Jumalatar minussa

Elämän iloni etsimiseen kuuluu myös minussa olevan naiseuden tunnustelu. Mitä se on? Tykkään pin up-kulttuurista, tyylistä ja tälläyksestä. Ihailen burleskia ja ranskalaista pikkuruisuutta ja nautinnonhalua. Mutta mitä se on minun kohdallani? Kun rooleina on olla asiantuntijanainen miesvaltaisessa työyhteisössä, vaimo, äiti, sisko, tytär, kaveri. Tiukka bisneslady, hupsu hempukka, rakastava äiti ja päiväsäde-pikkusisko. Järkevä kärkevä, sanoo sisäinen ääneni. Jos penteleen peilikuva ei anna oikeutta sisäiselle haaveelleni olla siro ja hauras ranskatar, niin ristiriita ja päänsisäinen väittelyhän siitä syntyy. Ja monesti järkevä ääneni peittoaa hauskanpitoa janoavan hempukan ja pistää suorittamaan; nopeasti, tehokkaasti, äkkiä alta pois.

No Alkuun taas viitatakseni, ja niihin ajatuksiin joita armoitettu totuuden torvi Kukka on kirjoituksillaan herättänyt: miksi pitäisi olla hauras ja hento ollakseen naisellinen? Miksei olisi mieluummin voimakas ja toimintakykyinen? Kehitä, älä kuihduta! Aiemman sokerihuurun aiheuttaman verhon väistyttyä olen silleen varovasti vilkuillut peiliin ilman odotusten ja mielikuvien värjäämiä laseja. En arvostellen, vaan aika realistisesti. Että aika siisti kroppa, vähillä vaurioilla se on raskauksista selvinnyt ja kaksi suht messevää naperoa sisuksistaan pusertanut. Liikkuu ja venyy, taipuu ja kiertyy. Hikoilee ja voi hyvin. Ei kipuile, ei koske, mistä siis valittaa? Vähän hyllyy, mutta niin saakin, olenhan aikuinen nainen. En minä pikkupojan vartaloa haluaisikaan. Nyt ajattelen näin, kuukausi sitten vielä aikalailla mustemmin. Yksi ainut lause arkiselta neuvolantädiltä yhdistettynä tähän ruokavalion mukanaan tuomaan mahtavaan oloon: "jahas, ja painoindeksin mukaanhan sinä olet ihannepainossasi. Hieno juttu!". Olin kuin puulla päähän lyöty. Niinpäs olenkin! Hurraa! En laihduta enää ikinä!



Aloin pitää omaa muistikirjaa, johon liimailen inspiroivia kuvia ja ajatuksia. Luova harjoitus sekin.

Rakkaan isosiskoni houkutuksesta lähdin kesällä mukaan joogaohjaaja Meri Mortin Jumalatar minussa-joogaleirille. Viikonloppu oltiin henkisellä lomalla ja joogattiin, tanssittiin kuun valossa nuotion ympärillä, pohdittiin ikiaikaista naiseutta ja tanssittiin muinaisia rituaalitansseja. Täytyy myöntää, olin välillä jo tosi tuskastunut. Minussa ei ole yhden yhtä chakraa puhdistettavaksi, pidin sisäistä metakkaa. Nyt jos yksikin valkea kukka pitää kuvitella mihin tahansa kehon kohtaan enää, niin tulee kyllä sisäinen puutarhuri ja korjaa sadon saman tien, mesosin mielessäni. Erittäin lupaava pohja henkiselle herätykselle siis. Rakkaudesta se hevonenkin potkii, ja kipeimpien asioiden kohtaamista sitä vastustaa eniten.

Viimeisenä päivänä istuttiin kuumassa kesäkuun auringossa kukkakedolla naisporukan kesken. Käytiin läpi naiseuden kymmentä käskyä. Mietittiin mitä se kullekin tarkoittaa. Kolahti aika syvälle.

Mitä se tarkoittaa? Kenelle minä elän? Miten hahmotan itseni, läheiseni ja reviirini? Se, että tämä on minun elämäni ja että se hupenee minuutti minuutilta, saa todella pohtimaan. Ei itsekkyyttä tai itsekeskeisyyttä, vaan hyvinvointia ja rakkaudellisuutta. Kenen ääni minun olkapäälläni kuiskii suoriutumaan paremmin ja tekemään tekemään puuhaamaan! Miksi pitää tehdä "äkkiä alta pois, että ehtii sitten tehdä vielä tuon ja tuon ja tämänkin". Aikuisemmat naiset viikonlopun aikana kertoivat tarinoita, miten jossakin vaiheessa kymmenien vuosien jälkeen huomasivat, että helvettiäkö tässä puuhaa. Että jos jotain haluaa nuoremmille kertoa niin sen, että vähemmän on enemmän. Että on ihan okei joskus pysähtyä hengittämään ja kuunnella itseään: Mitäs minulle kuuluu? Mitä minä haluaisin? Lisäksi joogan ohjaaja Meri on niin ihana esimerkki ihmisestä, joka kertakaikkiaan on läsnä ja auki elämälle. Niin itsenäinen ja rakastava, miten sen selittäisin? Käsittämättömän läsnä vaan, hänen tapaamisensa jätti jäljen.

Olisin voinut (ja meinasinkin) lähteä ulos ja kävelylle siivouksen jälkeen, mutta muun poppoon lähdettyä kirjastoreissulle pysähdyin ja kuuntelin itseäni tarkalla korvalla. Enemmän kuulosti siltä, että tahdoin istahtaa alas pienen viinilasillisen kera, kuunnella jazzia ja kirjoitella tästä sisäisestä jumalattaresta. Viikonlopun kunniaksi ja aloitukseksi haluan jakaa nämä naiseuden 10 käskyä kaikille teille lukijoille (olen aivan äimänkäkenä, miten paljon teitä lukijoita onkaan siunaantunut lyhyessä ajassa. Aika nöyräksi vetää mielen) ja kannustaa jokaista, niin naista kuin miestäkin, miettimään edes yhden sisältöä omassa elämässään. Se voi avata ovia, joita ei tiennyt olevankaan omassa sisimmässä.

Ihanaa ja rakkaudellista viikonloppua!

Käskyt seuraavat tässä. Minulla prosessointi (taas!) on kestänyt noin puoli vuotta, että uskallan edes oikeasti raapaista pintaa syvemmältä, mitä kaikkea nuo tarkoittavatkaan. Mitä se kullekin tarkoittaa, sitä saa jokainen pähkäillä itse. Ehkä joku on jo valmiimpi, minä en ollut.

1. Juhlin naiseuttani arjessa ja juhlassa.
2. Minulla on säännöllinen luova harjoitus.
3. Otan aikaa ihastellakseni sitä mitä olen luonut.
4. Ravitsen kehoani.
5. Seuraan omaa luonnollista rytmiäni.
6. Tiedostan feminiinit haavani ja lahjani.
7. Pidän lantiotani pyhänä paikkana.
8. Haastan kulttuuriset ja yhteiskunnalliset normit naiseudesta.
9. Pidän puoleni, pidän maani (reviirini) ja kerron tarpeeni.
10. Säteilen naiseuden voimaa.

Askartelin naiseuden aarrekartan ja laitoin siitä kuvan kännykän taustakuvaksi. Pysyypähän mielessä.