Palautusviikolta sytykettä tulevaisuuden tietotyöelämään

Ensimmäiset kolme viikkoa Suvinkuntoon-projektista harjoittelin nousujohteisesti. Tällä viikolla olen sitten viettänyt suunnitellun ohjelman mukaista kevennettyä viikkoa. Viime talvenakin, kun harjoittelin PT:n ohjeistuksella, sykli oli aina kolme tai neljä viikkoa selvää nousukiitoa, ja välissä yksi viikko hyvin kevyesti. Ajatus on, että kun ensin kolmisen viikkoa kehoa rasitetaan koko ajan enemmän ja enemmän, sille annetaan sytykettä kasvaa ja kehittyä. Lepoviikolla harjoittelua kevennetään selkeästi ja keskitytään kehonhuoltoon; keholla on silloin aikaa korjata ja kasvattaa kapasiteetti täysin uudelle tasolle. Viime talvena kevennettiin painoja, koska ohjelma oli salipainotteisempi; nyt sain kokonaan uudenlaisen ohjelman tälle viikolle. Muun viikon aikana sain tehdä vain kaksi kevyehköä harjoitusta, ja nyt viikonloppuna on tarkoitus vetää lisäksi yksi kolmen tunnin supertreeni.Se on edessä huomenna, mikäli flunssa ei vie minua ihan ketoon (yritys on kyllä hyvä).

Huomasin jo viime talvella ja keväällä, että vaikka kevennysviikot tekevät kropalle hyvää, ne ovat päälle vaikeita. Nyt, kun työrintamalla on menossa muutenkin ennennäkemättömän inspiroiva aikakausi ja tuntuu, että oivallan ja opin koko ajan lisää hurjalla vauhdilla, on tosi vaikeaa irrottautua työasioista iltaisinkaan. Koska se on niin kivaa ja inspiroivaa!Näköjään on todettava, että liikunnasta on tullut minulle ihan äärimmäisen tärkeä keino paitsi prosessoida ajatuksia syvemmälle, myös tasata kierroksia. Torstaina oli suorastaan pakko lähteä edes pienelle juoksentelulle pimeäään iltaan, kun tuntui että ajatukset vaan sinkoilevat sinne ja tänne. Oli semmoisia pääpäiviä rivissä monta, piti saada fysiikkaa vaihteluksi :) Näkyi se sytkyily sykkeissäkin, eivät meinanneet ollenkaan pysyä sovituissa rajoissa, vaikka vauhti (omasta mielestä) oli sellaista, että mummelit menivät sauvoineen ohi niin, että permanentti oikeni.

Nollaa ajatukset ojasta allikkoon

Kun iltaisin on ollut vähän aikaa, olen sitten kokenut lukemisen hyväksi tavaksi irrottaa ajatukset käsillä olevista työjutuista. En sitten tiedä, onko menty ojasta allikkoon, kun olen valinnut juuri nyt luettavakseni Taivas+Helvetti-kirjasarjan kolmannen osan "Riko rajasi". Voi veljet, mitä yrittäjätarinoita! Puoliso saa kuulla vähän väliä ihailevaa paasausta aiheesta "kuuntele nyt millanen yritys tämmönenkin! Onko hienompaa! Joku on aatellu yrittää näin!!". Krhm. Tiedättekö tunteen, kun joku joskus kattoo teitä lähinnä huvittuneesti? Samalla kun itse on ihan innostunut ja pitää suunnilleen vallankumousta. Silti, tuntuu kuin olisi aika siirtää vuoria tai jotain. Olen alkanut pyytää asiakkaitamme kertomaan samalla tavalla omia tarinoitaan Talentreen Kasvuajatuksia-blogissa. Siellä voi käydä lukemassa jo Hannun tarinan, ja lisää on tulossa.

Suvikuntoon-projektin osana saan kunnian seurata myös palautumisasioita kuopiolaisen Jamosportin tuella. Viimeisellä kovimmalla harjoitteluviikolla mm. harjoitusraportista löytyi uusi hapenkulutuslukema, mikä kertoo siitä, että harjoittelu on ollut paitsi oikeansuuntaista, myös alkanut tuottaa tuloksia! Jes! Jamo muistaa kuitenkin aina teroittaa, että stressi (hyvässä ja pahassa) syntyy paitsi fyysisestä rasituksesta, myös psyykkisestä ja sosiaalisesta kuormasta. Joku on luonnostaan sosiaalisempi ja ekstrovertimpi, joku toinen taas kaipaa selvästi enemmän omaa aikaa. Yhtä kaikki, jokaisen palautuminen lähtee omista lähtökohdista ja omista tarpeista. Tasapainosta on vaikeaa huolehtia, jos ei tunne omia rajojaan ja tarpeitaan sekä löydä niiden perusteella omia palautumiskeinojaan.

Minna Parikka ja pupukengät. Oih jos joskus, niin nämä minulle, ehdottomasti ja kyllä! Siis kengät.

Tulevaisuuden tietotyöelämä: palautusviikoilla kapasiteetin kasvatukseen

Toimisiko syklitys myös pääpäivien suhteen? Olisiko tulevaisuuden tietotyöelämässä mahdollista rakentaa päivänsä niin, että kolme viikkoa kuukaudesta paiskitaan hommia, asiakasprojekteja ja ollaan sosiaalisesti ja päänsisäisesti aktiivisia. Neljännellä viikolla voidaan sitten reflektoida, prosessoida, kehittää sisäisesti ja antaa henkiselle kapasiteetille aikaa nousta uudelle tasolle? Olisiko tässä ideaa, voisiko tätä yrittää kokeilla? Ehkä loppuunpalamiset olisi helpompi ehkäistä samalla, kun tuottavuus nousisi tasaisesti uudelle tasolle. Ehkä myös pitkät lomakaudet täysnollauksella eivät enää olisikaan se vuoden odotetuin kohokohta. Ehkä jotain mietittävää olisi tässä.