Kehon painosta

 

On painoa ja painoa. On sitä vakuutusyhtiöiden ja sairaanhoitoviranomaisten määrittelemää ihannepainoa (onko BMI tuttu?) ja sitten on ihmisen hyvinvointipainoa (,jolloin henkilö voi hyvin nahoissaan), on tavoitepainoa ja on painoa, jota nostetaan. Paino on mitattava suure; on kiloja joita kannetaan, kiloja joita tiputetaan ja kiloja, joita nostetaan ja joiden kanssa kyykätään. On kiloja joista halutaan eroon, samanaikaisesti kun salilla halutaan lisätä kiloja tankoon tai lihaskiloja kehoon. On kiloja ja on kiloja; höttökiloja ja voimakiloja.

Saman verran se kilo painaa, usko tai älä. Mutta hallitsetko sitä, on päivän pohdiskelun aihe.

Tästä innostus lähti. Tempputorstai ja havainto omasta kömpelyydestä vähän sisuunnuttikin.

Harjoittelu jatkuu, aina vähän kerrallaan ja eri paikoissa.

Vuoden vaihteen tienoilla kävin läpi PT:n kanssa projektin, jossa höttökilot vaihtuivat lihaksiin. Voimat kasvoivat, oikeinpa mitattuna! Olin tyytyväinen ja fiilistelin lihaksia, jotka alkoivat tuntua ihonalaisen epämääräisen aineksen alla. Huomasin silitteleväni niitä ja ihastelevani välillä ääneen. "Kato Muru, kato. Eikö ookin hieno haukkarin alku?" Jaksoin paremmin kantaa kauppakassit ja lapset portaissa (ranskalaisen kuntoilun helpoin aste: muuta hissittömään taloon =pakko kulkea portaita ylös alas ja kantaa kaikki roudattava mukaa lapsista kauppakasseihin, vauvankoppaan ja mihin milloinkin). Salilla oli kivaa ja rauta nousi. Räyh, täällä yksi voimainsa tunnossa oleva nainen, hei!

Viimeisemmäksi käytiin tiistaina aamujumpalla työkavereiden kanssa. Kahvia koneeseen ja päiväksi istumaan? Onneksi välillä on muitakin vaihtoehtoja aloittaa päivänsä! Veri kiertää kohisten ja pää sauhuaa ideoita!

MUTTA. Tarkastellessani sisintäni huomasin pari pientä vivahdetta. Aika perustavaa laatua olemukseltaan. Lähtökohtaisesti minua ei kiinnosta saada lisää lihaksia. Naiskauneusihanteeni on solakka, ei tanakka tai roteva. Kurvikaskin mieluummin, ei muskulöösi. Lihaksen ja absoluuttisen voiman sijaan minua kiinnostaakin syvimmiltään toimintakyky: se mihin pystyn ja mihin en pysty. Miten siis hallitsen sitä voimaa, mikä minulla on. Ja hyvinvointi, jatkuva paremminvointi. Ajatuksella, että siinä missä kunnianhimoinen haluaa olla paras, intohimoinen haluaa olla aina parempi.

Maailmalla ja täällä Pohjolassakin suuressa nosteessa oleva kehonpainoharjoittelu on saanut tukevan sijan mielessäni. Olen saanut maistiaisia ensin tunneilla Huipulla ja ottanut harjoitteita ihan jokapäiväiseen elämääni kuin huomaamatta. Ennen törötin puistossa väkipakolla iPhonea selaillen ja mietin koska kehtaisi sanoa typykälle, että lähdetäänkö jo kotiin. Viimeksi menikin puolitoista tuntia leikkiessä, kiipeillessä ja pomppiessa ihan siivillä. Tyttö jo sanoi, että äiti on nälkä, mennäänkö kotiin. Kehonpainoharjoitteissa kun on se idea, että niitä voi tehdä missä vain, vaikka vähänkin kerrallaan. Jokainen voi tehdä oman tasonsa mukaan, ja variaatioita kyllä löytyy kokeneellekin!

Kyllä keho painaa ihan tarpeeksi. Kuten naaman väristä voi päätellä, ei tarvitse itseään liian helpolla päästää.

" Ja jos on liian helppo, voi tästä sitten nostaa toisen jalan ilmaan. Ja sitten molemmat." No ei liikahda jalka, milliäkään ilman romahdusta :O

Meidän Talentriathlonkoulun ohjelmaan kuuluu Talenträäkki-nimellä kulkevia kehonpainotunteja, jossa ajatuksena on tarjota ideoita omaehtoisen harjoittelun monipuolistamiseen; niin kuin aiemmin olen todennut, triathlonlajit kun ovat itsessään melko suoraviivaisia. Lisäksi olen käynyt Huipulla Petrin vetämillä kehonpainotunneilla sekä yritysporukalla (viimeksi eilen) että ihan viikko-ohjelmaan kuuluen. Kerta toisensa jälkeen huomaan miettiväni miten järkyttävää on, että oman kehon hallinta on niin kömpelöä, tönkköä ja heikoilla pohjilla. Että mihinkä hittoon tässä lisäpainoja tarvitaan, kyllä nämä omat nykyiset kilot painavat ihan tarpeeksi. Oman kehon painon kannattelu ja hallinta on ihan eri juttu ja eri tavalla motivoivaa, kun suoraviivainen kyykky omalla painolla + oman painon verran lisäkiloilla lastattuna. Tämä on vain minun mielipiteeni ja molemmilla on paikkansa ja hyötynsä... mutta jos motivaatiosta puhutaan, niin nyt valitsen edellisen.

Ranteet joutuvat koville, niitä on hyvä jumpata ja vahvistaa.

Osana elämänilon tavoittelun projektiani yritän löytää kosketuksen leikkisämpään puoleen itsessäni, ja sallia sen olemassaolon ja esilletulon. Huomasin perinteisen salitreenin lähestyvän suorittamista ja "pitäis"-ideologiaa (vaikka aina tosi tyytyväinen olinkin sekä tekemisen aikana että etenkin sen jälkeen), mutta monipuolisuus on valttia! Kuulin eräältä salikaverilta, että Petri oli tehnyt hänelle ihan kehonpainoharjoitteisiin ja liikkuvuuden parantamiseen pohjaavan harjoitusohjelman. Kellot soittivat riemullisina päässäni, ding dong, voisko olla yksi semmoinen kiitos! Kysyinkin jo tarjousta moisesta hauskuudesta, katsotaan mitä tuleman pitää!

Ihanaa päivää kaikille, kesää odotellessa!