Katson autiota hiekkarantaa

Jotain on tapahtunut. Olen alkanut vähän viihtyä itsessäni. Aika hurjaa, omituista, mehukasta, siistiä, jännittävää, ilahduttavaa, raivokasta, kokonaisvaltaista. Haikeaakin ehkä vähän (mitä nyt kirjoitan päiväkirjaan?). Mutta niin siistiä!

Asiaan voi olla monta selitystä ja polku on ollut hirmu pitkä. Reilu viikko sitten kerroin valtavasta näkökulman muutoksestani ja sen aiheuttamasta ahaa-elämyksestä. Olen keskustellut oman life coachini kanssa itsetuntoasioista -ajattelin, että se on asia, joka parantuessaan pykälänkin vaikuttaisi positiivisesti muihin elämäni osa-alueisiin. No, menemättä keskusteluihin sen syvällisemmin, viime viikon sessio aiheutti taas vipinää korvien välissä aina kotitehtäväksi asti.

Mukana usein kirittäjät. 

Halusin viime kerralla jutella syömisestä linkitettynä omaan kehonkuvaan ja itsetuntoon. Yksi ääneen sanomani asia tiivisti mielestäni senhetkisen ahaa-elämykseni täysin:

Syöminen ja erikoisruokavalio sinänsä on aika huono syy yrittää olla erityinen. 

Harvempi kai siihen tietoisesti toki pyrkiikään, mutta oma napa on siinä niin lähellä. Sen ympärillä on hirmu hyvä pyöriä.

Ajatus pohjaa siihen, että olen uskonut ulkopuolisia neuvonantajia (tapaamatta heitä koskaan, tuntematta heitä) ruokavalioasioissa jo monta vuotta, testaillut erilaisia valioita ja ruokavalio on koko ajan tiukentunut ja kieltäytymyksen määrä on kasvanut, ilmeisesti huippuunsa. Olen ollut lopen kyllästynyt ajattelemaan, mitä kaikkea en voi tai en saa. Coach luotasaili ajatusta kysymyksillään ja heräsin janoamaan elämää. Haluan elää kaikilla aisteilla, voida hyvin, valita itse ja roihuta koko elämän liekillä! Enkä kuunnella yhdeltäkään asiantuntijalta "miten pitäisi".

Kylli Kukkin Lempeän elämän käsikirjassa hän kirjoittaa, että millään viimeisen päälle trimmauksellakaan ei oikeaa hyvinvointia saavuteta. Ymmärrän kirjan sanoman niin, että keho tarvitsee ensisijaisesti happea, nestettä ja liikettä, muu onni tulee pään sisästä ja kohtuullisesta, laadukkaasta elämästä.

Päivän punnerruspaikka.

Ihmettelin ääneen coachilleni, etten enää tiedä miten pitäisi syödä, kun yksi asiantuntija sanoo sitä ja toinen toista, sitten pitää vähän kapinoida virallisia käsityksiä vastaan ja jättää pois se ja tämä ja tuo. Lisäksi voi hankkia erilaisia törppöjä, paketteja, lootia ja pussukoita täynnään superfoodeja ja erikoisenkuuloisia aineksia onnea kasvattamaan. Ohessa rahat tulee kannettua "hyvinvointikaupan" edustajille. Miksi? Miksi? Ja vielä: miksi?

Päätin alkaa etsiä vastausta tuohon kysymykseen aivan itse. Jätin kiellot, rajoitukset ja aloin syödä kehoa kuunnellen. Aloin opetella syömistä uudelleen. Tämä taito, jonka pitäisi kuulua opetussuunnitelmaan, on minulla opin alla nyt, mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan!

Aamuinen ranta lenkkipolun varrella.

Täsmäopinnoissa nyt: 
* opetteln pikkuhiljaa sallivaa, hyväksyvää ruokailua. Ajatuksista lähtien. Torppaan kielteiset ajatukset alkuunsa ja nautiskelen. Sama koskee kieltäymystä: jos ruoka ei ole hyvää tai ei tee mieli, sitä ei ole mikään pakko syösä (loppuun).
* etsin minulle sopivia ruoka-aineksia ja ruokarytmiä
* en soimaa, vaan ymmärrän, että juhlat on juhlia ja vierailut ihania, niissä voi ilolla ottaa vastaan mitä tarjotaan sen kummemmin kursailematta

Avuksi harjoitteluun otin tässä vaiheessa ruokapäiväkirjan. Tällä hetkellä kirjoitan ylös kellonajan ja ainekset mitä söin (tämä siksi, että voin seurailla oloa ja mahdollisia oireita ja myöhemmin löytää niille syyllisen). Ainakaan vielä en koe tarvetta puuttua millään tavalla annoskokoihin, vaan uskon niiden asettuvan kohdilleen itsensä kuuntelun kautta. Ruokapäiväkirjaan kirjoittelen myös, mikäli tulee jotain oireta (myös korvien välissä; väsymys, itkuisuus, mielialapuuskat voivat hyvin olla seurausta ruuasta) ja olenko treenannut ja miten treeni on kulkenut, eli seurailen myös jaksamista.

Nyt viikon aikana olen havainnut, että maitotuotteet (ulkomaalaiset!) eivät aiheuta mitään oireita, laktoosittomat suomalaiset maitotuotteet aiheuttavat välillä epämääräistä kiplimistä HETI ruuan jälkeen, mutta se menee pian ohi. Gluteeniviljoista ei tule mitään erityistä verrattuna gluteenittomiin viljoihin, joista molemmista pienet määrät tuntuvat olevan jokseenkin ok, mutta suurempina määrinä aiheuttavat turvonnutta oloa ja väsymystä. Ei siis mitään, minkä kanssa ei voisi silloin tällöin elää :) Sokerista seuraa mielialan ärtymystä ja väsymystä, joten insuliini siellä heittelehtinee ylös alas. Mutta ei sitä jokapäivä tarvitse syödäkään!

Hmm, mitähän vielä.... Ylipäätään voi sanoa, että omissa valinnoissani huomaan kääntyväni enemmän karppaushenkisen syömisen puoleen, mutta äärettömän vapauttavaa on ollut se, että VOIN ja SAAN syödä mitä haluan. Valitsen vain itse aina sillä hetkellä parhaani mukaan. Mitä parista finnistä ja tai silloin tällöin itsestään muistuttavasta mahasta, kun mieli on rento ja salliva?

Jos vertaan nykytilaa reilun kymmenen vuoden itsensä sättimiseen ja siitä noin kuuden vuoden rajoituksiin, niin toivon, että jatkossa päiväkirjani saavat ihan muuta täytettä kuin kiloja, tuskailuja ja seuraavan maanantain jumppakuurin ja "paremman elämän" suunnittelua. Painosta en tiedä tällä hetkellä, eikä se minusta ole millään lailla tärkeääkään, koska vaikka pari viikkoa on takana tätä erilaista ajattelua itsestäni, yhden voisin kertoa:

Aamunhämärällä rannalla saa kyllä sinkoilla ihan rauhassa. Pikaiset kyykkyyn-ylöshypyt, parit mäkivedot ja punnerrukset... Ja lenkki jatkuu taas!

Asiat elämässäni eivät ratkaisevasti muutu siitä, painanko 5 kiloa vähemmän kuin nyt :D Koska tavoitemekkokin meni päälle sujahtamalla, ei tarvitse edes mekkorekkien takia hoikistua. Kunhan seurailen tilannetta ja huomaan, jos mekko kiristää, sitten voi vähän vähentää jotain. Lempeästi, koska haluan mahtua vaatteisiini, en koska olisin huonompi ihminen.

Toivoisin niin kaikille itsensä tutkiskelua. Yksi asia voi johtaa toiseen ja kolmanteen, voi päästäkin aikamoiseen seikkailuun... itsensä kanssa!

Ihanaa huhtikuun loppua!

PS. Olen löytänyt itsestä aamu-urheilijan! Vastoin kaikkia todennäköisyyksiä aamulla on ihan mahtavaa herätä aikaisin ja lähteä juoksemaan tai muihin treeneihin! Tänään kävin juoksemassa, alkaen 6.30-vähän yli seiska. Mikä fiilis! Mitkä ylämäkivedot! Nyt suunnittelen jo uutta aamulenkkiä: kun tänään tsekkasin rannat, kuikat ja rusakot, voisin seuraavaksi suunnata heräävään keskustaan <3