Kuukauden kiristys: mekkoa kohti

Kesän juhlat lähestyvät:  kaksiin lähekkäin sijoittuviin kinkeireihin on aikaa noin kuukausi ja kaapissa roikkuisi täydellinen mekko: itse suunniteltu, minulle ommeltu, täydellisen värinen... yksi mutta vain: ei mahdu päälle. Olen käyttänyt mekko ahkerasti noin viisi vuotta sitten, kun sen teetätin valmistujaisjuhliini, siis aikaan ennen lapsia ja siis aikaa ennen noin seitsemää tukevasti jämähtänyttä kiloa.

Juuri kun olen päässyt laihduttamisajatuksesta, se alkaa taas kummitella aktiivisesti mielen päällä. Aiempiin ajatuksiini verrattuna ero on kuitenkin merkittävä: en halua laihtua, jotta olisin onnellisempi tai jotta kelpaisin paremmin (abstraktit, epämääräiset ja melko järjettömät syyt), vaan koska haluan mahtua mekkooni ja juosta kovempaa helpommin (konkreettiset, mitattavat, määritettävät syyt). Koska mekko on oikeasti täydellinen tuleviin juhliin ja koska juoksutavoitteet ovat minulle tärkeät.... ajattelin jo HCR:n aikaan viikko sitten, että 5-7 kg:tä vähemmän helpottaisi juoksuvauhtia kummasti. Mekko sitten vaan alleviivasi ajatusta.

Treenit eivät saa missään missään nimessä kärsiä, joten mitään ihmedieettejä ja järkyttävää alienergiamäärää ei voi toteuttaa. Jos arvioin kylmästi tämänhetkistä energiatasapainoa, niin treenimäärät on varmaan jokseenkin ok, mutta ruokapuolella herkuteltua tulee jonkin verran, niistä saisi siis nipistettyä jonkin verran.

Muutos omassa mielenmaisemassa oman kehon suhteen on mielenkiintoinen. Tuossa yllä jo mainitsin eron epämääräisten, uskomuksiin liittyvien tiivistymistavoitteiden ja konkreettisten, selkeiden syy-seuraussuhteisiin liittyvien tavoitteiden välillä. Tarkastelen tätä uutta ajatustani tiivistymistoiveesta jotenkin helikopteriperpektiivistä: ajatus on jotenkin kliinisen toteava, verrattuna aiempaan tunteiden kirjomaan itseinhoon/toiveeseen "paremmasta minästä".

Tavoitemekossa kesällä 2011. Tähän pyritään.

On myös todettava faktana seuraava asia: nyt kun syön selvästi vapaammin ja sinänsä ilman oman pään sisäisiä tai ulkopuolelta tulevia rajoituksia, on tullut aika tehdä seuraava havainto: määrät ovat varmaan suurehkoja energiatasapainoon nähden. Olen pitänyt nyt kuukaudenpäivät ruokapäiväkirjaa, johon olen merkannut kellonajan ja syömäni ruuat, mutta määrään en ole ottanut kantaa. Positiivisia havaintoja ovat ateriarytmi ja melkolailla monipuolinen syöminen joka näköjään itsestään painottuu terveellisiin aineksiin. Suklaata (tummaa kylläkin) tulee tosin syötyä päivittäin, samoin mahdollisuuksia epäterveellisiin herkutteluhetkiin näkyy helposti tulevan päivittäin (kahvittelut kaupungilla, ystävien vierailut kotona, jälkkärit perheen kanssa...), näistähän se ylienergia koostuu. Kylmää faktaa.

Olen coachin koulutukseni kautta tutustunut melko syvällisestikin siihen, miten ajatuksemme ja uskomuksemme määrittävät mitä meistä tulee ja mitä saamme aikaan. Siis konkreettisesti pähkinänkuoressa näin: sisäinen puheemme määrää tulevaisuutemme. Tavoiteasetannassa on siis tärkeää kiinnittää huomiota siihen, millainen haluaa olla ja etenkin mitä tunteita tavoitteessa oleminen meissä herättää. Konkreettinen muutos lähteekin siis siitä, että alamme tavoitella nykyhetkeen niitä tunteita, mitä haluamme kokea tavoitetilassamme, ja että alamme ajatella ja toimia, kuten uskomme tavoitetilaisen minämme ajattelevan ja toimivan. Mikromuutokset vievät meitä kohti tavoitetta pikkuhiljaa, eikä mieli vastusta niitä samoin kuin suuria, kaikenmullistavia järistyksiä elämäämme.

Tulen seuraamaan mieleni manifestoinnin sujumista täällä blogissa, ja ensimmäinen harjoitus onkin päiväunelmoida itsestäni juhlamekossa:  miltä tuntuu, miltä näyttää, miten mekko sujahtaa ongelmitta ja kiristämättä päälle <3 Toisen tavoitteen manifestointi sujuu seuraavasti: kuvittelen itseni juoksemassa puolikasta huomattavasti kevyemmin ja kovemmalla vauhdilla kuin reilu viikko sitten. Kuvitelmasssani jalka nousee kevyesti, olo on rento ja reipas, mikään paikka ei hylly erityisen huomiotaherättävästi.


Ihanaa sunnuntaita kaikille, pitkiä lenkkejä ja aurinkoisia urheiluita!