Välitilinpäätös: I'm back

Huomenna menen töihin. Aikuisten oikeesti. Nyt vuoden aikana olen tehnyt töitä, paljon(coachausta, firman juttuja ja etenkin väikkäriä, lisäksi hoitanut lapsukaiset ja kodin. Mutta myös kirjoittanut blogia, urheillut, etsinyt ja löytänyt jotain itsestäni) , mutta virallisesti ollut äitiysvapaalla (koko ajatus äitiyslomasta on mielestäni absurdi. Vapaakin viittaa lähinnä vapaaseen leipätyöstä.). Vuosi sitten juhannuksena jäin kesälomalle ja siitä äitiyslomalle. Ja tässä sitä nyt ollaan, reilun vuoden päästä siitä. Eteenpäin menossa.

Töihin paluu on tullut uniin, ajatuksiin ja keskusteluihin. Moni kysyy, miltä tuntuu? Onko kivaa mennä töihin?

My raw cake of life

Voin vilpittömän rehellisesti sanoa, että tämä tunne on jossain todella kaukana kivan yläpuolella. Kiva on jotenkin välinpitämätön ilmaisu (vähän sama, kuin ihan okei). Minusta on aivan mahtavaa päästä töihin! Koko työporukka kollegat ja asiakkaat mukaanlukien on niin huikeaa ja saan tehdä työkseni ihan parasta hommaa: auttaa ihmisiä tekemään omasta maailmastaan parempi paikka ja kasvattamaan yrityksiään siihen maailmaan sopiviksi. On paljon tärkeitä töitä, mutta tämä sopii minulle. Tämä on parasta minulle. Eli on siis kivaa ja paljon enemmänkin.

Olen palannut töihin jo kerran aiemmin, kun Islan vauvavuosi loppui. Palasin töihin, kun Isla oli 10 kk, sillä appivanhemmat halusivat ottaa pikkuprinsessan hoitoonsa päiviksi. Mainio mahdollisuus, jonka käytimme ilomielin. Olen nyt tässä tilanteessa tajunnut, että silloin töihin paluu oli erilaista kuin nyt: mielessä oli toinen lapsi lyhyen aikavälin sisällä. Tahtomattaankin ajatuksissa oli jonkinlainen tikittävä biologinen kello, joka tahditti suhtautumista. En tiedostanut sitä tuolloin, mutta nyt näen sen selkeästi, sillä mieli on nyt aivan erilainen.

SE ei tuu ilmaseksi. Elämäntapa on opeteltava haluamakseen.

Nyt mietin oman työnkuvan rakentamista, oman ammattitaidon hiomista ja etenkin firman toiminnan kehittämistä aivan eri kantimista, pitkällä aikavälillä ja yhtä aikaa hyvin konkreettisella tasolla. Jos olenkin tässä välillä saavuttanut asioita silkalla tahdonvoimalla ja perusominaisuuksilla, odotan vain hykerrellen mihin kaikkeen saankaan ryhtyä nyt, kun motivaatio on tällä tasolla. "Katse eteen ja suupielet ylöspäin", fiilisteli Elastinen eilen illalla Kuopiorockissa tuhansien tyyppien hyppiessä ja hoilatessa mukana. Kylmät väreet kulkivat käsivarsissani, niin just. Näillä mennään, eteenpäin. "Mun ei täydy vaan mä saan."

Takana on myös käänteentekevä vuosi muun elämän suhteen. Ensimmäisen lapsen syntyessä nainen rikkoo itsensä, minuutensa, tuhansiksi pirstaleiksi. Siinä hävittää itsensä, ja täysin uudessa tilanteessa, ehkä univajeisena, hikisenä, maitoisena yrittää niistä löytämistään palasista rääpiä kasaan jotain uutta. Mikä on se minä, josta joutuu jakamaan niin paljon? Mikä on se minä, josta sitä jaettavaa pitäisi ammentaa yhä uudestaan ja uudestaan, niin paljon? Kuka minut lataa?

Kevyttä kuin vetten päällä lipuminen. 

Toisen lapsen syntymän jälkeen minulle oli selvää, että minun on löydettävä itseni jostain sieltä puklurättien, leikkipuistojen ja ruuanlaiton välimaastosta. Minä olen muutakin, hemmetti. Lähdin etsimään palasia; ensin tahdolla, sitten lempeämmin. Löysin liikunnan, tunteet, jotenkin ihmisemmän minusta. Olin coachattavana ja coachasin itse, jokaiselta asiakkaalta opin jotakin. Olen oppinut, että onnettomuustilanteessakin pitää ensin auttaa itseään, että voi sitten auttaa muita. Kevään aikana tuli ahaa-elämyksiä, yksi oli kuin sähköisku, toinen kuin olisi uinut viileään veteen.

Kolmas tapahtui pari päivää sitten, kun maailman turvallisemmassa paikassa uskalsin viimein katsoa hetkeä silmästä silmään. Näin kaikki pelkoni, tunteeni ja katsoin niitä kohti. Yllätyksekseni myös rakkaus oli siellä. Totesin, että siinähän te olette. Ja seuraava päähän noussut ajatus oli, että I´m back.

What life has to offer? I'll take it. 

Nauratti kamalasti, hykerrytti ja myllerrytti. Juuri ajoissa, nyt on ihan mieletöntä lähteä uusiin haasteisiin, eteenpäin. Mun ei täydy vaan mä saan!