Syömisestä ja uskomuksista

Nyt on kesän viimeinenkin juoksukisa tältä erää taputeltu. Eilinen trail cup-osakilpailu Vuorelassa sujui hyvin, lähdin liikenteeseen kevyesti ja sillä pperiaatteella, että kunhan hyvältä tuntuu, niin annan mennä. Ja kivaltahan tuo juoksu tuntui! Koko trail cup oli Kuopiossa kyllä äärimmäisen hyvin järjestetty, ihan mielettömän siistiä oli osallistua jokaiseen kisaan ja heittäytyä joukkoenergian syövereihin. Tämä ei olisi mitään ilman kaikkia näitä ihmisiä, uusia ystäviä ja tuttavia, joihin olen saanut tutustua. Juoksu yhdistää! Kelit, reitit ja urheilun ilo olivat käsinkosketeltavan upeita kaikissa osakilpailuissa. Suurkiitokset järjestäjille, ootte tehneet upeaa duunia! Ensi vuonna taas, toivottavasti entistä sankemmin joukoin! (Kuvat Aapo Laiho)

Ensi kesän kuntoon tähtäävä projekti on virallisesti alkanut, ja tällä viikolla olen käynyt käsiksi keittiöön. Tai siis syömiseen. Olen todennut monta asiaa:

* Lähtökohtaisesti napostelisin. Nyt en, koska en kehtaa kirjoittaa naposteluja ruokapäiväkirjaan. Tiedostan kuitenkin asian, mikä on hyvä.
* Syön monesti lasten ruokien jämät ihan ajattelematta. Tästä määrästä saattaisi tulla aika paljon oman annoksen päälle huomaamatta. Nyt en, koska en kehtaa repostella asiaa ruokapalaverissa. Tiedostan asian, ja laitan jämät muitta mutkitta koirien kuppiin. Toimivaa.
* Ruokailu ja sen miettiminen vie rutkasti aikaa. Lähtökohtaisesti haluan todellakin syödä, ja hyvin! En myöskään voi hyvin pikaeväillä, mutta: joudun tietoisesti käyttämään aikaa ruokailujen suunnittelemiseen päivän mittaan. Että siis varaisin kunnolla aikaa ruokailuun ja vielä välipalaan. Jännittävää, mutta tarpeellista.
* Ruokamäärät paisuvat helposti, jos ruokaa on tarjolla rajattomasti (seisova pöytä, paljon makuja tai erilaisia ruokia) ja etenkin, jos kova nälkä (tai jano!) on päässyt iskemään. Myös vatsalle yksinkertainen eväs tuntuu sopivan parhaiten.
* Vettä pitää muistaa juoda ennen kuin tulee jano. Tosi vaikeaa.
* En oikein saata hahmota syömääni ruokaa; syönkö paljon vai vähän? Verrattuna muihin, meinaan. En oikein pääse ajatuksesta vertailusta, vaikka pitäisi syödä ihan vain omaan mahaansa.
* Lautaskoko vaikuttaa aika tosi paljon.
* Tosi tylsää huomata, että näistä kaikesta on lukenut noin tsiljoonaan kertaan kaikista opuksista, naistenlehdistä ja kuullut guruilta, mutta ei oo vaan mennyt perille. HUOH. Miksi pitää välttämättä aina mennä vaikean kautta?

No mutta, kukas se siinä! Sisublogin Suvi <3 (Kuva Kirsi Haatainen)

Myös positiivisia havintoja on kertynyt muutama (onneksi, etten vaivu minkäänlaiseen epätoivoon):
* Syön ihan normaalia ruokaa. En koe syyllisyyttä mistään ruuasta, vaikka olenkin nyt kiinnittänyt asiaan huomiota. Se jos mikä on näiden vuosien jälkeen vapauttava havainto!
* Tykkään nykyisin vain syödä kuin syön. Lukeminen, telkkarin katselu tai (auta armias!) tietokoneen näpytys aiheuttaa lähinnä ilmavaivoja ja ylensyömistä. Ja kukas sellaista nyt haluaa? Ei edes huomaa syöneensä, ja kohta on taas "nälkä".
* Makeaa ei juuri edes tee mieli, tästä kiitos tehokkaille NLP-harjoituksille ja säännölliselle syömiselle (tai ainakin sen yrityksille)
* Lähtökohtaisesti syön tosi terveellistä ruokaa: kasviksia, marjoja, lihaa, kalaa ja kanaa.. viljoista lähinnä kauraa (välillä muutakin), maitotuotteista kreikkalaista jugurttia ja juustoja silloin tällöin. Jotenkin normaalia, kai. Voin hyvin, se kai on pääasia. 

Koska tämä Suvikuntoon-projektikin on myös projekti elämää varten, ei vain ensi kevättä, en ruoka-asioissakaan aio lähteä ihmedieettilinjoille. Ei missään tapauksessa! Ytimessä on saada rasvaprosentti paremmalle tolalle pysyvästi, eli kyseessä on ennemminkin kysymys: kuinka syö tätä pienempi henkilö? Ei kuurina, vaan elämässä? Sellainen henkilö, joka on pysyväisesti kehonkoostumukseltaan tavoitteenmukainen. Tarkoitus on tehdä pieniä muutoksia ja katsoa miten ne alkavat purra oloon ja ihraan.

Viimeksi jo viittasinkin pohdintaani siitä, mikä ero on "laihduttaa 5 kiloa" tai "olla hoikka". Jos tavoite on muotoiltu edellä mainitulla tavalla, tavoite on "laihduttaa". Ihminen siis päätyy jatkuvasti tilanteeseen, jossa hän pysyvästi "laihduttaa" (=human doing). Ymmärrättekö? Omalla päätöksenteollaan hän suistaa itsensä jatkuvasti laihdutustilanteeseen, mikä taas on kuluttavaa kuin mikä. Jos taas tavoite on "olla hoikka" pitää se sisällään pysyväistilanteen hoikkana olosta, jolloin päätöksenteko muotoutuu pitkällä aika välillä sen mukaan, mitä uskomus "hoikkana olemisesta" pitää sisällään (=human being). Tässä päivän epistola aivojen toiminnasta :)

Minun proggigsessani olennaista on se, että uskomukseni hoikkana olemisesta pitää saada kohdilleen, eli millaista ruokaa ja millaisia määriä se vaatii. Olen saanut oman pääni ruokauskomuksiin liittyen niin sekaisin viime vuosina, että on siinä tutkailemista. Tässä muutamien kuukausien aikana olenkin vain keskittynyt syömään kaikkea ja tunnustelemaan mikä sopii ja mikä ei. Balanssi alkaa olla hyvä, ja eipä tuo paino ole nousemaankaan päässyt.

Mites siellä puolen ruutua? Tunnistatko omissa ajattelumalleissasi kuvatun kaltaisia hairahduksia? Että tarkoitus on hyvä, mutta kun ryhtyy miettimään, niin joutuukohan sittenkin ojasta allikkoon? Minä olen ollut siinä tilassa monta vuotta.... Ja nyt alan vasta ihan pikkuriikkisen ymmärtää.