Eilisen Hesarin Lauantai-osiossa oli juttua ihmiselosta eri vuosikymmeninä. Eräs kohta 40-luvulta syöpyi sieluuni ja aiheutti päänsisäistä pohdiskelua. Se meni jotenkin näin: Taina oli ollut sodassa lottana, jonka perusteella hän oli oikeutettu B-korttiin elintarvikeostoksia varten. Sillä sai peräti 150g voita ja nelisensataa (n. 400 g) lihaa kuukaudessa.
KUUKAUDESSA!
Kun aloin karpata noin 7 vuotta sitten ja nytkin Alun myötä paleohkolla ruokavaliolla, jota koko perhe enemmän tai vähemmän noudattaa, meillä menee 400 g jauhelihaa jo kahdella aamiaisella. Jos puhtaasti Alun mukaisella ohjeistuksella mentäisiin, meillä menisi tuo 400g jo yhdellä aamiaisella (minä 150g, mies 200g ja lapsetkin haluavat usein murusia noprattavakseen). Että silleen. Lisäksi protskuja syödään samat määrät lounaalla ja päivällisellä (Alun mukaan vielä iltapalallakin, mutta itse en pysty; olen jakanut päivän viimeisen ruuan iltapäivän välipalaksi ja iltapalaksi, joilla usein syön marjoja/hedelmiä ja jos kyse treenin jälkeisestä syömisestä, ehkä riisikakkua ja kananmunaa tai muuta hiukan tuhdimpaa). Koska maitotuotteita ruokavalioon ei kuulu ja palkokasveja ei suositella, protskut tulevat pääosin lihasta, kalasta ja kananmunasta. Eipä tarvitse ihmetellä, miksi ihmisten koko kasvaa vuosikymmenien aikana (siis muutenkin kuin lihavuusmielessä) ja miksi kaikki rahat menevät ruokakauppaan. Puhumattakaan tämän kaltaisen ruokavalion eettisyydestä: lihakilon tuottaminen kun on äärimmäisen paljon resurssitehottomampaa verrattuna kasviksiin/viljoihin jne.
Ruokasuosituksista puhuttaessa monesti kuulee sanottavan ohjeen "syö vain ruokaa, jonka mummosi tunnistaisi ruuaksi." Ihan hyvä ohje muuten, mutta keskustelinpa sitten oman mummoni kanssa hänen "ruokavaliostaan" parikymppisenä. (Ensinnäkin mummoa selvästi nauratti koko asiayhteys; hänen mielestään kun "valio" edellyttää lähtökohtaisesti valinnanvaraa. Hyvä mummo!) Hän oli muuttanut maalta kaupunkiin töihin, piikomaan parempiin perheisiin, ja asui alivuokralaisena pienessä kopperossa. Maalla oltiin toki kasvatettu omat kasvikset ja viljat, kerätty marjat, kalastettu ja metsästetty. Mutta kaupungissa, työläisenä, rahat riittivät juuri ja juuri pariin ruisleipäviipaleeseen päivässä. Aamulla mummo söi yhden viipaleen ja illalla pitkän työpäivän jälkeen toisen. Silloin tällöin puuroa, ja kesäaikaan hiukan paremmin kasvispuolta. Kotona sai syödäkseen, mutta sinne ei ollut varaa eikä mahdollisuutta joka viikonloppukaan lähteä kyläilemään, eikä vanhemmilla ollut varaa rahallisesti tytärtään auttaa. Kylmäsäilytysmahdollisuuksista pienessä vuokrakopperossa ei ollut tietoakaan, joten kotoa ei voinut ruokaa kaupunkiinkaan kuskata -mitä nyt äidin pyöräyttämä ruislimppu tahi puuroryynejä kulki nyssäkässä onnikalla matkustaessa kaupunkiin päin.
Ilmankos ruualla rakastaminen onkin mummolle luontaista ja arvokasta: kun itse on elänyt ihan oikeassa puutteessa ja nälässä, haluaa omilleen tarjota parasta mitä osaa ja pystyy: herkullista ruokaa, leivonnaisia ja mahan täydeltä rakkautta.
 |
| Porkkanaleipää paleosti: raastettua porkkanaa, kananmunaa, loraus öljyä ja mantelijauhoja sotketaan. Taikina kaadetaan pellille tai vuokaan. Pinnalle ripaus sormisuolaa ja uuniin: 225 astetta noin vartti. |
Ajat ovat toiset, mutta en voi olla pohtimatta oman aikani ruokavaliouskontoja. Minun on joka ikinen päivä mahdollista valita mitä syön, usein "mitä tekee mieli", eikä koskaan tarvitse syödä, jos jostakin "ei tykkää". Omilla valinnoilla vaan on mahdottomasti seurauksia, eettisiä, taloudellisia, moraalisia, työllisiä, hyvinvoinnillisia.... Asiassa on vain yksi mutta. En ole koskaan voinut paremmin kuin syödessäni näin. Puhtaita ruokia, lihaa, kalaa, tosi paljon kasviksia ja marjoja.
Olen kuitenkin huomannut viime aikoina, että liha alkaa tursuta välillä korvista ulos. Sitä tulee syötyä lähes kaikilla aterioilla jossakin muodossaan. Olenkin alkanut pohtia kokeilua itselläni: miten voisin, jos ainakin vähentäisin kerralla syötävää lihan määrää ja opettelisin kokkailemaan täyttävää ja hyvänmakuista ruokaa myös pelkistä kasviksista tai vaikka kananmunan kanssa, niitä kun saa jo kaikkialta esimerkiksi luomunakin. Tuskimpa se ainakaan vie minua ojasta allikkoon tai elämää huonontaa...
 |
| Kaunis purkki on otettu uusiokäyttöön sormisuolapurkkina. |
Kokeilu alkoi eilen. Alla Kippari Kallen sopan nimellä (Sarjassamme "näin saat lapset syömään vihreitä asioita." Nimeä ne oikein.) meillä kulkeva pinaattikeiton ohje.
Kippari Kallen soppa
750g kukkakaalia (esim pakasteesta tai tuoreena)
500 g pakastepinaattia
vettä niin, että noin puolet kasviksista peittyvät (loput kypsyvät höyryssä)
1 tlk kookosmaitoa
mausteita (esim. suolaa, pippuria, kirveliä jne)
päälle keitettyjä kananmunia ja sormisuolaa
Ohje on simppeli: keitä kaikki kypsäksi, lisää kookosmaito ja soseuta sauvasekoittimella samettiseksi. Lisää mausteet, kiehauta. Tarkista maku ja tarjoile keitettyjen kananmunien kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Anna palaa, beibi!