Minitriathlon

Eilen vedettiin talentriathlon-valmennukseen liittyen läpi minitriathlon, jossa tarkoituksena oli käydä läpi entisen ammattilaisen johdolla Kuopion Iso-Valkeisella. Tavoitteena oli vetää kaikki osiot läpi rennosti, käydä samalla läpi vinkkejä vaihtoihin, itse suoritukseen ja mielenhallintaan liittyen.

Itseäni jännitti uida avovedessä ja seurassa -entä jos paljastuisikin, miten surkea olin uimaan? Entä jos paniikkikohtaus yllättäisikin siellä? Yritin psyykata itseäni, että harjoittelemassahan siellä ollaan ja että koko se porukka on niin mielettömän huikeaa, että mitä sitten, jos vaikka paniikki yllättäisikin keskellä järveä? Korkeintaan hinaisivat minut rantaan ja huolehtisivat lämpimäksi. Ei kuulosta pahalta, vai mitä?

Sitten mennään. Tässä klo oli 16.30. Takana soppalounas klo 11 ja pala mansikkakakkua klo 15. Ööh...ei hyvä. Takaisin tullessa klo 19.30 oli niin kova nälkä, että melkein oksensin. 

Yllätyksekseni uinti sujuikin ihka ensimmäistä kertaa melko hyvin! Ei paniikkia, ei pahoja ongelmia... hengitys lähti sujumaan hyvin heti alusta, pystyin pitämään vauhdin rauhallisena ja niin ollen puhaltamaan keuhkot kunnolla tyhjiksi aina parin vedon aikana. Oli tiedättekö aika huikea tunne, kun huomasi aika ajoin ajattelevansa, että tämähän on oikeasti kivaa! Ihminen siis voi oppia, ja se antoi lohtua niihin hetkiin, kun huomasikin olevansa jo uintivoimiensa lopulla. No, rantaanhan saa tulla vaikka koiraa uimalla, että vaikka rintauintia vaan kehiin, jos pahalle tuntuu. Toki emme uineet kovin pitkää matkaa yhtäjaksoisesti, vaan kävimme aina lenkin, ja sen jälkeen laiturille kuuntelemaan vinkkejä ja ohjeita. Itse sain ohjeistukseksi etenkin katsoa myös eteenpäin suunnassa pysymiseksi ja myös, että kannattaa ottaa kaukaa jokin kiintopiste, josta suuntaa on helppo tarkistaa uidessa. Näin saattaa helpottaa uintiaan useilla kymmenillä metreillä, kun turhat kiemurat jäävät tekemättä.

Kyllä, pukeminen ottaa aikansa. Ja ilmeensä. Nämä kuvat c Marika Airila. Kiitos <3

Uinnin lopuksi harjoiteltiin vaihtoa, eli suoraan lenkin jälkeen noustiin nopeasti järvestä ja juostiin "vaihtoalueelle" samalla märkäpukua jo riisuen. Tärkeä syy harjoitteluun tuli ilmi: kun vedestä nousee vauhdilla vaakatasosta pystyasentoon ja märkäpuku riisutaan, verenpaineet saattavat helposti heittää hepsankeikkaa. Jollei pidä varaansa, pyörrytys saattaa kumauttaa kisaajan ojaan. Pysyin onneksi tolpillani ja sain kiemurreltua itseni märkäpuvusta ulos. Mielestäni vaikein vaihe oli nyt selätetty, jes!

Uinnin jälkeen lähdettiin sitten polkemaan, käytiin hiukan alle parinkymmenen kilsan lenkki suht rauhallista tahtia. Polkeminen tuntui hyvältä, välillä hapotti sopivasti ja litimärät vaatteet kuivuivat kesäisessä tuulessa. Tunnustaisinko, että tuli poljettua melkein koko kesän pisin yhtäjaksoinen lenkki? Enpä taida.

Jeje, sehän sujui!

Pyöräilyn jälkeen käytiin vielä juoksemassa. Monesti kovan pyöräilyn nostamat hapot etenkin reisissä tekevät juoksemisen aloittamisesta tönkköä, mutta harjoittelulla keho tottuu kaikenlaiseen: tässäkin huomaa selkeää edistymistä alkuvuoteen verrattuna! Jalat lähtivät toimimaan hyvin juoksuun, ja noin kilsan juoksemisen jälkeen tuntui, kuin suuri aukeaminen olisi tapahtunut. Hiki lähti irtoamaan ja olisi voinut kiihdytellä vauhtia reilusti! Hyvänä vinkkinä saimmekin, että kaikkien lajien vaihdoissa on tärkeää aloittaa rauhallisesti. Yleensä kuulemma liika into kostautuu, ja stoppi tulee ennen aikojaan. Jos taas malttaa aloitella suht kuulostellen, on sitten kyllä aikaa kiristää vauhtia tuntemusten mukaan. Tämän kun muistaisi kisatilanteessakin!

Mielenhallinnallisesti minulla jäi mieleen kaksi tärkeää asiaa: mielen pitäminen positiivisena hinnalla millä hyvänsä (minä pystyn, tätä olen harjoitellu, onpa tämä kivaa!  vs. en pysty, en jaksa, kuolen) ja väsymyksen tullessa keskittyminen välitavoitteisiin (jaksan vielä tuonne mäen päälle, sitten seuraavaan mutkaan, tällä sykkeellä tuo alamäki! vs. vielä 30 km pyöräilyä jäljellä, ei sitä voi jaksaa!). Samoin kisan kokonaistehokkuuteen liittyvä juttu: uinnissa muutaman minuutin nipistäminen kokonaisajassa on äärettömän kovan työn takana, jos verrataan saman ajan nipistämiseen pyöräilyssä tai juoksussa: kannattaa siis panostaa jälkimmäisiin lajeihin etenkin sen jälkeen, kun uinnin on harjoitellut tietylle tasolle.

No, en ehkä uinnissa ole vielä sillä "tietyllä tasolla", mutta rantaan ja pyöräilemään olen vakaasti päättänyt päästä. Nyt se on nimittäin virallista ja ilmottautuminenkin on jo laitettu julki: ensi lauantaina starttaan elämäni ensimmäiseen triathloniin pikamatkalle (300m/20km/5km). Pliis, saa tulla kannustamaan heti aamusta!