskallan jo laittaa rastin) ja luottohankintapaikka alusvaatteille (looking for that).
*sauna (<3)
* keholliset jutut. Mieluimmin valoisaan aikaan heti Hesarin jälkeen.
* kiitollisuus. Välillä tekee hyvää pysähtyä ja antaa kiitollisuuden tulla.
* lukeminen. Uppoutuminen.
* bisnekset. Jestas, että mä vaan tykkään mun työstä. Uuden suunnittelu, toteuttaminen, asiakkaiden auttaminen eteenpäin ja vähän eri tavalla....Ja että kaikki tämä tällä meidän työporukalla. Se vaan on niin siistiä!

Murulta saatu lahjakortti Sataman Studioon. Oi iloa!

Pienin leikkii jo kauppaa <3

Havaintoja asioista, joissa nautinnollisuuden myytti kohdallani purkautui:
* täysi olo ruuan jälkeen (huomasin, että kaikki tuntuu paremmalta, kun on syönyt terveellisiä juttuja ja vain kohtuullisesti. Itse asiassa vähän "tyhjempi" olo vatsassa oli kaikkein optimaalisin olo. Napostelusta seurasi huonoja asioita.
* Sokeriherkut. Mutakakku oli ajatuksena hyvä, mutta ensialkuun jo maistui lähinnä sokerille. Toisekseen ei ollut kovin mutainen. Ja kolmenneksi (koska söin sen silti), olo oli huono jälkeenpäin.
* napostelu. Vaikka söin kunnolla koko päivää ajatellen, ostin myös tutkiskelumielessä kuivattuja ja suklaalla päällystettyjä hedelmiä/pähkimöitä/inkivääriä ym shoppailun lomaan. Yllätyksekseni napostelu kävi huomaamatta (eli maksimaalinen, tietoinen nautinto jäi saavuttamatta) ja oli lähinnä vähän ällö taas jälkikäteen. Ilmeisesti ruuansulatus vaatii ihan oikeasti lepotaukoja,
* askartelu. On tas se aika vuodesta, kun hyvä mutsi-pisteitä jaetaan. Piti askarrella virvonvarvon-juttuja. Oli oksat, oli sulkia ja höyheniä ja piipunrasseja eri väreissä. No, lyhyesti todettakoon, että ei ollut ihan mun pala kakkua. Liikaa säätöä, turhautuneita ipanoita ja koomisena näyttäytyvä tsemppaava mieshahmo. Oli myös nälkä, se saattoi ihan himpun verran vaikuttaa asiaan. Ensi vuonna, kummit! Odotan kotribuutiota asian tiimoilta X)

Ei aina tarvitse lähteä matkoille rentoutuakseen. Nautinnoille pyhitetty päivä tai pari silloin tällöin tekee todella hyvää, ihan sen oman arjen keskellä. Kuka tietää, ehkä nautintojen tiedostamisesta tulee peräti tapa? Ehkä elämä voi vaivihkaa vaikka muuttua himpun verran nautinollisemmaksi kaiken suorittamisen sijaan?

Ihanaa ja aurinkoista sunnuntaita! -S

Liikunnan iloa ja movementtia

Tiesittekö, rakkaat ystävät, että liikunta ei ole kovin vakava asia? Minä itse en sitä aina muista. Tavoitehakuisuus ja päämäärätietoisuus meinaavat välillä viedä ilon ja nautinnon - tai ainakin homma meinaa lipsahtaa suorittamisen puolelle. Onneksi kuitenkin keho on viisas, ja muistuttelee välillä vaikka hampaankiristyksen kautta pitämään itsestään parempaa huolta. "Kaikki hauska on hyväksi vatsalle" lukee eräässä meidän kirjahyllystä löytyvästä muumi-kirjasta. Kaikki liike on hyväksi mielelle, lisäisin minä.

Päästiin Sisublogin kaiman kanssa Suvikuntoon-projektin loppumetreillä vielä testailemaan kehonpainoharjoittelua huipputaitavan Petrin ohjauksessa. Voi jee! Hypetin illan tuntia jo etukäteen, kun muistelin kaikkia kivoja kehonpainojuttuja, mitä aiemmin on tullut harjoiteltua. Talven aikana ne vaan ovat jostain syystä jääneet... mutta nyt tilanteeseen tulee taas muutos :)

Alkulämppärit ja itse treenit menivät naurun raikaessa ja hien valuessa. Aika salakavalaa on tuo oman kehon kannattelu, kääntely ja kiertäminen; näyttää helpolta, tuntuu kömpelöltä ja on itse asiassa pirun raskasta. Tässä kuulemma kyllä kehittyy yleensä tosi nopeasti, ja olen sen aiemmin huomannut itsekin. Ensimmäisten kertojen jälkeen hermotukset alkavat pelailla kropassa, ja liikkuvuuden lisääntyessä myös oikeiden lihasten käyttö helpottuu. Minulle kehonpainoharjoittelu on nimittäin myös treeniä mielelle. Mennään omituisilla tavoilla eteenpäin ja sen jälkeen sama taaksepäin. Ensimmäinen tunne on ällistys, että eipä tuo käsi tai jalka tottelekaan ihan niinkuin olin odottanut! Tässä jos missä saa heitettyä muut asiat mielenpäältä ja keskityttyä oleelliseen. Vähän myös naurattaa mennä hirveällä tohinalla salille nostamaan painavaa rautaa, kun oman pystyvyyden rajat tulevat vastaan ihan oman keskikropan kannattelussa....

Kehonpainotreenissä on kyse paljon muustakin, kuin hien valumisesta ja reisien tärinästä staattisten liikkeiden seurauksena. On nimittäin kyse siitä, että käytät kroppaasi kaikilla mahdollisilla tavoilla, miten se on kehittynyt liikkumaan! Nykyaikana toimistotyöläisten ja itse asiassa varmaan kenen vaan perusjampan kehon käyttö on yksipuolistunut dramaattisesti. Jos miettii pelkästään kropan kiertoja, ylösalaisin tulevia liikkeita, rintarangan avautumista tai lonkankoukistajien lukkoja.... Miten usein tulee tehtyä moisia liikkeita omassa arjessa? Jos olet ihan rehellinen? Niinpä, ei ikinä!

Minä aion ottaa taas ryhtiliikkeen oman kehon haastamisessa. Tämä on sinällään mainio treenimuoto, että sitkuja, mutkuja ja eikuja ei tarvitse viljellä ainakaan välineistön puutteesta tai lapsien kanssa olemiseen liittyen. Välineeksi kun riittää oma kroppa, ja meillä ainakin neidit kohta neljävee ja yksvee ovat ihan intopinkeänä mukana keksimässä uusia liikkeitä. Kyllä, ihan siinä olkkarin matolla, eteisessä, puistossa tai kesäisin nurtsilla pihalla.

Katselin jo kalenteria sillä silmällä, josko kotijumppien lisäksi pääsisi Huipulle ihan kehonpainotunneille, niitä nimittäin on ihan ohjatusti kalenterissa tiistaisin (iltapäivän happy hour) ja torstaisin (aamutunti ennnen töitä). Vähän oli kalenteri täydenlivakka lähiviikkoina (-kuukausina), mutta jospa sinne vielä pääsisi kevään mittaan inspistä hakemaan. Yhden jutun sain kuitenkin kalenteriin jo nyt, ja siellä muuten pysyy: Huippu SummerCamp järkätään taas heinäkuun viimeisellä viikolla! Jee! Kehonpainoharjoittelua, movementtia, liikkuvuutta ja liikunnan riemua isolla porukalla puistossa huippuohjaajien vetämänä.... aijaiaiajiaiii!!!

Iloisen huushollin kotipostaus

Tämähän ei ole mikään sisustusblogi, mutta ajattelin kuitenkin postailla pienen kotipostauksen tähän väliin. Kevään myötä minulle on nimittäin noussut eeppinen sisustuskuume, joka on kulminoitunut asunnonvaihtohaaveisiin. Jopa siinä määrin, että pistimme tämän iloisen kotimme myyntiin. Tähtäimessä on nimittäin piha ja yksi huone lisää.

Muutenhan olemme olleet tähän kerrostaloon enemmän kuin tyytyväisiä; ostimme tästä talosta ensimmäisen oman kotimme, tilavan kaksion vuonna 2010 (vastapäinen ovi :) ), ja perheen lisäyksen myötä tulimme pienen mutkan kautta takaisin hyvään yhtiöön, nyt asumme kompaktissa läpitalonpäätykolmiossa. Viereinen leikkipuisto erityisesti on ihan mahtava näiden naperoiden kanssa, ja lapset (ja me aikuisetkin) ollaan saatu sieltä paljon kavereita. Silti, tarvitsisimme yhden huoneen lisää ja etenkin minä haaveilen pihasta.

Nyt, kun uutta kotia on suunniteltu ja en tietenkään ole mennyt yhtään asioiden edelle, vaan päinvastoin hyvin maltillisesti suunnitellut aivan kaiken sisustusta myöten valmiiksi eri kohteisiin eri skenaariot lajitellen, olen huomannut kolmenkympin kolkuttelevan myös tällä puolen. Olen suunnitellut jotenkin harmoonista ja klassiseen päin kallellaan olevaa sisustusta. Mitä ihmettä? Mutta sellaisena kaikki skenaariot mielessäni väikkyvät: tiililadontaa, lautalattiaa, hirsiseinää vähän näkyviin, vaaleaa ja harmaata maalia seinään.

Tosin, on myönnettävä, että tämä on tapahtunut ennenkin. Sitten lopputulos on näyttänyt tältä:

Alan vaan kaivata väriä ympärille. Jotenkin pliisu beigeys vie elämästä parhainta terää. Beige ätmösfääri jotenkin odottaa asujaltaan hillittyä käytöstä, hyväksyviä hymyjä ja puudelinpehmeitä sanoja. Ehkä vuodenajan mukaan väriään vaihtavat valopallerot ikkunan nurkassa edustavat villeintä, mitä kuvitella saattaa? Tai siis näin olen ajatellut. Ehkä on tarpeen ottaa uskomuksesta mittaa, tai vähintään kikattaa estottomasti siellä harmaan eri sävyjen keskellä.

Tämä kaikki tietenkin hypoteettisena oletuksena, ensin tämä nykyinen ilopilleri saa ottaa suojiinsa uuden perheen.

Myynti-ilmoitus on etuvessa täällä: 
Jos kiinnostuit, niin teretulemast näytölle :)

Ihanaa, aurinkoista viikonloppua kaikille!

Liikettä niveliin ja tekosyyt romukoppaan

Myönnetään heti alkuun: olen ollut niin henkisesti hajalla selkäni kanssa, että olen vajonnut alhaisesti surkuttelemaan tilannetta itselleni. Olen kokenut epäonnistuneeni koko treeniprojektissa, ja tuo valtava möykky on varjostanut muutakin elämää ja tekemistä. Olen ollut tosi väsynyt ja omistautunut töille. Helmikuun alusta On todella pitänyt käsitellä omia uskomuksia ja järjen äänen tiukkaa keskustelua, omia arvoja ja tavoitteita. Big deal, ajattelee joku. Sehän on vain juoksemista.

Mutta entäs jos juuri juokseminen on se asia, jonka ympärille liikunnallinen identiteetti rakentuu? Kun siitä vedetään pohja pois, ollaan ns tukevasti tyhjän päällä. Mielessä ovat risteilleet ajatukset "miksi en pysty-kevättä kohti KAIKKI muut", "olen epäonnistunut -ennenkaikkea ihmisenä", "minulle on rakennettu ehkä parhaat mahdolliset tuet treeniin: valmentaja, tsemppari, vertaistreenaaja, ryhmä, hieroja, ravinto... ja nyt olen pettänyt koko porukan" jne muuta mairittelevaa.

Kun nyt olen hoksannut kaikenlaisia asioita ja alan kiivetä täältä synkästä suosta ylös, voin jo vähän naureskella noille ajatuksille niin etten ala edes kumoamaan niitä tässä. Kuitenkin on pakko todeta, miten mustavalkoista ajattelu voi olla, ja miten juuri vastoinkäymisten avulla voimme löytää itsestämme uusia puolia ja uskomuksia, sekä tunnistaa itsellemme tärkeitä asioita, joita olemme ehkä vähätelleet tai yrittäneet pitää kepeänä. Pelko siitä, että nuo asiat menettää, kulminoituvatkin sitten juuri siinä vaiheessa, kun tilanne on päällä ja ne luisuvat käsistä.

Paradoksaalista kyllä, selkä tuntuu kestävän kaiken muun liikunnan, kuin juoksemisen. Tämän tajuaminen alkoi alun surkuttelun ja lyhyehkön itsesäälissä vellomisen (ei tyypillistä minulle, kamala kokemus) vetää minua ylöspäin. Keho on viisas; kun mieli on mustavalkoinen, se alkaa näyttää meille harmaan eri sävyjä, lisäksi välähdyksiä pinkistä, sinisestä ja keväänvihreästä.

Olen käynyt nyt salilla, joogannut ja kävellyt paljon. Aika siistiä huomata jälkikäteen, miten yksipuoliseksi treeni talvella meni ainakin ajatustasolla. Ei valmennuksen vuoksi, vaan ihan oman ajankäytön seurauksena. Juokseminen kun on kiireisessä arjessa mainio teho-ajankäyttösuhteeltaan. Olen myös muistanut jumpat ja yksi suuren suuri ahaa-elämys tapahtui viime tiistain toiminnallisen treenin tunnilla Huipulla. Katsokaas, oma keho on ihmeellinen ja toimiva, kun joku muu muistuttaa käyttämään sitä, on vieressä haastamassa ja ohjaamassa.

Olimme Sisublogin Suvin kanssa testiryhmänä Huipulla starttaavaa toiminnallisen treenin pienryhmävalmennusta silmällä pitäen, joten eikun menoksi ja kokeilemaan Joonan oivallisessa ohjauksessa. Parilla sanalla voi kuvata miltä tuntui: haastavaa ja hauskaa! (Ja sanalla sanoen, tämä jos mikä oli vapauttavaa viimeisen kuukauden kärvistelyn jälkeen!) Vaikka olen aiemmin treenannut kehonpainolla, TRX:llä ja tehnyt toiminnallisia harjoitteita, tunnilta sai taas uusia vinkkejä, progressioita ja ihan uusia haasteita omaan treenisettiin. Lisäksi tunnilta sai käytyjen liikkeiden pohjalta ohjelman mukaan, jonka perusteella voi harjoitella itsenäisesti. Omat rajat kun tulivat vastaan ja rytinällä, nyt niitä voidaan lähteä laajentamaan ja opettelemaan uutta. Siinä samassa keho vahvistuu, taidot karttuvat ja itsetuntemus lisääntyy.

Nyt kyse oli kuitenkin vain yhdestä tunnista, joten HUOMIO! Olen saanut nyt kahtena viime talvena harjoitella PT:n kanssa säännöllisesti, minkä olen kokenut valtavan hyödyllisenä ja haastavana. Omaan treeniin on tullut a) rotia, b)haastetta ja c)taitoa. Säännöllisesti ja tavoitteellisesti ohjaajan kanssa treenatessa valmentaja katsoo koko ajan kehittymistä, neuvoo liikeradoissa ja suoritustekniikoissa sekä antaa lisähaastetta aina seuraavaan kertaan treenattavaksi. Ymmärrän kuitenkin, ettei kaikilla ole välttämättä siihen mahdollisuutta, joten nykyiset pienryhmävalmennukset ovat oivallinen ratkaisu! PT-valmennuksen hyödyt yhdistetään vertaisryhmän tukeen, mikäs sen hauskempaa! Hinta jää myös ihkaomaa valmentajaa huomattavasti kustannustehokkaammaksi.

Huipulla alkaa parin viikon päästä seuraava pienryhmävalmennus, joka keskittyy toiminnallisen treenin ympärille. Liikkuvuutta, kehonhallintaa ja ketteryyttä siis luvassa! Aiemman kokemuksen ja demotreenin perusteella voi luvata, että kaikentasoiset liikkujat hyötyvät näistä treeneistä ihan kympillä! Olitpa sitten lajiorientoitunut tai haluat muuten vaan laajentaa omaa repertuaariasi, tämä on sinulle! Ryhmä on jo melkein täynnä, mutta kuulemma pari nopeaa voi vielä mahtua mukaan.

Ihanan liikunnallista viikonloppua teille kaikille!

PS. Kirjoituksen alku on lievästi dramatisoitu, mutta vain puolivitsillä. Syviä vesiä on uitu, ja tällä kertaa ilman märkäpukua...