Liikkisrakkaus

Kädet tärisevät jo muutaman erän jälkeen. Lyön silti, niin kovaa kuin lähtee. Nostan kädet aina uudelleen, suojaukseen ja uuteen iskuun. Kroppa alkaa muistaa, pää tyhjenee ihanasti ja hiki alkaa irrota. Se tuntuu samalta, yhtä vapauttavalta kuin aivastus, tai se suurempi . Tai kun maito nousee rintoihin. Hiki, liikunta, oih!

Kävin syksyn Nordic Bisnes Forumilla kuuntelemassa Ison Arskan elämänohjeita.

Otin seuraavan askeleen elämänilon etsinnässä ja ostin elämäni ensimmäisen salikortin! Olo oli heti huumaava! Nyt lukeutuisin tähän alati kasvavaan joukkoon, joka kulkee trikoissa ja lenkkareissa salikassi olalla pitkin kaupungin katuja. Ja protskupirtelö hölskyy purtilossa (sheikkerissä?). Sepä vasta jotain!

Salini löysin melkein sattumalta saapastelemalla edellisenä ravintolapäivänä kuntokeskuksen aulaan, jossa Marika piti raakakakkuravintolaa. Söimme mieheni kanssa jokaista lajia. Keho hymyili, samoin suu ja mieli. Niin mukavaa porukkaa, kivan näköinen sali ja aurinkoisia ihmisiä. Katsoin jumppatarjontaa: pump (yök!), kiinteytys (njaah, aika ysäriä), mutta sitten: kuntonyrkkeily (love it!), kahvakuula (never tried, but heard a lot!), shb'am (kuulostaa hetkutukselta, jee!) ja kirsikkana kakussa: burleski (!!!!!!!). Ja toki muutakin, mutta nämä nyt iskivät silmään ja viekoittelivat.

Pakollinen pukukoppiselfie.

Vähän silti piti taas proseerata (alan ymmärtää myös itsestäni jotain, aina pitää prosessoida, analysoida ja fundeerata kaikkea) : onko minusta tähän? Aina olen vaan hölkytellyt, tuntiaikoihin sitoutuminen kuulostaa työläältä. Riittäisikö aika? Kahden lapsen äitinä ja kahden puudelin mamina ei aina ole niin sanottua, että urheilu voisi olla muuta kuin lenkki (tekosyy!). Miehenpentele kannusti vaan lämpimästi, lupasi käyttää koiria ja hoitaa lapsia, niin että eipä meikämimmille jäänyt enää yhtään tekosyyn tynkää. Niinpä otin itsesuggestion käyttöön ja tolkutin sisäiselle sohvaperunalleni: "kokeillaan edes! Tarjous on hyvä, maksu menee kuukausi kerrallaan. Voin aina tehdä päätöksen uudestaan ja uudestaan". Lupasin itselleni myös uudet treenipöksyt ja topin (koska salijäsenyys! Tiukkapeppuiset kanssasisaret! Värikkäät topit vs kauhtunut mainosjuoksupaita!)

Ja sitten se oli menoa. Kortti käteen (huumaava fiilis!) ja nettiin valitsemaan tunteja! Olen jatkuvasti kuin lapsi karkkikaupassa: tuo ja tuo! Mitä tänään voisin tehdä? Kehtaanko tällä viikolla noin ja noin monetta kertaa sysätä lapset miehelle (voisiko hei vauvajumppaa olla useamman kerran? Ja vaikka myös lapsi-äitijumppa joskus? Ehkä jotain tanssillista?). Mies vaan myhäilee ja kannustaa, oi onnea! Tajuan kyllä, että elän salin kanssa kuherruskuukautta, mutta lahjomattomana blogistina raportoin tulevaisuudessa myös, mikäli rakkauteen tulee ryppyjä, mykkäkouluja tai kylmiä kausia. Toivottavasti en kuitenkaan pistä tuolloinkaan nk. peltejä kiinni, vaan muistan tämän tunteen, kun euforiaa pukkaa ja kädet tärisee kaikkensa antaneena.

Salin jälkeen pirtelö. Olenhan saliharrastaja ;)

Pikainen loppuhuipennus kuuluu: Ylläolevat kuvat ovat todistusaineistoa eiliseltä kuntonyrkkeilytunnilta, jossa entisenä potkunyrkkeilijänä fiilistelin pää paunaisena. Olin varustautunut myös sheikkerillä (koska massa ja muoti!), johon olin itse tehnyt palauttavaa limaa (chiasiemeniä, mantelimaitoa, mustikoita ja mansikoita. Vähän vaniljaa.). Jos antiikin ajan kreikkalaiset jumalat mittelivät voimiaan chia-juoman voimin, niin välttää se ehkä minullekin (maha ei kestä heraa). Suutuntuma oli sammakonkutumainen, mutta sheikkerin kantaminen ja siitä siemailu salin jälkeen kertakaikkiaan löivät laudalta muut ajatukset. Olinhan osa trikookansaa, siis saliharrastaja!