Tein tässä reilu viikko sitten järkyttävän oivalluksen. Olen kaksitoista viimeistä vuotta laihduttanut. Siis ollut koko ajan tietoinen siitä mitä syön, tuntenut syyllisyyttä syömisistä ja syömättä jättämisestä. Ostanut kirjoja, lukenut Fittiä ja Sporttia. Liikkunut vähän mielen mukaan, kun on tuntunut että "pitäis". Saanut kaksi lasta, lihonut ja saanut raskauskilot pois, niistä tässä ei ole kyse. Paino on vaan noussut tästä näennäisestä laihdutuksesta huolimatta. Lisäksi minusta on tullut enemmän tai vähemmän takakireä ja helposti suuttuva riivinrauta. Toisin kuin Viivin ja Wagnerin Viivi, minä en halua nalkuttaa ja suuttua :)
Asiaan on siis tultava muutos. Olen kouluttautunut life coachiksi tässä männävuosina. Prosessiin kuului myös oman unelman määrittäminen. Osa piirsi maailmanympärysmatkoja, osa yrityksiä, kirjankirjoittamisia ja mitä kullekin oli tärkeää. Minä kirjoitinkorttiin sanan "elämänilo" ja suljin kortin kuoreen. Sitä kohti tässä nyt mennään ja siitä matkasta tämä blogi kertoo.
Mitä tulee aiempiin postauksiin, ne olen kirjoittanut jo aikaa sitten, kun yritin kannustaa itseäni siihen "pitäisi"-tyyppiseen urheiluun. Syy kirjoittamiselle oli kuitenkin ontuva, joten se jäi. Jäi muuten urheilukin. Tuon ajan jälkeen perheeseen on syntynyt toinen tytär, joka on nyt kaksi kuukautta vanha. Esikoinen on 2,5-vuotias, ja välillä uhmaikäisenä melkoinen mielensäpahoittaja. Lisäksi porukassa pyörii luolamiessalia harrastava mies ja kaksi pikkupuudelia. Mielestäni elämänilon palaset ovat enemmän kuin kasassa, syy ärrinmurriin löytyy minun korvieni välistä ja heijastelee tietysti koko perheeseen.
Tämän elämänilon etsimisen ensimmäinen askel lähti sen tunnistamisesta ja tunnustamisesta, että oma kielteinen kehonkuva ja niiden JATKUVA vatvominen vie aivan järkyttävästi energiaa ja luo kielteisen ilmapiirin omaan ajatteluun ja lähimpien rakkaiden ympärille. Siispä: suunta ylöspäin!
Tähän loppuun heittelen self coachauksen hengessä asioita, joista arvelisin elämäniloa löytyvän, ja ne eivät ole tärkeysjärjestyksessä. Niitä tulevat postaukset tulevat käsittelemään.
Nauru (enemmän seuraus kuin syy? Otetaan selvää)
Oman kehon rakastaminen (tämä syyllistäminen on kuluttavaa, oon siihen lopen kyllästynyt)
Liikunta (silloin kuin "haluis", ei "pitäis")
Herkullinen ruoka ja etenkin kokkailu (kulinaarinen ilottelu kuului aiemmin minun ja mieheni yhteisiin juttuihin)
Keskeytyksetön tekeminen (mikään ei rassaa enemmän, kuin jatkuva omien hommien keskeytys. Vauvan ja kaksveen kanssa tarvitaan zeniä ja mindfullnessia jos missä)
Työ (oikeasti rakastan työtäni liiketoimintakonsulttina, osakkuutta Talentreessa sekä väikkärin tekoa yliopiston Innovaatiojohtamisen laitokselle. Downsiftaus ei todellakaan ole minua varten, ilman lapsia tekisin töitä vielä paljonpaljon enemmän).
Tanssiminen (harrastan kreisibailausta kotona, kun kukaan ei näe. Joskus menen baariin vain tanssimaan. Joskus vielä menen miehen kanssa tanssikurssille. )
Kirjoittaminen (henki ja elämä. Jäsennän maailmaa kirjoittamisen avulla. Kirjoitan kaikkea; blogeja, raportteja, tekstareita, päiväkirjaa... haluaisin kirjoittaa aamusivuja, mutten ole vielä onnistunut mahduttamaan niitä aamuuni.)
Lukeminen (maailma avautui, kun opin ekalla luokalla lukemaan. Muistan yhä sen hetken elävästi. Rakastan etenkin printtiä ja luen kaiken aikaa jotain. Ja kaikkea.)
Mies (ihan mahtava tyyppi ja omaa mahatavan huumoritajun. Minusta on hykerryttävää viettää hänen kanssaan aikaa)
Lapset (haluaisin oppia leikkimään enemmän, siis olemaan hetkessä heidän kanssaan. Minulle avautuu jatkuvasti hetkiä, jolloin tajuan olevani "äiti" (sekä hyvässä että vähemmän hyvässä mielessä.)Mitä se nyt aina on, se äitinä olo? Aikamoinen ovi avattavaksi.)
Lähinnä raportoin itselleni, mutta jos joku saa inspiraatiota, niin vielä parempi <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Anna palaa, beibi!