Eka blogihaaste ikinä: Miksi bloggaan

Hahaa, Sisublogin huikean nimen omaava kaimani Suvi haastoi minut elämäni ensimmäiseen blogihaasteeseen. Tämähän on ihan mieletöntä, kertakaikkiaan. Samainen henkilö oli aivan ensimmäinen, joka bongasi minut lähiruokarenkaan marjajonossa. Pitäisi hengailla aivan selvästi enemmän Suvin kanssa, hän saa bloggaajan itsetuntoni huimaan nousuun! Puhumattamaan siitä, että hän on kertakaikkiaan mainio ja ihana tyyppi.

Josta hienosta aasinsillasta päästäänkin itse haasteeseen, jossa siis avataan 5 syytä sille, että bloggaa (Voisin kirjoittaa blogaa, mutta en tietty katso fitnespäiväkirjoja, joten en tiedä siitä mitään).

Miksi 1: Get a tribe

Monien bisnesgurujen ja elämässään menestyneiden ohje on hankkia ympärilleen hyviä tyyppejä. Mihin ryhmään haluat kuulua? Ketä ihailet? Mistä olet kiinnostunut? Hommaa itsesi näihin piireihin, ota osaa, osallistu keskusteluun -mieti mitä mieltä olet ja anna äänesi kuulua! Otsikon nimeämisellä en niinkään tarkoita oman faniklubin hankkimista (muuten, miksei sellaista jo ole perustettu?), vaan ennemminkin kuulumista tiettyyn yhteisöön ja kontribuutiota (vaikuttamista, osallistumista) siihen porukkaan: tässä tapauksessa "bloggaajiin", "hyvinvoinnista kiinnostuneisiin" ja mikä tärkeimpänä "niihin, jotka haluavat ottaa vastuun omasta elämästään omiin käsiinsä".

Miksi 2: Ajattelen kirjoittamalla

Luen itse blogeja, paljon ja usein. Luen kirjoja, tekstejä, lehtiä. Rakastan sekä lukemista että kirjoittamista ja haluan kehittyä siinä paremmaksi jatkuvasti. Olen myös pohdiskelija, mutta hektisessa arjessani pohdiskeluni jäävät usein Risto Räppääjän uimahallireissun tai Liisa Elliotin yhden biisin keikkaputken jalkoihin. Kirjoittamalla reflektoin omia ajatuksiani, kirjoittamalla huomaan pääseväni asiaan syvemmälle kuin yksin ajattelemalla. Kirjoitan paljon, kaikkialla ja monenlaista, tämä blogi on vain yksi väylä.

Miksi 3: Kuka minä olen olemaan kirjoittamatta tätä?

Jos joskus alkuun mietinkin, kuka näitä lukee tai onko minulla ensinnäkään omaa ääntä tai mitään sanottavaa, nyt mietin, että entä jos jätän kirjoittamatta? Muiden kuin oma maailmani ei varmaan kaadu, mutta entäs jos yksikin ihminen alkaa ajattelemaan jotain asiaa luettuaan kirjoitukseni ja saa ehkä ahaa-elämyksen? Jos kirjoittaminen on minun keinoni osallistua keskusteluun, niin sitten kirjoitan. Lisäksi tämä on yksi keinoistani toteuttaa omaa elämän tarkoitustani: haluan innostaa ihmisiä pyrkimään kohti unelmiaan, saavuttamaan kaiken ja ennen kaikkea uskomaan näihin kahteen.

Miksi 4: Sitoudu

Aloitin juuri tämän nimenomaisen blogin, koska halusin kirjata omaa projektiani: Suvi ja kadonneen elämänilon arvoitus. Olisinhan voinut kirjoittaa päiväkirjaa, mutta koska itse saattaa antaa periksi helposti, mikäli "muut kiireet" puskevat edelle tai koska tahdonvoima projektin edistämiseen ei vaan riitä, tarvitaan ulkopuolista sparraajaa, jolle kokee olevansa vähän tilivelvollinenkin. Kaikissa elämänmuutos ohjeistuksissa aina antiikin Kreikasta lähtien on toitotettu, että "hanki vertaisryhmä, tukiverkko, tai muu ulkopuolinen sparraaja". Sitoudun siis kirjoittamiseen, blogiini ja lukijoihin ulkopuolisena ryhmänä. Alussa blogin rooli oli isompi "raportointikanavana", nyttemmin kirjoittamisen ja pohdiskelevuuden rooli on selvästi kasvanut.

Miksi 5: Pakomatka mindfullnessiin

Blogin kirjoittaminen on minulle omaa aikaa. Kirjoittaessani katson näyttöä ja näppistä, en hujan hajan olevaa huushollia, tahroja paidassa tai leluja siellä täällä. Kirjoittaessa olen vain minä ja ajatukseni, silloinkin kun yksi tarraa varpaista ja toinen piirtää vieressä. Tämä on minun oma valintani, harrastukseni, enkä ole tästä kenellekään velvollinen: tätä ei koskaan "pitäis" vaan tätä haluan ja saan. Tämä on eräänlaista mindfullness-harjoitusta: kirjoittaessa ajatukseni pysyvät yhdessä aiheessa, ajattelen syvemmin ja keskittymiskykyni kasvaa: jos muu porukka on kotona ja hereillä, pääsen nykyisin salamannopeasti kiinni käsillä olevaan tekstiin loputtomien keskeytyksien jälkeen. Tästä taidosta tulee varmasti olemaan hyötyä muuallakin, vaikka huomaan että keskustellessa jutut jäävät usein armottomasti kesken edellä mainitusta syystä ja intensiiviseen ajatustenvaihtoon on syytä joko varata lapsivapaata aikaa tai ainakin virittää Ryhmä Hau toimintavalmiuteen.

Tässä ajatuksiani, nyt suuntaan Murun kanssa katsomaan Vadelmavenepakolaista <3 Ja huomenna kuulemma suuntaamme äitienpäiväbrunssille Panzaan, vau! Mieluisa ylläri!