Viva, viva!

Seuraa ravintola-arvostelu eilisestä vierailusta kuopiolaiseen Panzaan, joka sai tällaisen kulinaarista ilottelua harrastavan pariskunnan myhäilemään tyytyväisenä täyden masunsa vieressä.

Tiedättekö sen tunteen, kun menet ulos syömään, ja joudut jälkeen päin toteamaan, ettei ruoka niin kovin hääviä ollutkaan? Että palvelu oli korkeintaan tavanomaista ja että itse asiassa olisit tehnyt kotona parempaa ruokaa? Olo on närkästynyt, pettynyt.. toivottavasti ei nälkäinen sentään.

Viime viikolla kuulin muutaman hyvän sanan kuopiolaisesta Panzasta. Tituleerattakoon näitä sanoja jopa kehuiksi, ellei jopa suosituksiksi. Koska ystävälläni on tietojeni mukaan samankaltaisia ajatuksia ruuasta sekä rajoitteita kuin minullakin, uskalsin ottaa kehut vakavasti. Kun kyseiseen twitter-keskusteluun liitetty @PanzaKPO vielä ottautui mukaan, vakuutteli gluteenittomia mahdollisuuksiaan ja toivotteli tervetulleeksi; päätin ottautua.

Valitsin tiistaipäivän ilostukseksi siis lounaan kaupungilla Panzassa. Muru messiin ja menoksi. Ja voíla: BINGO!

Nyt seuraa ylisanoja, onnesta hyrisevän makuaistin hurinaa ja visuaalisen irrottelun ilosanomaa. Panza sijaitsee sinänsä keskeisellä paikalla Sokoksen takana, joskaan miljöö ulko-ovien ulkopuolella ei ole mitenkään erityisen lupaava tai innostava. Ovien sisäpuolella onkin sitten toisin: värimaailma muistuttaa, jos mahdollista, vielä meidän kotiamme enemmän K-raudan värikartan räjähdystä. Tunnelma on heti ensiaskeleista autenttinen ja mukaansatempaava. Ei oltu päästy vielä pöytää lähellekään, kun teki mieli alkaa jammailemaan :) Mukava jampparainen tuli pyytämään tilauksemme suitsait sukkelaan ja piti meistä huolta koko ruokailumme ajan. (Tsekatkaa porukka Panzan sivuilta; vakuuttavaa).

Minulla on tapana vierailla (minulle) uusissa ravintoloissa heti naistenhuoneessa, niiden tasosta kun voi päätellä paljon keittiönkin siisteydestä. Tässä tapauksessa meinasin jäädä puuteroimaan nenääni señoritasten takahuoneeseen pidemmäksikin aikaa, niin paljon nähtävää ja katsottavaa siellä oli. Ohessa kuvia, huomatkaa pyörä :) Myös ravintolasalin sisustus iski meikämimmin makuun. Ihania värejä, mukaansatempaava musiikki ja keittiöstä leijailevia viekoittelevia tuoksuja. Myöhemmin aloin kyllä miettiä, näinköhän tuoksupuoli tuli enemmänkin visuaalisuuden aiheuttamana wannabe-aistiharhana? Joka tapauksessa, vihdoin jotain rohkeaa, erilaista, eikä yhtään kauppakeskusmaista tai s-ryhmäläistä. Iso tykkäys ätmökselle <3

Tämmöinen sohva saisi kodin meidän partsilta ihan milloin vain.

Jahas, ja vielä ei olla päästy tässä ilotulituksessa edes ruokaan asti. Alkupalaksi sai ottaa omaan tahtiin salaattia ja soppaa, itse annokset tuotiin sitten pöytään hiukan myöhemmin. Salaatti oli maukasta, perus pizzeriasalaatti oli tästä kaukana! Tekstuuri ja maut olivat kohdallaan ja tyyliltään sopivan rouheita, ei mitään piiperröstä. Sitten, jos olisin musikaalinen, esittäisin eilisen sopalle balladin. Se oli niin hyvää, mausteista.. ei kerta kaikkiaan voi kuin muikistella muistellessaan! Voin käsi sydämellä sanoa, että en olisi tehnyt kotona yhtä hyvää, en olisi osannut, lähellekään. Muru, joka on vannoutunut lihansyöjä, kiteytti asian seuraavasti: "onpa kummallista, on niin tuhdin makuista soppaa, ettei edes huomaa kaivata lihaa." Ja se on paljon sanottu se.

Salaatti. Keitosta ei ole kuvaa, ehdin syödä sen tuoksusta huumaantuneena.

Annosten tullessa pöytään mieli oli jo korkealla, siinä vaiheessa rankkasimme pisteiksi 5/5. Pääruoka (kanaa kookoskastikkeessa, riisiä ja mausteita) komppasi makumaailmaa ja jatkoi hienosti alkuruuan nostamien odotusten täyttämistä. Chiliä oli juuri sopivasti ja annosten visuaalinen ilme oli viimeistelty, mikä minusta on lounasruuaksi aivan ehdoton plussa. Olisin nuollut lautasen, jos olisin kehdannut. Saatoin ihan vähän, silleen salaa. Annos oli lisäksi hyvän kokoinen, ei jäänyt nälkä.

Jälkkäriäkin oli, mutta siitä pieni miinus näin gluteenittomana: mangomousseen (laktoositon, jeejee), oli annoksiin siroteltu jotain keksimurua. Siispä meikämimmiltä jäi jälkkäri syömättä, mutta Muru raportoi sen olevan hyvää ja tasaannuttavan pääruoalta jääneen hienoisen chilipoltteen mukavasti. Kahvista ei erityismainintaa, mitä se nyt yleensä on? Kannustaisin kuitenkin tuollaisia erikoisempia paikkoja miettimään, miten loppusilaus saataisiin aikaan: Mitä se voisi olla? Voisiko vaihtoehtona olla vaikka chili-suklaakahvi tai-tee? Tai joku muu Meksikon makumaailmaan uppoava teelaatu? Toki vaihtoehtona voi olla tuo peruskahvi, monihan sitä toki haluaa (why, oh why?).

Meidän pikkunöösi oli mukana ja tuntui viihtyvän tosi hyvin, katseltavaa riitti ja musa oli mimmin makuun sopivan rytmikästä. Kahdestaan voisin Murun kanssa tulla testaamaan paikan iltameininkiä ja listaa milloin vain, neiti melkeinkolmeveen mukaan ottamista harkitsisin. Leikkipaikka, pienikin, olisi plussaa. Simppelimmillään riittäisi varmaan korillinen ei-kotona-olevia leluja jossain nurkassa, ja a) nöösit tykkää --> b)vanhemmat tykkää, kun saavat olla odotusajat rauhassa ja jopa keskustella keskenään --> c)koko jengi tulee uudestaan.

Penkki. Myös Muru innostui tyylistä ja nyt meille etsitään värikkäitä räsymattoja.

Oliko eilinen nyt poikkeuksellisen hyvä päivä, vai onko taso tasalaatuisen mainio, en pysty sanomaan, mutta ainakin kertalounaana vakuutti ja jätti kyllä palon mennä uudestaan! Ehdotinkin heti likkakaverille Panzaa, kun kuun lopussa lähdemme viettämään tyttöjen iltaa teemalla "syömään ja yksille, ja sen jälkeen kenties vielä toisille yksille". Ravintolan keskivaiheilla näytti olevan DJ:n korokekin, ehkäpä joku tulinen señor soittelisi siellä kuuman letkeitä soundeja?