Trendikäs vai vaan teiniangstista luopunut?

Hei, mistä tietää, että on trendikäs tällä hetkellä? No tietty siitä, että antaa piut paut erityisruokavaliolle, harrastaa kehonpainoharjoittelua ja juoksee lenkkejään poluilla. Heh, no voin laittaa puumerkkini jokaiseen kohtaan! 

Aamun lenkillä alkulämmittely jälkeen eka stoppi oli tässä: yleisliikkeitä, syväkyykkyjä, vartalonkiertoja, kärrynpyöriä ja karahkan ylösnostoja. Sitten jatkui polkuhölkkä.

Tänäänkin kävin maastojuoksulenkillä, johon yhdistin polkujuoksua, kehonpainoharjoittelua ja lisätään vielä kirsikaksi kakun päälle luonnollinen liikkuminen: juoksin paljasjalkakengillä, hyppelin kivillä, käytin jumpassa apuna tuulenpieksämää karahkaa ja roikuin rekkitangon lisäksi oksassa. Hei ihan oikeesti, eihän tuommoisia lenkkejä edes lasketa treeniksi, kun on niin kivaa! Lähtö oli tahmeaa, koska vappu tapahtui tässä välissä, mutta sen jälkeen loppu olikin silkkaa vauhdin ja vatsisten ilotulitusta ja voitonhuumaa. Että kannattaa lähteä lenkille ja liikumaan, kyllä.

Mutta kiinnostavampaa kuin se, että olen trendin aallonharjalla, on mielestäni se, miksi näin ylipäätään tapahtuu laajemmassa mittakaavassa?

Eilen käytiin koko perheen voimin eväsretkellä. Pienin oli kantorepussa, neiti kolmevee jo jaksoi hienosti kävellä koko matkan, niin päästiin ihan metsäisiin maisemiin.

Tässähän on nähty valtavat buumit karppauksesta paleoon ja liikuntapuolella laihdutuksesta lihaksiin, fitnessiin ja crosfittiin ja mihin vielä? Nyt sitten on ilmeisesti kyllästytty vatvomaan niin kauheasti, ja ollaan tiellä, jossa palataan "normaaliin". Onko tämä aalto y-sukupolven kaipuuta lapsuuden leikkeihin? Someen kasvaneet 30-kymppiset ovat uusi musta, he ovat aikuisuudessaan voimainsa tunnossa, mutta jo ehkä alkavat löytää hataraa omaa identiteettiään. Napanuora on nyt katkaistu, kapinointi ja anarkismi vanhempien sukupolvea kohtaan voi alkaa lientyä. Huomataan, että ehkä maailmassa on jokseenkin paljon kiinnostavia asioita oman navan lisäksi (joka sekin on äärimmäisen kiinnostava, tietenkin. Mutta lisäksi!). Tai ainakin ne kuuluisat ruuhkavuodet vilauttavat olemassaolostaan siinä määrin, että joko pitää hypätä oravanpyörästä ja ryhtyä downsiftaamaan tai sitten pitää ryhtyä pistämään asioita uuteen tärkeysjärjestykseen, jossa superfood rapakon takaa ei ehkä olekaan ykkösenä. 

Ja koska kolmekymppiset näyttävät suuntaa, ja äänekkäimmät heistä luovat somen suosiollisella avustuksella kuplan, että "kaikki muutkin", niin trendi on valmis syntymään. Sitten sitä hehkutaan ympäriämpäri somesfääriä, miten on niin siistii olla luonnollinen, miten elämä tekee hyvää ja miten ihania metsät ovat? Onkohan oikeastaan kuitenkin niin, että jokaisen sukupolven on keksittävä pyöränsä uudelleen? Ja otettava se omiin nimiinsä, brändäämällä metsässä samoilu "luonnolliseksi liikkumiseksi", poluilla hölkkäily "trail runiksi" ja suht normaali syöminen "Itämeren ruokavalioksi"? 

Näiden kanssa juoksen. Tuntuvat arvostavan tätä polku-/maastojuoksuvillitystä.

Oma peppianarkiani ainakin alkaa ontua, kun ihan vähän muistelen taaksepäin. Mitä sitä penskana muuta tehtiin, kun päivät pitkät juostiin lähimetsän polkuja heppaa leikkien. Ainakin meillä ulos piti lähteä joka päivä, satoi tai paistoi. Syötiin paljon kasviksia, ruoka-aikoina. Tehtiin paljon itse. Urheiltiin, liikuttiin monipuolisesti, välillä hampaat irvessä, koska äiti niin sanoi. Ja ihan normaalista perheestä olen kotoisin, en mistään "hyvinvointitietoisesta trendikuplasta :) ). Että lopputulema on.... pitkällepä olen päässyt. Ja sama varmaan monen muun kohdalla. 

Aamun lenkkimaisemat. Eli vaihdellen polkuja ja purua pitkin. Välillä piti tehdä siirtymiä asvattia pitkin, mutta pyrin säästämään jalkoja (paljasjalkakengät!) ja menin tiensivua.

Ihan varovasti tässä nyt herää semmoinen ajatus, että olisiko niitä aiempia sukupolvia jossain määrin syytä kuunnella muissakin asioissa? Edes harkita? Vaikka vertailun vuoksi? Voidaan sitten ottaa omiin nimiimme nekin huikeat ideat päivittämällä nykypäivään. Naurattaa tätä kirjoittaessa, kun ihan oikeasti minusta polkujuoksu ja kehonpainoharjoittelu ovat niin älyttömän siistiä ajanvietettä ja liikuntaa! Voisin kouhkata niistä ihan naurettavia inspiraatiopuheita! Ja sama tämän syömisen kanssa, pidän joka päivä aidon hämmästyneitä vallankumouksellisia puheita Murulle, jossa pääaiheina ovat: "Minä voin syödä! Voin kuunnella itseäni ja syödä parhaaksi katsomallani tavalla!". "Sokeri ei suurina määrinä sovi minulle!", "Pahasta ruuasta ei tule hyvä mieli!" ja että "seurassa syöminen auttaa syömisen hallintaan" (paitsi ei toiminut vappubrunssilla, toim. huom.). Ja miten välkky pitää olla havaitakseen nämä mahtavat totuudet? 

Kuukauden tavoite: opi nauramaan itsellesi.

Välillä roikuin oksassa ja rekissä (passiivinen ja aktiivinen roikkuminen, lapavedot, jalkojen nosto suorina jne). Tosi monipuolinen lenkki, koirat sai juoksennella ja säntäillä. Kivaa oli!)