Leikin voima ja eka opetusvideo: näin päästät irti turhasta vakavuudesta

Olen tänä juhannuksena tehnyt oivalluksen siitä, miten siistiä fyysinen leikkiminen on. Olen ennenkin tainnut mainita siitä, miten kehonpainoharjoittelu on tuonut elämääni iloa, joka on suorittamisesta kaukana: paitsi että en koe sitä edes varsinaisesti treeniksi, vaan hauskanpidoksi, siinä oikeasti kehittyy. Lisäksi saa lapsilta (vierailta ja omilta) pointsit, kun heittäytyy harjoittelemaan kärrynpyöriä tämän tästä tai harjoittelee käsillä seisomista ihan vaan harjoittelemisen ilosta. Nykyisin tuntuukin, että pari kertaa päivässä on hyvä katsoa maailmaa ylösalaisin hetken aikaa. Kyllä kaikki asiat siitä sitten lutviutuvat.

Niin kuin lapsena. kun vimmatusti halusi vaan oppia uuden taidon.

Juhannuslauantain aamuna piti päästä leikkimään, vaikka tiukka kuri palautusviikonlopun suhteen olikin :)

Ja uudestaan. 

Se on ihan mieletöntä, oikeasti se on ihan valtavaa, millaisen muutoksen leikki tekee aikuisen ihmisen elämään. Ihminenhän on alunperin leikkisä otus: Tarinoinnin lisäksi leikki, kujeilu, vitsailu ja ilottelu ovat yksiä ihmisyytemme perustekijöitä. Minne hittoon ne katovat, kun aikuisuus (lue: vastuut, velvollisuudet ja otsan rypyt) astuvat elämään?

Kuuntelin erästä Marie TV:n jaksoa, jossa puhuttiin siitä, miten joskus juhlissa voi olla niin tylsää, että melkein jättää menemättä. Ja että joskus kun sinne sitten raahautuu, niin aika tuntuu matelevan ihan jäätävän hitaasti. No, vastaus oli jotakuikin näin: lopeta odottamasta, että JOKU MUU pelastaa sinut ikävystymiseltä! Ala toimia itse! Mieti, mikä saisi sinut viihtymään juhlissa ja anna palaa!

Lauantaina mentiin Huippusalille; muu porukka jumppasi raudan kanssa, mä huolsin kehoa ja leikin. Siskontytön mielestä oli ihan ratkiriemukasta, kun sanoin: "en mää kyllä oikeasti jumppaa, mä leikin." Siitä riittikin ihmettelyä ja riemunaurua!

Tänään meillä oli isänpuolen suvun klaanikokous vanhempieni mökillä. Juhlat sinänsä olivat kyllä mukavat jo silläänsä, vähän suunnistusta ja krokettia ja hyvää ruokaa. Mutta, kirjoituksen teemaan liittyen: pistin pikkuserkkujen kanssa leikiksi, ryhdyttiin harjoittelemaan kärrinpyöriä ja käsilläseisontoja ja siltoja. Oli huippua, ja kohta siellä olivat ukit, langot ja aviomiehet yhtälailla liikkumassa pääalaspäin ja pyörimässä pitkin nurmikkoja. Oli niin kivaa! Ei iloittelu ole tarkoitettu vain lapsille :)

Klaanijuhlissa pistin leikiksi, tässä menee kärrynpyöriä...

Tässä koitan seistä käsillä. Hei ilman tukea, ekaa kertaa ihan sairaan pitkään aikaan! Jaksaa jaksaa, kyllä mä vielä joskus siellä pysyn kauemmin kuin kaksi sekuntia!

Jos itsestä tuntuu vaikealta aloittaa fyysinen leikkiminen, niin lapset ovat oiva tekosyy: siellä vaan puistossa kiipeilemään perässä tai sisällä leikkimään seuraa johtajaa. Astetta aikuisemmin alkuun pääsee esim. nyt niin muodikkaan kehonpainoharjoittelun tunneilla. Loppuun vielä osoitus siitä, ettei todellakaan tarvitse olla hyvä aloittaakseen harjoittelun (tai jatkaakseen sitä...). Sisublogin Suvi heitti pienen yllykkeen videoihin liittyen: jos sinä, niin minäkin. No, pirskales, ei auta muu kuin kuvata sitten :) Lähtötason pidin kuitenkin matalana, niin että jospa joskus sitten vaikka vähän asiallisempia (tai sitten ei.)

Ihanaa virallista juhannuksenjälkeistä kesää!