Hortoilusta, eli syötävien kasvien keräilystä on tullut minulle melkein sienestämiseen liittyvä ihana rentoutumisharjoitus. Mieli vaeltaa omiaan samalla kun silmä poimii maastosta kelpoisia kasveja, kädet ammentavat aarteita koriin... metsä hoitaa sielua ja mieltä. Hortoillessa menisi helposti aikaa tuntitolkulla, kauniina päivänä minun on melkein laitettava kello soimaan, etten häviä metsän siimekseen kokonaan. Ymmärrän menneiden aikojen ihmisiä, jotka arvelivat haltijoiden ja menninkäisten elelevän sammaleisten juurien kätköissä.
Eniten käytän nokkosta, laitan sitä pinaatin sijaan kastikkeisiin, keittoihin ja muhennoksiin. Ja kuivaan viherjauheeksi talven varalle! Nam, rautaa ja vitamiinia suoraan jauhepurkista!
Tänään koriin löytyi nokkosen lisäksi vadelmanlehtiä, poimulehteä ja kuusenkerkkiä. Oih, mikä tuoksu!
Kertokoon kuvat enemmän kuin sanat!
Vadelman lehtiä |
Poimulehti |
Kanssakeräilijä |
Kuusenkerkkiä |
Saalista kuivurissa |
Pakkaseen menossa semmoisenaan! |
HUOM! Hortoilla saa jokamiehen oikeuksilla, mutta käsittääkseni kerkkien poimimiseen tulee olla maanomistajan lupa.
HUOM 2: Luin jonkun villiyrttigurun haastattelun taannoin, jossa sanottiin, että jos syö hyvillä mielin normaalisti lannotteiden avulla kasvatettuja vihanneksia, ei tarvitse todellakaan huolehtia villiyrttien saatepitoisuuksista (joskaan nyt ihan suoraan moottoritien varrelta niitä ei kannata poimia...).
Peräkkäin ovat postauksemme Savon blogien sivulla...sormet kuusenkerkkäsiirapissa, terkuin Suska koivuladesignesta. Nokkonen on minullekin tuttu. Raskausaikoina en tarvinnut lisärautaa tableteista, kun join nokkos/vadelmanlehtiteetä. Kuusenkerkkiä keräsin nyt ensimmäistä kertaa vaan en viimeistä, nam!
VastaaPoista