Juoksueuforia kestää ja kestää...

Voisin vaan juosta. Koko ajan, joka päivä. Olen niin äärettömän ällistynyt siitä, miten hyvin HCR:n jälkeinen palautuminen on sujunut. Tämä on ihan järkyttävää!

Nyt on kerrattava hiukan sanallisesti lauantaita ja näitä muutamia päiviä (olen ollut töissä ja vähän tutkimuksen pauloissa, siksi blogihiljaisuus). Lauantaina kaikki meni siis superhyvin! Ensinnäkin sää oli erinomainen, järjestelyt toimivat moitteettomasti (voitteko kuvitella: tuhansia ja taas tuhansia osallistujia, eikä minnekään tarvinnut jonottaa!) ja kroppa vastasi liikkeeseen tosi hyvin. Valmistautuminen tuntui siis menneen nappiin: voimia oli hyvin, kroppa lämpeni alkuverrytellessä hyvin ja alkoi hikoilla heti juoksun alussa (näin ei todellakaan ole aina käynyt) ja lähtökohdat olivat siis oivalliset.

Joskus pitää vaan aloittaa aamu alusta siinä vaiheessa, kun luulee pelin jo olevan menetetty. Yllättävä mahataudin ilmaantuminen mieheen laittoi meikäläisen aamun jokseenkin uuteen uskoon... kahvila pelasti tilanteen rauhoituttua.

Eniten jännitin alkuun ehkä paljasjalkakenkiä... sen verran monta puolikasta juosseena (tämä oli ehkä noin 14. tai 15.) tiesin kyllä, että kunnon puolesta maaliin tulen pääsemään, jollei maha mene sekaisin tai jalat tee tenää. Mutta kengät olivatkin parhaat ikinä!

Aiemmin olen juossut puolikkaat Asicsilla tai Karhuilla, nyt alla oli siis Merrelin parin vuoden takainen paljasjalkatöppönen. Aiemmin olen myös kärsinyt kipeistä jaloista, rakoista, penikoista... you name it. Murtumia (no nekin tuli maratonilla jalkapöytään) lukuunottamatta suunnilleen kaikki jalkavaivat on koettu juoksuun liittyen. Nyt ei mitään ongelmia. Toistan: ei mitään ongelmia!

Sunnuntaina pyöräilyn jälkeen onneni kukkuloilla <3 

Aamulla leikkasin kynnet ja levitin vauvan talkkia kaikkialle jalkoihin. Sitten sukka ja kenkä, muuta ei tarvittu. Juoksun aikana hakeuduin asvaltin viereiselle hiekka/nurmikaistaleelle aina kun se oli suht helposti mahdollista, muuten kipittelin joukon mukana (tuhatpäinen juoksimassa varmistaa, että missään vaiheessa ei todellakaan tarvitse lönkytellä yksin!). Juoksun aikanakin jalat tuntuivat kestävän tosi hyvin, noin 15-16 km:n kohdalla oikea jalka tuntui vähän jäykistelevän, mutta sekin meni pian ohi. Tottakai juoksun jälkeen tunsi tehneensä ja illan sekä seuraavan päivän aikana tuli mietittyä pariin otteeseen, miksi siskon pitikään asua kaksikerroksisessa huushollissa. Palautuminen tuntui kuitenkin lähtevän käyntiin heti.

Maanantaina töissä Joensuussa. Onneksi oli niin kiva päivä, että oksat pois. Yritin ensin Stubb-selfietä, mutta joku ilmeisesti katsoi tilanteen epätoivoiseksi ja tarjosi apuaan. Kiitos, onnistuin paremmin laittamaan silmät kiinni :)

Sunnuntaina kävin kotiin päästyä rullailemassa kevyen lenkin pyörällä (n. 45 min, kevyt hiki tuli). Maanantaina olin 12 h töissä (sisältäen melkein 4 h autossa istumista), enkä ehtinyt ulkoilemaan vaikka olisin halunnut. Tein sitten muutamia kehonpainoharjoituksia ja venyttelin kotosalla.... ja voi sitäkin suurempaa riemua, kun tiistaina kipaisin kunnon juoksulenkille. Pidin vähän käsijarrua päällä ja kipaisin vain vitosen, mutta suunnilleen jokaisella askeleella ällistelin tilannetta: aiemmin en olisi voinut kuvitellakaan juoksulenkkiä puolikkaan jälkeen ainakaan viikkoon, luultavastikaan kahteen.

Itkonniemeltä maisemia. Käsittämättömän hienoja juttuja näkee, kun on tarkkaavainen ja hetken hetkessä.

Olen analysoinut sujumisen ja palautumisen salaisuuksia:
* monipuolinen tavoitteellinen harjoittelu marraskuusta lähtien (=puoli vuotta), vaikka juoksu on ollut varsinaisesti mukana vasta maaliskuulta. Nousevan intensiteetin harjoittelun omaksuminen ja yhdistelmätreenit.
* tarpeeksi syöminen ja palautumisesta huolehtiminen, lepopäivät
* Treeniporukka (vaikkakin triathloniin, mutta silti) ja siihen liittyvä valmennus. Huipun Hannu ja muu porukka on silkkaa kultaa
* oma sisko juoksukaverina
* paljasjalkakengät, jalka ja askel menevät oikein ja omaa etenemistään on helpompi kuunnella. Maahan on parempi tuntuma, juurevampi. Maasta saa voimaa.
* Oman perheen ja lähipiirin tsemppi ja tuki. Ihania viestejä tutuilta ja tuntemattomilta pitkin päivää <3
* Upeasti järjestetty tapahtuma: kaiken energian ja keskittymisen pystyi kanavoimaan suoritukseen
* Hannu the valmentaja soitti lauantai-iltana juoksun jälkeen. Olin ällistynyt ja (myönnettäköön) viinilasillisen jälkeen herkässä tilassa syvästi kiitollinen; mutta ennen kaikkea sain hyvät ohjeet palautumiseen (ota vielä toinen lasi viiniä, syö hyvin, lepää kunnolla... ja ensi viikolla sitten matalatehoista lenkkiä)

Liekö Matti-veneen omistaja milloin käynyt viimeksi? On nimittäin vesi noussut pikkasen...

Nyt en malta odottaa seuraavia juoksutapahtumia! Katsoin, että alkukesästä olisi ainakin Varkaudessa ja Mikkelissä puolikkaat. Olisiko joku lähdössä?

Ihanaa viikonjatkoa kaikille teille murusille!