Olen kantanut salikamoja mukana kaupungilla pääsiäisestä lähtien joka päivä, mutta jotenkin en vaan ole päässyt salille. Koska vauva, koska väsy, koska elämä. Olen kyllä liikkunut, itse asiassa alle on tullut ihan kohtuullisesti juoksukilometrejä ja sitäkin reippaammin juoksemisen iloa. Tärkeää, yhtä kaikki, mutta eilen juoksulenkillä tein havainnon, että nyt sitä pysytään mukavuusalueella taas niin tiukasti, ettei ole tosikaan. Olen liikkunut fiiliksen mukaan, eli olen palautunut raskauksia edeltävään aikaan.
Kun ajatukseni juoksee eteenpäin, teen sen positiivisen havainnon, että olen sentään liikkunut! Joka päivä, hikeen ja hengästykseen saakka, mikä tietysti on äärimmäisen ilo huomata! En viitsisi mitenkään alkaa siis soimaamaan itseäni mukavuusalueella öllöttelystä, mutta minkäs teet: jos meinaa kehittyä, ei se mukava hipsuttelu riitä. Niin kivaa kuin se onkin.
Eilinen juoksulenkki ihanassa kevätillassa sai kyllä hymyn huulille! Aurinko alkoi painua mailleen, kuuntelin lintujen laulua ja kipitin ensimmäistä kertaa tänä keväänä paljasjalkakengillä. Hymyilin kuin idiootti, juoksin vain, kuulostelin vähän kroppaa ja pääsin siihen autuaaseen olotilaan, jossa millään ei ole oikeastaan mitään väliä. Kaikki on vaan leppoisan hyvin, olo on maailmaasyleilevä ja iloinen. Runners High? Tästä olosta minulle tulee monesti mieleen ystäväni ja neiti melkeinkolmeveen kummi Aaro, joka tuntuu olevan kyseisessä olotilassa lähes aina. Ystävällismielisempää ihmistä saa hakea! No, Aaro juokseekin paljon, joten ehkä siinä piilee ainakin osaselitys hänen mielentyyneyteensä. Aari kirjoittikin vieraskynäilijänä juoksemisestaan myös tänne.
Onneksi tänä synttäriaamuna päivä alkoikin sitten astetta haasteellisemmin Talentriathlonkoulun talenträäkkitunnilla Huipulla. Ei sitä toki joka aamu alakaan mieskuoron synttärilauluesityksellä, ruusuilla, laululla ja Huipulla jumpalla mainiossa seurassa <3 Kyseessä oli siis taas kehonpainoharjoittelutunti, jossa harjoitettiin koordinaatiota, voimaa ja liikkuvuutta erilaisin tehtävin, jotka Petri oli meille suunnitellut. Hiki valui taas valtoimenaan ja kroppa tykkäsi haasteista, jes! Huomasin tosin, että tässä mukavuusaluetreenissä parin viikon ajalta on seurauksena kehon laiskistuminen.... vai mielen? Kun ei ole pakko tai mitattavaa tavoitetta, jota kurkotella, niin tuntuu, että hyvä fiilis riittää. Kuitenkin ne parhaat fiilikset tulee siitä, kun ylittää itsensä, jaksaa vielä vähän ja huomaakin oppineensa jotain uutta.
Nyt on naisen otettava itseään niskasta kiinni! Otin Petri Personal Treinerilta treeniohjelman, joka perustuu kehonpainoharjoitteluun. Saan ohjelman ja käymme treenin läpi ensi maanantaina, jippii! Ohjelmasta saan taas hyvää rotia ja systemaattisuutta harjoitteluun. Suunnitelmani on seuraava: viikkoon pitäisi tulla vähintään kaksi lihaskunto/voima/kehonpainoharjoitusta, kaksi jumppaa (luultavasti useimmiten kahvakuula ja kuntonyrkkeily) ja lisäksi kaksi-kolme aerobista harjoitusta. Kilsoja on pakko alkaa tulla alle sekä juosten että pyörällä (uidakin pitäisi, kääk!), koska HCR on ihan kulman takana ja triathlon sekä polkujuoksut odottavat loppukesästä. Olen kuitenkin suunnitellut yhdistelmätreenejä, ne palvelevat hyvin tarkoitusperiä sekä ovat ajankäytöllisesti resurssitehokkaita. Huh, onneksi on tämä äitiysloma vielä, miten muuten ehtisi treenaamaan noin paljon?
Nyt heitän kuitenkin treenit mielestä huomiseen saakka (kuntonyrkkeilyä aamulla, jes!) ja alan leipoa syntäärikakkua! Suunnitelmissa on illalla testata paljonpuhuttua avokadopastaa (joojoo, aikainen lintu madon nappaa ja sitä rataa...), vähän punaviiniä ja kakkua jälkkäriksi. Ommom, kyllä sitä sitten taas jaksaakin treenata :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Anna palaa, beibi!