keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Kokopäivätyötä 10 käskyn voimalla

Terhi Nevalainen kirjoittaa päivän Hesarissa näkökulmaa (linkki tosin Karjalaiseen... sama kirjoitus on näköjään ilmestynyt tänään useassa lehdessä.) hyvinvointiin: individualistisesta, yksilön omaan hyvinvointiin keskittyvästä hyvinvoinnista on tullut yhtä fundamentaalista kuin uskonnosta konsanaan. Kymmenen käskyä säätelevät henkilön tekemisiä tai tekemättä jättämisiä. Päätinkin sitten miettiä omat 10 käskyäni, olenhan jo valmiiksi ruokavammainen, urheiluhullu ja muuten vain fanaattinen suorittaja. Ne tietyt kymmenen käskyä vaativat hiukan päivitystä, joten ta-daa, tässä tulee, uskontoni peruskivet:



1. Älä lyttää ja väheksy omia tarpeitasi. Vain hyvinvoivana voit auttaa muita.
2. Mieti mitä mieltä olet itse, ja avaa suusi rohkeasti, kun on sen aika.
3. Nuku joka yö tarpeeksi. Pysähdy välillä hetkeen. Pidä palautuspäiviä.
4. Kunnioita kehoasi. Ota selvää mitä se kaipaa ja tee sen mukaan. Kuuntele herkästi.
5. Älä anna menneisyyden viedä mahdollisuutta tulevaisuudelta.
6. Rakasta ihan hulluna. Älä pelkää avata itseäsi, älä pelkää tuntea.
7. Hyödynnä muiden ideoita ja jalosta niitä omaan tilanteeseesi sopiviksi.
8. Älä arvostele muiden toimintaa ymmärtämättä. Kysy ja ihmettele, älä tuomitse.
9. Tavoittele rohkeasti unelmiasi. Voit saada kaiken, minkä haluat.
10. Kasaa ympärillesi paras porukka. Tee yhteistyötä. Vilpittömästi.

No rakas treenipäiväkirja, koska suhtaudun tavoitteisiini ja omaan hyvinvointiini jokseenkin vakavasti ja teen sillä saralla suunnilleen kokopäivätyötä, on hyvä kirjata ylös todennuksia uskontoni tinkimättömästä harjoittamisesta. Parin viime viikon saldo olikin 10 päivän treeniputki, joten viime sunnuntain lepopäivä tuli tarpeeseen... varsinkin kun joinakin päivinä tuli tehtyä kaksikin treeniä. Kuitenkin on muistettava tämä: kovaakaan tunnin treeni ei auta, jos istuu loppupäivän. Eli muu arkiaktiivisuus on se, joka pelastaa tai syöksee ojanpohjalle. Toki jokainen nostettu puntti ja otettu askel tuo terveyttä vähän lähemmäksi, mutta suuri kuvahan se tässä hyvinvoinnissa on se, mikä ratkaisee.

ma: salitreeni, alakroppa. Ihan perustreeni, pitkää sarjaa. Tuntuu uppoavan meikäläisen kroppaan ihan mukavasti :)

ti: salitreeni, yläkroppa. Oho, tulikin vähän megatreeni-tyyppinen ratkaisu. Oli ihan hirmu hyvä treenifiilis, perustreenin lisäksi vedin keskikropalle ylimääräistä aktiviteettia.



ke: Aerobinen, 45 min ulkona. Piti olla lepopäivä, mutta ostin uudet lenkkarit, niin piti lähteä testaamaan. Ei mitkään superhyvät, mutta menköön nyt talvikelissä. Kun lumet sulaa, aion panostaa kunnon paljasjalkakenkiin myös ulkokengiksi.



to: aamulla muksujumppa. Mukana oli koko pesue, eli itse tein itse neiti nollaveen kanssa ja neiti kaksveellä oli mukana oma Molla-vauva, jonka kanssa hän teki liikkeet (ja juoksenteli ja potki palloa ja ihmetteli ja puuhalili). Ihan hyvin meni, mikkihiirimättähillä pomppi taas, mutta tämä oli ihan kiva aamupäivän puuha lasten kanssa. Pienempi neiti varsinkin oli ihan fiiliksissä.

Neiti kaksvee näyttää kotona vauvajumppaliikkeitä. Molla lentää lentsikkana. Kröhöm, Molla-vauva ei vahingoittunut kohtauksen aikana.

to: illalla kahvakuula. Ei ollut normiohjaajan tunti, joten siitä syystä vähän plaah... Siis tunti itsessään oli kyllä jokseenkin tehokas ja siitä sai vinkkejä omaankin (vaikka koti-)treeniin sovellettavaksi, mutta Jamo vaan vetää niin hyvät tunnit, että oksat pois! Kun menen ohjatulle tunnille, niin siitä hurmaavasta joukkotreenistähän ne fiilikset saa :)

pe: Duathlon-treeni Talentriathlon porukan kanssa. Hirmu hyvä, aijai. Jos torstaina kaipasin hikeä, niin tässäpä sitä sai mitä tilasi :) Aamulla kuudelta salille ja polkemaan, kyllä alkoi aamu hienoissa merkeissä. Voisin kuvitella joskus vielä satsaavani aamutreeniin...yksinkin. Ehkä. No katsotaan.

la: aamulla kehonpainoharjoittelutunti. Uuh ja aah, alan yhä enemmän tykätä näistä kehonpainotunneista! Treeni on siis ihan mielettömän tehokas, vaikka ensimmäistäkään punttia ei nosteta. Naurunpyrskähdykset raikavat, hiki tippuu, huohotus saattelee tömiseviä askeleita. Tämä on vaan niin kivaa, ettei melkein treeniksi lasketankaan!

Perse edellä puuhun vai miten se nyt kannattikaan mennä?

Käsilläseisontaharjoittelua.


la: iltapäivällä salitreeni, yleispätevä treeni. Juhlittiin Murun kanssa hääpäivää: käytiin ensin salilla yhdessä (mikä hieno tapa viettää yhdessä aikaa <3 Molemmat tsemppasi toista, näytettiin uusia liikkeitä ja variaatioita, varmistettiin toisen tekemistä, juteltiin ja naurettiin), sitten laittauduttiin ja suunnattiin kaupungille syömään ja silleen.


Tätä voisi kutsua myös rimpuiluksi, mutta oikeasti vedin leukoja. Sain arvostetulta liikkeenjohdolta hyvän vinkin, että kuminauhalla pääsee alkuun. Alku kai se on pienikin alku :)


su:lepopäivä. Vähän karkkia ja leffaa. Teki hyvää.

 

Ihanaa viikonjatkoa! Jos joku ei keksi omia käskyjä, niin voi vapaasti lainata noita ylläolevia. Minäkin niitä vasta opettelen, mutta harva niitä Tiettyjä Kymmeniä käskyjäkään ihan kirjaimellisesti noudattaa. Aina on onneksi uusi maanantai.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Anna palaa, beibi!