Tsuida duida

Aamu kuudelta jo aurinko armas nousi, kun poljin kohti uimahallia. Oli aika todellisen vesikasteen; Talentriathlonin ensimmäisen uimatekniikkatreenin! Laskeskelin siinä pyöräillessäni, että on aika tarkalleen vuosi siitä, kun viimeksi olen uinut kunnolla (kesän lillutteluja rannassa maha pohjaa viistäen ei lasketa). Muutenkin uintini on "pysyn pinnalla, mutta tukehdun"-tasoa, joten pitkä on matka kohti elokuun koitosta! Sehän triathlonissa ja siihen treenaamisessa niin jännää onkin: koko ajan mennään niin kauas omalta mukavuusalueelta, että hippulat vinkuu ja soitto soi.

Meidän porukan aamutreenit on aina aikaisin aamusta, jotta urheiluun hurahtaneet ihmisparat pääsevät ajallaan töihin ja tai kotiin ennen lasten heräämistä, aivan kuin mitään ei olisi aamun hämärinä tunteina koskaan tapahtunutkaan. Itselläni on se tilanne, että pääsen kyllä aamusta hyvin treenaamaan, kunhan olen vailla kasi kotona laskemassa Murun töihin. Lapsista otetaan koppia ja läpsystä vaihto-taktiikka tuntuu olevan tuttua monessa muussakin harrastavassa perheessä... ja hyväksi koettu tapa toimia :)

Minä Kuopion uimahallissa. In my dreams.  Kuva tästä.

Tätä uintia vartenhan minun piti valmistautua asiaankuuluvasti: uuden uikkarin hankinta oli ollut agendalla jo jonkin aikaa. Kysymys numero 1: MIKSI kaikki vauhdikkaampaan menoon tarkoitetut uikkarit ovat rumia??? Jos ajattelee konseptia: maaliskuun kelmeänä menet loisteputkin valaistuun kaupungin uimahalliin uimaan, vähintä mitä voit vaatia on kaunis uikkari. Tilanne on kuitenkin tämä: tarjolla on mustaa, tumman sinistä (rypytyksillä tai ilman) sekä kolmella raidalla varustettua mallia. Missä ovat Hawaji-värit, mehukkaan auringonlaskun sävyt ja tuulessa huojuvat palmut? Missä kauniit leikkaukset? Tai nyt huijaan: löysin yhden hyvän eräästä nettikaupasta, mutta kokoja ei enää ollut. Nyt sitten kyseinen nettikauppa kääntää veistä haavassa mainostamalla juuri kyseistä uikkaria facebook-seinälläni. Aaargh! Löysin kyllä lopulta uikkarin, ja itseasiassa ostin sitten samalta seisomalta kaksi; ajatuksissani olen kohtaihanjustiinsa niin aktiivinen uimari, että altaassakin vaihtelu virkistää. Ja koska molemmat kappaleet olivat tarjouksessa, säästin käytännössä.

Kukaan ei tietenkään halua ottaa itsestään maaliskuista uikkarikuvaa, mutta jos näin jostain syystä olisi päässyt käymään, sitä ei kuitenkaan halua julkaista.  Joten säästän teidät painajaisilta taikinankelmeästä uimalasipäisestä aamuameebasta. Tyydyn toteamaan uikkarin olevan sininen ja pantterikuvioinen.

Mutta, takaisin treeniin, joka kaiketi oli nyt pääasia (tosin, treenaamisen tulee olla hauskaa ja tuottaa elämäniloa, joten asusteiden merkitystä ei sovi väheksyä). Vuosi sitten triathlonkoulun ykkösrundi koostui lähes kokonaan uinnista: meillä oli kymmenisen kertaa ohjattua tekniikkatreeniä. Silloin opettelin ensi kertaa uimaan oikeasti (mutta klipsi nenässä kuitenkin, en nyt ala riskeeraamaan sillä, että nenään menisi vettä). Koska alkutila oli suorastaan olematon, kehitys oli nopeaa. On todettava, että tämän vuoden aikana olen taantunut. Erotus alkutilaan on analyysini mukaan kuitenkin seuraava:
a) vesi elementtinä ei pelota
b) vaikka nyt tuntui, että hengitys on tosi vaikeaa ja tukehdun, minulla on vakaa usko sen helpottumiseen, kun vain käyn harjoittelemassa. Tämä on iso ero!
c) eilen huomasin keskivartalotietoisuuden myös vedessä olevan aivan eri tasolla! Tunnistan syvät lihakset ja jopa hallitsen niitä paremmin!
d) vedessä voi leikkiä, altaassa ei olla vain suorittamassa. Ennen muiden tuloa eilen delfiinisukelluksia, kuperkeikkoja ja kelluntoja. Kaikki tämä muistutti puistossa pelleilyä, elementti vain oli eri. Iso peukku!

Voisko aamutreenin tehdä täällä? Kuva tästä.

Teimme treenissä savolaisen teräsmiehen suunnittelemia harjoituksia. Jokainen sai yksilöllisiä vinkkejä oman tekniikkansa parantamiseen, lisäksi saimme hyviä ajatuksia yleisestä uintitekniikasta: minä en ainakaan ollut tiennyt, että uinnissakin voimantuotto lähtee lähes yksinomaan keskivartalosta, käsillä vain "otetaan vedestä kiinni" ja ohjataan menoa voiman lähtiessä selästä ja kyljistä. Vau!

Ja todellisuus lienee lähempänä tätä.... Jaiks. Kuva täältä.

Kehonpainoharjoittelun myötä olen oppinut miettimään ja kysymään asioita, jotka ennen eivät ole pälkähtäneet päähänkään, kuten mistä voimantuotto liikkeeseen lähtee, millä lihaksilla liikettä tuetaan tai missä rytmissä hengitys kulkee sisään ja ulos. Nämä kaikki tukevat liikettä -eikä tavoite ole enää uida mahdollisimman montaa altaanväliä niin nopeasti kuin pystyy, vaan uida teknisesti paremmin jokainen väli jonka ui. Voi ihan fiilistellä uidessaan, että missä tämä tuntuu, miltä hengitys tuntuu, miltä virtaavuus tuntuu. Ennen huomasin ajattelevani, etten pääse kovempaa, kylläpä hapottaa ja että tukehdun tukehdun tukehdun. Kyllä tästä siis on suhdanne ylöspäin! Mutta kuten sanottua, kyllä on pitkä matka siihen, että elokuussa pääsen maankamaralle.... Kuulemma uimassa olisi hyvä käydä tässä vaiheessa vuotta vähintään kerran viikossa, ja toukokuulta uintitreeniä pitäisi saada ohjelmaan selkeästi enemmän. Hmm, alkavat ilmeisesti meikämimmin urheilumäärät kasvaa jatkossa entisestään :)