Metsän voimaa polkujuoksusta

Metsässä on meihin suomalaisiin ikiaikainen, mystinen vaikutus. Vihreät sävyt yhdistettynä jalan alla joustavaan sammaleeseen ja äänet vaimentavaan neulasmattoon polulla, kevään kirpeä tuoksu ja polun yli kiemurtelevat juuret. Valo on hämyinen ja kirkas yhtä aikaa. Metsästä saa voimaa, joka ihan tutkimustenkin mukaan elvyttää, parantaa, lieventää stressiä, alentaa verenpainetta.

Polkujuoksu yhdistää ehkä parhaalla mahdollisella tavalla meihin sisäänrakennetun metsänkaipuun, urheiluvillityksen, monipuolisen liikunnan tuoman hyvänolon ja leikkimielisen mindfullnessin. Hien saa pintaan taatusti, kun juoksee mäkiä ylös ja alas, hyppii kantojen, kivien ja juurien yli. Asettelee jalkansa sopivaan koloon, ponnistaa taas. Tasapainottaa käsillä, jännittää keskiroppaansa, ottaa jättiloikan lätäkön yli ja hipsuttelee varovasti pitkospuilla. Ajan- ja matkantaju häviää, on vain seuraava askel. Jossain mielen rajalla häivähtää ajatus siitä, ettei lenkki vaan vielä loppuisi.

Eilen voimaa haettiin mieleen ja kroppaan metsästä ihan porukalla, kun kuutisenkymmentä polkujuoksusta kiinnostunutta nautiskeli Puijon ikimetsästä ja harjoitteli tekniikkaa noin puolentoista tunnin verran. Polkujuoksuworkshopin nimellä kulkeneen harjoituksen ideoi ja veti Kuntokeskus Huipun yrittäjänä ja huippusuunnistajana tunnettu Hannu Airila. Noin 5 km:n lenkki taittui Puijon merkattuja reittejä pitkin ja välillä pidettiin Hannun vetämiä tekniikkaharjoituksia ylä- ja alamäkeen sekä pohdittiin erilaisia kenkävaihtoehtoja.

Hannu näyttää mallia. Meno on ällistyttävän helpon näköistä jyrkkään ylämäkeen ("Huomasitvathan kaikki nyt varmasti, miten paljon raskaampaa toisella tapaa meno oli? Ja miten käsien liike ja askeleen lyhentäminen toisella kertaa auttoi huomattavasti??")

Harjoiteltiin juoksemaan portaita alas ja ylös. Alaspäin vähän vinossa, kengälle on enemmän tilaa. 

Jyrkkään ylämäkeen lyhyellä tikkaavalla askeleella, käsiä korostetusti heiluttaen. Yläkroppa kevyeksi keskivartalonhallinnalla. 

Jyrkkää alamäkeä laukka-askeleella, käsillä menoa tasapainottaen.  Polville armollisempi, hallittavampi ja turvallisemppi tapa kuin lyhyt töpöttävä juoksuaskel. Tuli ihan lapsuuden heppaleikit mieleen :) Ihanaa!

Polkujuoksuun on olemassa ihan omatkin poponsa, lisäksi kannatusta saivat talvijuoksuun suunnitellut nastalenkkarit. Täysvaimennetuilla juoksukenkillä polkujuoksu voi olla vaikeaa ja ehkä vaarallistakin, kun pitoa ja tuntumaa metsänpohjaan on vaikea saada. Itse juoksen Merrelin paljasjalkakengillä myös poluilla. Palkkarit ovat tosi kevyet, lisäksi pääsin niiden avulla eroon jalkavaivoista ja olen saanut juoksemiseen iloa ja leikkimielisyyttä. Pois en vaihtaisi tällä kokemuksella. Kuivalla ja kostealla toimivat hyvin, mutta märällä ja lumella eivät ollenkaan. Eli syksyksi lienee syytä harkita kakkosvaihtoehtoa!

Rakastan rakastan rakastan juoksemista. Ja vielä yhden rakastamisen voisi lisätä porukassa juoksemiselle. Miten erilaisia liikkujia, ja jokainen juoksee omien voimiensa mukaan, oman innostuksensa mukaan! Miten valtavasti porukasta saakaan voimaa! Tämän päivän hesari kertoi ruotsalaisten innostuneen juoksemaan porukalla ihan tosissaan, ja ymmärrän kyllä täysin miksi! Juoksemisesta puhutaan "helppona" harrastuksena ja moni juoksee juuri siksi, että lenkille pääsee kotiovelta, aikatauluihin sitoutumatta silloin kuin itselle tuntuu. Pääosin näin, mutta itse ainakin saan porukasta niin paljon virtaa, että sillä mennään sitten ne kämäisemmät vesisateen tuhrimat yksinäisetkin lenkit (jota vesisadetta tosin ei kaverin kanssa tai porukalla juostessa edes huomaisi).

Alkulämpimät Antikkalan hissikuilua pitkin juosten. Tosin itse jo poljin pyörällä kotoa alkulämpimien alkulämpimäksi.

Joukko kokoontui saamaan ohjeita. Alta pois risut ja männynkävyt, eikun metsään vaan menoksi!

Väliposé

Eilen tuli juteltua taas monen uuden ihmisen kanssa ja kuulosteltua ihmisten puheita juoksun lomassa. Moni tuntui juttelevan, että metsään ei oikein tule lähdettyä yksin, vaikka haluaisikin. Epävarmuus omasta suuntavaistosta ja metsässä yksiolosta voi torpedoida muuten niin elvyttävän hetken. Moni sanoi päässeensä nauttimaan metsästä esimerkiksi eilen ihan eri tavalla; porukassa kun on turvaa ja värikkään letkan mukana juostessa ja puhistessa tietää ainakin löytävänsä ihmisten ilmoille. (Paitsi, jos ollaan joukolla metsässä, eikö tämä kuuluisa ihmisten ilma ole silloin juuri siellä?).

Palaute tuntui olevan lenkin aikana ja jälkeen positiivista ja moni tuntui kaipailevan lisää samaa. Tapahtumamuodossa polkujuoksusta pääsee nauttimaan Kuopion lähellä Kuopio Trail Cupissa, joka järjestetään elo-sysskuun viikonloppuina.

Pikaisen googlailun perusteella Kuopiossa toimii pitkän matkan juoksijoille oma seuransa, Rauhalahti Road Runners, joten porukassa pääsee juoksemaan myös harjoittelumielessä. Mut hei, mitenkä olis polkujuoksuporukka? Innostuneita tuntuu olevan, ja kyllä täällä metsää piisaa! Hannu, vink! Onko kuntokeskuksen oltavakaan aina sidottu konkreettiseen paikkaan? Ehkä se voisi olla enemmän mielentila, mahdollistaja <3

Tällaisella joukolla oli voimaa valloittaa Puijo! Viimeinen rinne juosten -ei ollut sykemittaria itsellä, mutta moni sanoi sykkeiden huitelevan 180-190 välillä. Kyllä sai pumppu tehdä töitä itselläkin! Mutta maisemat ja joukkoeuforia palkitsivat moninkertaisesti!

Eilisestä kokemuksesta voi lukea myös Sisublogista. Tämän postauksen kuvat on ottanut Sisublogin kameralla ihana Huipun Marika Airila, joka hääri ammattilaisen ottein metsäpoluilla kameran takana. Kiitos hänelle ja Sisublogin ihanaiselle kuvista <3

Suosittelen lämpimästi. Suorastaan hikisesti ;) Vitsit mitkä treenit, pakko päästä loppukesällä Cuppiin!