Plötslig yllätti

Plötslig=parin lomapäivän mittaisen hellittämisen aiheuttama turpoaminen, joka näkyy pullahtaneena olemuksena, housunkauluksen painautumisena uimarenkaaseen ja poskipäiden tunkeutumisena silmien alareunan yli. 
Käyttö lauseessa: Suvi huomasi, että plötsligin olevan vääjäämätön seuraus minilomasta Porvoossa. 

"Emme lopeta leikkimästä siksi, että vanhenemme. Vanhenemme siksi, että lopetamme leikkimästä." Fight against!

Olen nyt lomaillut heinäkuun toisesta viikosta asti virallisesti, kun Murukin on ollut kotona. Olemme reissailleet ja kokkailleet kotona aika kivasti. On tullut herkuteltua, joskin myös liikuttua tosi paljon. Nyt kuitenkin tämän viikon reissun aikana on tapahtunut jonkinsortin plötslig, joka aiheuttaa toimenpiteitä. Reissussa kun on kiva ottaa hiukan rennommin syömisten kanssa, vaikka suht hyvänä syömiset pääosin pysyvätkin... nyt kuitenkin on todettava, että ensi kertaa vuosiin ilman ruokarajoitteita reissussa olevana Porvoon vuorokauden mittainen miniloma saattoi hiukan lähteä lapasesta. Ihania kahviloita ja ravintoloita joka nurkan takana ja samalla kadulla vieri vieressä. Oltiin vieläpä ilman lapsia liikenteessä, joten kerrankin sai istua kaikessa rauhassa ja nautiskella myöhään kesäyöhön. Aamulla sitten aivan superihana, laadukas hotelliaamupala ja kävelyä, kahvila, kahvila.... Ja sitten autolla ensin Helsinkiin ja sitten Kuopioon, eli istumista kaiken sen tankkauksen jälkeen. Ei ihme, että plötslig yllätti!

Vanhan Porvoon paras kahvila löytyi Raatihuoneentorin laidalta. Kaikki laktoositonta, mikä plussaa!! Kerrankin sai ihan valita <3 Kahvila Fanny, oivallinen nimikin!

Plötslig on kuitenkin selätettävissä, kun siihen herää ajoissa! Mikäli parin päivän syöminki irtoaa lapasesta ja masennuksissaan jatkaa samaa rataa vielä kotonakin, on peliin koko ajan hankalampi puuttua. Uskon kuitenkin, että parin päivän ruotuun palautuksella tilanne palaa entiselleen. Tosiasissa plötslig aiheutuu nimittäin lähinnä suolan, sokerin ja vehnäjauhon salaliitosta, jotka kiskovat kropan käyteen nestettä (varsinkin, jos normaalisti mainittujen nautintoaineiden käyttö on rajoitettua).

Majapaikaksemme valikoitui hotelli Pariisin Ville, joka sijaitsi niin ikään mainiolla paikalla. Henkilökunta oli ihanan ystävällistä, huoneet ja koko hotelli herkän romanttisesti sisustettu Pariisilaiseen tunnelmaan. Hotelli oli pieni (10 huonetta) ja täynnä, mutta rauhaisa. Aulan erinomaisessa viinibaarissa tuli nautittua shampanjaa miniloman kunniaksi. Suosittelemme hotellia ehdottomasti, ja aiomme itsekin sinne palata, jos Porvooseen tiemme vie. 

Porvoosta sai oman paahtimon kahvia tuoreeltaan paahdettuna. Tuoksu leijui kaduilla ja kahvi oli ihan superhyvää! Ostettiin kotiinviemiseksikin ja tuliaiseksi tutuille.

Nyt käyn turvonneen uimarenkaan nitistämiseen seuraavin asein: hiilarit vähemmälle muutamaksi päiväksi, sokeri pois. Paljon vettä ja sopivasti hyvää kahvia ja mansikoita (diureetit). Ruuaksi hyviä salaatteja ja keittoja. Tänään pidin oikein hikisen siivouspäivän, lisäksi tiedossa hyviä treenejä tänään, huomenna ja sunnuntaina vielä tälle viikolle. Lauantainakin ehkä jotain, ainakin tanssinhytkytystä Kuopio Rockissa Elan tahtiin!

Pieniä käsityöläisliikkeitä löytyi moneen makuun! Ostin itselleni töihinpaluusormuksen: jos pennissä on miljoonan alku, niin johan 10 -pennisessä on kymmenen miljoonan alku.

Tilanteeseen on kuitenkin puututtava napakasti, koska kauden pääurheilutapahtumat ovat jo aivan ovella. Jes!

Uinti sakkaa

Nyt on tultu siihen tulokseen, että olen menettänyt yöuneni ensimmäisen trithlonini lähestyessä. Toinen asia, joka valvottaa, on alkavien töiden ja tavoitteellisen urheilun yhdistäminen menestyksekkäästi. Se on kuitenkin asia, josta selviän ja joka on muutenkin ihan toinen tarinansa. Akuutimpaa tällä hetkellä on tämä triathlon ja etenkin se uintiosuus. Miten tästä on tullut tällainen peikko, en ymmärrä!

Luultavasti kaikki juontaa juurensa aikaan, jolloin ekaa kertaa ala-asteen uimahalliuinnissa katsottiin, ketkä pääsevät aikuisten altaalle (=ovat kehityskelpoisia) ja ketkä jäävät lasten altaalle (= parempi vaan pitää jalat pohjan lähettyvillä). Siihen asti olin näet pitänyt itseäni vesipetona, kaikki kesäpäivät uitiin ja sukelleltiin järvissä ja lätäköissä. Ihan totta, päivät pääksytysten. Nyt sitten piti uida tietyllä tavalla, jonka perusteella tuli tuomio: lasten allas! Kaamea pettymys ja jostain syystä myös häpeä: en osannutkaan, vaikka niin luulin. Mitä oikein kuvittelin?

Jaaha, tuosta hetkestä on onneksi nyt aika kauan ja olen sen jälkeen osallistunut uimaopetukseen, uimakouluun ja triathlonkouluun. Oppimistilanteita on siis ollut tarjolla runsaasti ja tuloksiakin on tullut. Nyt kuitenkin pää huutaa (ääni on erityisen kova nukkumaanmeno aikaan), että uinti! Pitkä matka! Märkäpuku, entä jos ei saa henkeä, entä jos ei vaan etene?? Ihan turhaa, tiedän. Kyllä minä sen matkan jaksan uida vaikka koiraa... Mutta silti pelottaa, hemmetisti. Varmaan pitäisi osata omasta mielestä uida oikealla, tietyllä tavalla, että osaisi. Että ei hävettäisi ja että kukaan ei nauraisi.

Viimeiseksi mainitussa ei tosin ole suurta  vaaraa, kun itse joutuu väkisinkin hekottamaan itselleen koko ajan. Nähkääs, märkäpuku ja uimalasit esimerkiksi eivät varsinaisesti imartele naista... Olen melkein valmis lopettamaan avovesiuinnin jo ihan tämän lookin takia.

(Toim. huom. myöhemmin. Kirjoitin tuon tekstin puhelimella, kun testasin käytettävyyttä iPhonella. Ei ollut hyvä.)

Sisäinen Martta heräsi hetkeksi

Suuressa viisaudessani pysähdyin, mietin ja lopulta päädyin kapinoimaan sukupolvien mittaisen naisten ketjun toimintaa vastaan. Syntyneen toiminnan avulla säästin itseni talvella vääjäämättömästi uhkaavalta hermoromahdukselta, parisuhdekriisiltä ja kaappien tilaongelmalta. Kokemukseni mukaan pysähtyminen miettimään ei ole toistaiseksi aiheuttanut mitään harmia. Pitäisikö kokeilla useammin?

Kokemukseni mukaan mikään ei rasita parisuhdetta ja omaa sekä mieheni henkilökohtaista mielenrauhaa niin paljon, kuin kevättalvella joka paikasta pursuavat tyhjät pakasterasiat. Onko muita hamstereita, joita tämä sama asia mietityttää? Säilöminen on kirjattu meidän naisten geeneihin niin voimakkaasti, että kesän kääntyessä kypsemmälle puolelleen pakkaset alkavat täyttyä marjoista, sienistä ja muista luonnonantimista. Koska säästäväisyys on hyve ja pakastin mahdollistaa jokamiehen oikeuksien täysimittaisen hyödyntämisen (vaikka jokanaisen oikeudet toteutettaisiinkin lähinnä torin marjakojulla asioimalla).

Osta mansikat. Puritaanisimmat käyvät itsepoimimassa, mutta nuoruuden kesätyöt mansikanpoimijana ovat ilmeisesti vielä liian tuoreessa muistissa. 

Syö niin paljon kuin napa vetää. Juokse koko seuraava yö vessassa.

Keittiön kaapit ovat muutenkin jo täydenlivakat, joten niille on parempaakin käyttöä, kuin säilöä rumia, loputtomia pinoja (olisivatkin pinoissa, meillä tuppaavat olemaan tehottomissa kasoissa) muovipurnukoita.

Siivoa mansikat suoraan hyvään pakastepussiin. Pilko muutamaan osaan, jotta käyttö jatkossa helpottuu. Kokonaiset isot mansikat kun ovat jäisenä vähän kenkkuja.

Täytä pussi sopivasti, vähän reilut puolet. Sen jälkeen sulje pussi melkein, purista hellästi kaikki ilmat pois ja sulje pussi. Asettele marjat litteäksi (tämän vuoksi puolilleen!) pussiin ja laita pakkaseen. 

Pakastinlokero vetää uskomattoman määrän marjoja näin pakattuna ja pakastuminen on ohuena kerroksena nopeaa, mikä takaa vitamiinien säilymisen. Sisäinen marttani hurraa!

Mitä viittaukseen parisuhdekriisistä tulee, muovipurkkien määrä tuntuu olevan viimeinen seikka muutoissa ja keittiöissä, joita muuten niin rauhallinen Muruseni käsittää.

Mutta onneksi on IKEA, tuo kätevien ratkaisujen tyyssija, joka auttaa ratkomaan perheiden pulmia siinä missä Martatkin. Eli kunnollisia pakastepusseja kehiin ja hommiin. Muoviset pakasterasiat, te olette historiaa!

Ihanaa säilömistä kaikille! Päivän Hesari muuten vinkkaa menemään metsään, mustikkasato alkaa olla hyvällä mallilla.

Mitä kroppasi kertoisi?

Kehotietoisuudesta puhutaan paljon -ja samaan aikaan ei ollenkaan. Riippuu näet katsantokannasta. On olemassa tietynlaisia kuplia, johon heimoajattelu eittämättä ohjaa: kun olen kiinnostunut jostain, hankin siitä koko ajan enemmän tietoa. Aivojemme rakenteet varmistavat sen, että mitä ajattelet, lisääntyy elämässäsi. Bongaat asioita helpommin, yhtä-äkkiä tuntuu, että kaikilla on otsatukka tai kaikilla on juuri tuonmerkkinen auto tai ei voi olla totta, yhtä-äkkiä raskaana olevia naisia on joka puolella!

Korjaan siis alkua hiukan: minusta tuntuu, että kehotietoisuudesta puhutaan nyt paljon. Ainakin siitä päätellen, että päivän Hesarikin kirjoittaa lempeän liikunnan hyödyistä (liipaten siis otsikon aihepiiriä). Joka tapauksessa, minä nyt bongasin pari päivää sitten Facebookista tällaisen linkin, ja pysähdyin pohtimaan. Milloin viimeksi olen todella kuunnellut kroppaani, sen viisautta, sanomaa tai hätähuutoa? Omassa kropassa on tuntunut nyt viimeisen kuukauden ajan olevan jotain häikkää, joten lienee aika pysähtyä kuuntelemaan. Eilen hiljennyin ja kävin lasten nukahtamisen jälkeen hämärään huoneeseen köllöttelemään. Kysyin itseltäni tuon pelottavan kysymyksen: hei, mitäs kuuluu?

Yleensä, jos esität tuon kysymyksen tutullesi, saat vastaukseksi: ihan hyvää, aika kiirettä on pitänyt. Tämähän on normi. Kiirettä on kaikilla, samoin kelloja, mutta aikaa ei juuri sitten löydykään. Kroppani vastasi samalla tavalla, mutten tyytynyt ilmiselvään. Piti mennä syvemmälle. Kysyin siis uudestaan: eikun ihan oikeasti. Mitä kuuluu? Tällä kertaa mieleen tuli vastaus, että kiitos kysymästä, ruisleipä ei oikein sovi.

Pääset alkuperäiseen linkkiin tästä. Alla suomenkieliset vastaukset, mitä kroppa vastaisi ja omaa pohdintaani niihin liittyen.

1. Tee päivässä yksi teko ravitaksesi, huomioidaksesi ja arvostaaksesi minua.

Aloin pohtimaan, milloin viimeksi? Valitsen kyllä puhtaita ruokia, valmistan ne rakkaudella, liikutan kroppaa, rasvaan ja puunaan. Mutta wake up! Milloin viimeksi huomioin kroppani tietoisesti? Lienee väliä sillä, millä tavalla ihonsa suihkuttaa ja rasvaa. Huitaiseeko nopeasti ja lätkii rasvan, vai suihkutteleeko pehmeästi, eri lämpöisillä vesillä, pesee pehmeästi ja hieroo voiteen iholle, tuoksutellen samalla sen aromaterapiaa? Pakko myöntää, ensinmainitulla tavalla mennään useinmiten... "Kunhan nyt äkkiä", sen kummemmin miettimättä.

2. Lopeta arvostelemasta minua. 

Toinen rasti ruutuun, pakko kiinnittää enemmän huomiota positiivisiin ajatuksiin. Alan olla jo hyvällä tolalla, niin että henkinen puoli seuraa sinänsä fyysistä, että ajattelen olevani lihaksikas ja urheilullinen ulkomuodoltani, ennemmin kuin iso tai läski. Kuitenkin, voisin katsoa itseäni vieläkin myhäilevämmin, se tekisi varmasti hyvää. Veitsenterällä kiikkumisen omassa kehokuvassa huomaa siinä vaiheessa, kun jokin ei toimi, huomaan nimittäin ärsyyntyväni kropalleni. Olen jotenkin negatiivisen hämmästynyt huomiosta, että joku paikka on kipeä (muu kuin urheilusta johtuva lihaskipu), joku raaja ei toimi tai jaksa tai jos vaikka hormonikierto ei toimi niin päivälleen, kuin olen tottunut.

Nyt aloin miettimään, että entä jos kuuntelisinkin vähän herkemmällä korvalla, mitä kroppa koittaa huhuilla. Ettei tarvitsisi mennäkään kipuiluun asti tai hormonikierron epäjärjestykseen. Ehkä, jos tekisi pieniä muutoksia sen mukaan, mitä pieniä viitteitä kroppa antaa, voisi säästyä paljon suuremmalta.

3. Minut luotiin hauskanpitoa varten.

No tämä on totta! Ja tämä tulisi kaikkien muistaa! Ei kieltojen, vaan saamisen, hyväksynnän ja pystymisen kautta. Saan valita terveellistä, hyvää ruokaa! Saa liikkua monipuolisesti, eri tavoilla, opetella uusia taitoja. Pyöräillä tai juosta niin kovaa, että tukka hulmuaa. Tanssia niin, että hiki tirskuu ja tukka pöhähtää. Rakastella, kirmailla, nauraa vatsa kippurassa. Tätä lisää, tämä on hyvä!

4. Kysy minulta minusta.

Eilisen iltarauhoittuminen ja kuulostelu teki todella hyvää. Parin minuutin mindfullness- tai meditaatioharjoitus päivässä tekisi kuulemma ihmeitä. Satunnaisesti olen niitä harjoittanutkin, mutta sitten se aina jää... vaikka olo on joka kerta sen jälkeen elpynyt, mahtava ja jotenkin enemmän elossa.

5. Kysy minulta, mitä tarvitsisin näyttääkseni siltä miltä haluat minun näyttävän.

Tämä on tosi vaikea juttu. Kyllähän minä tiedän... ja olen kysynytkin. Mutta on niin vaikea elää tämän mukaan. Tämä liittyy erittäin vahvasti kahteen seuraavaan kohtaan, syömiseen ja liikkumiseen. Mutta kysymys evoluutiolle: miksi mieli ja kroppa ovat asioista ihan eri mieltä?

6. Minä olen se, joka syö.

Näinhän sen pitäisi olla, mutta... minä luulen, että minulla on vielä kolmas osapuoli tässä syömisessä, ja se on käsi joka lappaa ruokaa suuhun ilman, että minulla on siitä mitään havaintoa. Ja kroppa on mitä ilmeisemmin aika kiltti tapaus, kun on kiltisti syönyt kaiken mitä suuhun on laitettu: välillä enemmän, välillä vähemmän. Välillä tietoisemmin, välillä ihan huomaamatta. Silti kroppa on toiminut melko hyvin, tai ainakin elon tiellä on pysytty ja aika terveenäkin.

Keho koittaa sopeutua: välillä on tullut kaikkea mahdollista, välillä protskua ja rasvaa, välillä maitoa ja sitten taas ei. Välillä viljaa ja muuta hiilaria, välillä ei taas juuri ollenkaan. Kroppa on siis täydellisen riippuvainen siitä, mitä minä (kuka ja mikä tämä minä sitten onkin) päätän sille tarjota. Tätä kirjoittaessani tunnen olevani aika kiitollinen keholleni, aika vähänlaisella kiukkuilulla se on kaiken sulattanut (välillä paremmin, välillä kehnommin). Ei ihmekään, että välillä on elimistö ymmyrkäisenä, kun ravinnon laatu vaihtelee.... ja kun sopeutuminen ja muutos vaatisi aikaa. Tiedostan tämän, mutta käytäntöön asti sen vieminen on välillä tosi vaikeaa. Kuin opettelisi uutta kieltä, että samaan aikaan ajattelisin, että ihan sama: kun en nyt ymmärrä, niin en varmaan opi ikinä.

7. Kysy minulta, millaista liikettä haluaisin.

Tässäkin olisi opeteltavaa, tosin tämän kuuntelussa olen jo himpun edistyneempi kuin edellisessä kohdassa. Kehonpainoharjoittelu on tuonut ihan mielettömästi uusia näkökulmia liikuntaan: se ei ole vain suoraviivaista suorittamista, vaan kaikkea sitä mitä keholla voi tehdä. Ja vielä enemmän: kaikkea mitä voi oppia tekemään, kun harjoittelee. Ja sitä voi tehdä missä vain. Pieniä, isoja, laajoja, suppeita liikkeitä. Kovaa, hiljaa, nopeasti ja äärimmäisen hitaasti. Draama muodostuu rytmin vaihdoksesta.

Samalla tavalla olen saanut tavoitteellisemmasta treenauksesta irti: mitä kaikkea kroppa voi saada aikaan tai tehdä, miten paljon voi jaksaa ja pystyä. Se on ihanaa. Mitä kroppa ehkä huutaisi, on venytys, huollollinen liike. Lempeä ja rauhallinen, palauttava.

8. Älä osta uusinta trendiä.

Olisi opeteltava syömään ja liikkumaan siten, miten minulle sopii. Juuri minulle. Sitä tässä nyt opetellaan ja huomioidaan kropan kuiske. Ruisleipä ei sovi, kiitos tiedosta. Tällä tiellä olen, erehtymisen ja oppimisen kautta mennään. Se on helpottanut, kun on tajunnut etten ole vastuussa syömisistäni kenellekään muulle kuin itselleni. Vain minä olen vastuussa ja vain minä kannan seuraukset.

Jostain syystä tässä kohtaa aloin miettimään myös tyylillistä näkökulmaa: että ei pidä lähteä suuna päänä uusimpiin villityksiin mukaan, vaan tutkailla oman vartalonsa edullisia ja toisaalta vähemmän edullisia mittasuhteita ja tarkistaa, miten luomukset tukevat tätä kokonaisuutta. Mikä ilmentää sinua, mikä saa sinut kantamaan ryhtisi paremmin ja tuntemaan olosi voittamattomaksi?

9. Kysy: "mistä tämä on peräisin?"

Jos kutittaa, koskee tai on vaikka ikäviä ilmavaivoja, tulee etsiä perisyytä. Mistä tämä on peräisin? Mikä tämän on aiheuttanut? Ei siis lääkettä oireeseen, vaan itse syyhyn. Tässä lienen jo aika pitkällä ajatuksen tasolla, mutta kuten yleensä, käytäntö laahaa vielä perässä. Kirjoitin jo tuossa ylempänä siitä, miten käytännön toteutus on hankalaa tiedosta huolimatta. Esimerkki: ruisleipä ei sovi vatsalleni, MUTTA se on niin hyvää! Jokin kropassani on vähän tolaltaan, MUTTA kun treenaaminen ja kaikki on niin kivaa! Mieli vs. keho.

10. Minä olen kroppasi. Sinä olet kaikki muu, olevainen. 

Mitä tähän voi sanoa? Milloin tästä kaikesta tuli niin vaikeaa? Ja samaan aikaan: miksi se kaikki on niin helppoa? Tarvitsisi vain kuunnella itseään ja toimia sen mukaan.

Opin tiellä heillä kaikilla oli niin muuukaavaa.... Aurinkoista itsetutkiskelua!

Pakokauhua järvessä: märkäpukua testaamassa

Kun hätä on suurin, on apukin usein lähellä. Tähän lienee monta syytä, josta suurin on kaiketi se, että ihminen lopulta avaa suunsa ja pyytää apua. Kun nimittäin viimein sanoin ääneen, että tarvitsen märkäpuvun, mutta että mielellään hankkisin sen käytettynä (koska ensimmäinen kerta), kävi näin: ehkä ensimmäinen ihminen, joka kuuli toiveeni, tiesi jonkun joka oli luopumassa omastaan. Ja tämä joku sattui kuin sattuikin olemaan suunnilleen minun kokoiseni nainen. Universumi on kuulkaa uskomaton, oikeasti pitää olla tarkkana sen kanssa mitä pyytää... Vaikkei märkäpuku nyt varmaan vaarallisimmasta päästä toiveita olekaan.

Sain sitten puvun ystävällisesti sovitukseen ja eilen änkäsinkin pukua päälleni hyvän tovin. Onneksi minua oli varoitettu, että puvun tulee tiukka ja että päällepuvun tuleekin olla hankalaa. Muuten olisin varmasti todennut puvun liian pieneksi heti kättelyssä. Muru esitti vieressä koomista hahmoa vitsaillen kokovartaloehkäisyn kuntoonlaittamisesta ja pillihousujen päällekiskomisesta. Arvostin kovin, kun itsellä hiki vaan valui ja samaan aikaan piti varoa upottamasta kynsiä a)neopreeniin ja b)miehen selkäpiihin.

Opin tämän: tiukka puku menee parhaiten päälle siten, että puku käännetään kokonaan nurinperin, sitten lahkeista pistetään molemmat jalat ja vedetään pukua (nurinperin!) niin korkealle sääriä pitkin, kuin vain onnistuu (minulla noin puolisääreen). Sen jälkeen pukua aletaan rullaamaan päälle niin, että se kääntyy oikein päin sentti sentiltä ja asettuu samalla paikalleen. Sillä tavalla puku rullataan päälle kokonaan (persuuksissa otti tiukkaa, mutta vähän voimaa kehiin, niin johan plopsahti kohdilleen!). Ekalla kerralla ja tänäänkin vielä toisella kertaa tarvitsin apua puvun kiinni pistämiseen (vetskari takana, ja vaikka pitkä vetoketjun hihna onkin, niin en saanut kiskottua ylös asti itse. No, mies asialle jälleen kerran, ei tämä juhlakoltun vetskarin laitosta eroa sinällään. (Toim. huom. Pois sain koko puvun ihan itse. Ei tarvitse virnuilla siellä.). Tiukahkon kokemuksen perusteella päätin ostaa puvun itselleni.

Teräsmimmi. Ainakin melkein. 

Tänään sitten olin päättänyt mennä testaamaan pukua tositoimiin, eli uimarannalle koko perheen voimin, sanoi tai paistoi. No ensin satoi, mutta lopulta paistoi eikä yksikään jmukanaolija esittänyt poikkipuolista sanaa. Alle uikkari ja sitten taas vääntelehtimään ja kääntelehtimään pukua päälle. (note to self: ennen kisaa, varaa aikaa!!!). On todettava, että vaikka kyseessä oli vasta toinen kerta, puku meni päälle jo hiukan sutjakammin! Mitäs sitten, kun otan käyttöön erään teräsmiehen vinkin baby oilin käytöstä. Hah, sittenhän sujahdan pukuun kuin silakka suolapurkkiin. Ei mitään hätää siis.

Aurinko paistoi tässä vaiheessa jo tosi kuumasti, joten olo oli puvun sisällä makkarankuoressa jokseenkin tukala. Ehkä edellämainittu olotila edesauttoi rivakkaa suoriutumista veteen, vaikka heinäkuun hellevesistä ei ole ainakaan tuolla Itkonniemellä tietoakaan. Lasit päähän ja nenärengas paikalleen (joo, en osaa kroolata ilman, MUTTA tunnollisesti harjoittelen jokaisella uintikerralla ilmankin), sitten olin valmis uimaan kilsan. Paitsi....NOT!

Puolessa välissä päivän hikisintä urakkaa: neopreenia päälle!

Kun laskin pään veden alle, minuun iski kertakaikkinen pakokauhu. Vesi oli pimeää, sameaa, kamalaa, henki ei kulkenut, joka paikasta puristi ja koko keho meni ihan kipsiin. Jalat pohjaan ja hengittelemään, muu ei auttanut. Hämäsin sitten kaikkia muita rannalla olijoita säätämällä uimalaseja uuteen uskoon kaikessa rauhassa (note to self: seuraavalla kerralla kannattaa muistaa poistaa meikit ennen uimista. Ripsiväri ei tunnu hyvältä kun hieroo silmiä). Hämäys onnistui, mutta lopulta ei auttanut muu kuin koittaa uudelleen. Sama tulos.

Tyyli ennen kaikkea. Jos haluaa rantakuntoon, niin märkäpuku silottelee näkyvimmät kurvit. Uimalasit viimeistelevät tyylin. (Pitäiskö perustaa tyyliblogi kuitenkin?)

Alkoi jo itkettää, eikö minusta olisi uimaan edes pikamatkaa Kuopion triathlonilla? Juuri pari päivää sitten haaveilin osallistumisesta ensi kesänä Joroisissa puolimatkalle, ja nyt en pystynyt ottamaan muutamaa vetoa järvivedessä pelkäämättä, että henki ei kulje tai vielä pahempaa: ENTÄ JOS NÄÄN VAIKKA KALAN?

Jostain ameebaksi muuttuneen aivosolun takaa nousi häilyvä muistikuva kellumisharjoituksista, joita talentriathlonkoulun harjoituksissa talvella tehtiin (uimahallissa, ei näkynyt kaloja. Vain sukeltajia.). Varovasti aloin kelluttelemaan, hengittelemään, katselemaan pilviä ja sitten toisinpäin, sitä sameaa, kaamean kelmeää vettä. Kaloja ei näkynyt, vain epämääräisiä partikkeleja. Ajatus alkoi vähän kulkemaan, huomasin puvun kelluttavan aika hyvin. Kellunta-asennosta otin muutaman varovaisen vedon. Onnistui, ja pari lisääkin. Sain otettua jo happeakin ihan hyvään tyyliin. Huomasin polskuttelevani vimmatusti, josta päättelin puvun pitävän kintut automaattisesti lähellä pintaa.

Tässä askel on vielä päättäväinen, tulevat kauhut ovat vielä edessä. Auringonpaisteisella rannalla ei voisi ikinä arvata, millaisia kauhuja veden alla piilee. 

Loppujen lopuksi sain uitua varmaan 4 tai 6 kertaa parikymmentä metriä. Ei kehuttavaa, mutta alun pakokauhun jälkeen ihan kelpo tulos. Näytin kuulemma rannalta käsin tosi ammattilaiselta -tässä syy, miksi miestä tarvitaan mukaan. Rohkaisua aina kaivataan. Tässä vaiheessä päätin luopua märkäpuvusta (sain itse pois päältä) ja kävin viemässä sen rannalle ruikuttamaan. Pyörrytti aika paljon vedestä noustessa, miksihän?

Kävin vielä uimassa pari kertaa parikymmentä metriä ilman pukua, ihan vain jotta tulisin paremmaksi kaveriksi järviveden kanssa. Ei se varmaan enää kauhean ammattilaiselta näyttänyt, mutta pysyinpähän pinnalla. Se olis tavoitteenakin kolmen viikon päästä, tulla omin tolpin järvestä... Vielä siihen on tehtävää!

Viikon 29 treenit ja Joroisten triathlonturistimatka

Rakas treenipäiväkirja,

Kulunut viikko on ollut treenien suhteen aivan pyllystä. Vasta tämänpäiväinen aamulenkki käänsi kelkan, joka on saanut minut erittäin syvällisesti pohdiskelemaan sitä, miksi luontoäiti on tarkoittanut naisen (ja hänen lähipiirinsä) kärvistelemään noin viikon ajan kuukaudesta mielipahasta vääristyneenä, turvonneena, vihamiehenä vaa'an ja vatsan kanssa ja joka ainut kerta mikään ei suju ja olevinaan ilman mitään syytä. Sitten aivan puskista, syy kaikelle selviää ja kaikki alkaa taas mennä kuin Strömsössä. Usein pitää alkaa siivoamaan ja käymään kauheasti urheilemassa. Tiedättehän naiset, mistä puhun? Ensimmäisenä menkkapäivänä sitä näkee taas väreissä ja huomaa, ettei perhe, maailma ja etenkään mies niin toivottomia tapauksia olekaan. Kunnes taas. Onko täällä muita? Onko hyviä vinkkejä, miten sopu maailman kanssa säilyisi eikä vaaka lähtisi vääjäämättömään lentoon kohti seinää?

No, tämän viikon olin reissun takia suunnitellut palautusviikoksi muutenkin, joten liikunnan suhteen vedin matalalennolla.

ma: Salitreeni. Aivan hanurista, meni ihan leikkimiseksi. Takana tosi kiva ja kova treeniviikko, johtuisiko siitä? Kävin myös salilla eri aikaan kuin normaalisti ja ilman järkevää ohjelmaa mielessä. Liikaa tuttuja ja liian kiva oli rupatella. Tuli hiki, kai, mutta mitään hyötyä tuosta pelleilystä ei liene ollut.

ti: Autossa istumista.

" A moment on the lips, forever on the hips". 

Kyllä. Laatukonsultti on samaa mieltä. 

ke: Kevyt juoksulenkki noin 40 min. Kaverin kanssa höpötellessä tuo meni "pitää pystyä puhumaan"-alueella, mutta teki hyvää Muumimamman munkkien jälkeen. Lisäksi koko päivä käveleskelyä ensin muumimaailmassa ja sitten Naantalissa.

Pienin määrä ostaa näitä oli 10 kpl. WTF?! Söin 1,5, olo oli silti huono.

to: Kaupunkihengailua ja autossa istumista.

Naantalin vanhasta kaupungista. Muru alkoi vaineksia taloa täältä. Just.

pe: Autossa istumista, karkin syöntiä. Mies meni salille, maailma alkoi taistella kaikin voimin juoksulenkkiäni vastaan. Päädyin roikkumaan puistossa rekistä ja tekemään banaanipunnerruksia ja vatsalihaksia.

la: Palautusviikko MY ASS! Pää alkoi hajota ja tarkoitus oli käydä ennen Joroisten reissua juoksemassa, mutta lastenhoitokuvioiden myötä aika kävi juoksulenkille niukaksi. Tein siis keittiössä hillittömän tabata-HIIT-treenin. 5x30s kyykkyyn-ylös-hyppyjä, 5x30s burbees, 5x30s linkkuveitset, 6x30s kylkiliikkeet (kylkilankkuun, päällimmäinen jalka ylös, hitaasti eteen-ylös-taake-eteen ja sitten uudestaan kunnes aika loppuu). Välissä 30 s palautukset. Nopea treeni, tuli oikein kunnon hiki ja päänsisäinen tuska helpotti vähän.

Tabata. Hiki lentää, taatusti!

Lisäksi illalla reipasta hikitanssia Albassa tyttöjen illan tiimellyksessä. Join vain pari, nekin ennen ysiä ja loppuillan vettä. klo 12 kotiin. Huippuhauska ilta, mutta halusin olla aamulla juoksukunnossa.

su: Viimein juoksemaan! Serkun kanssa lähdettiin kympille, mutta vetäistiinkin 17 km keskivauhdilla 6min/km. Kulutus 1200 kcal. Meni tosi kepoisasti, olen tosi tyytyväinen. Ei mitään hätää Kuopion puolikkaalle!

Puijonsarven maisemia. Kyllä täällä kelpaa juoksennella, ja on muuten mäkiä!

Joroisten reissu

Muutama sananen tästä: oltiin Joroisten triathlonilla turisteina ekaa kertaa. Mukana oli Muru ja kuopus, sekä sporttipuudelit, sillä eräs pennunvaraaja oli tulossa Lappeenrannasta Joroisiin, ja katsoimme tutustumishetken Lillakoiraan onnistuvan samalla. Heh, se on kumma miten nykyisin laatuaika oman Murunkin kanssa pyörii urheilun ympärillä: kun saadaan omaa aikaa niin suunnataan monesti joko urheilemaan, ulkoilemaan tai seuraamaan muiden urheilua :) Aika ihanaa, mielestäni.

Murun kanssa kisaturistina Joroisissa. Jea we had fun!

Turistin näkökulmasta Joroisten systeemit toimivat hyvin, joskin ruokatarjonta kisa-alueella oli aika surkeaa. Ainakaan me emme harmiksemme löytäneet kuin pyttipannua ja suolaisia muikkuja, jotka olivat lisäksi aika kaamean hintaisia laatuun nähden. Urheilutapahtumassa toivoisi, että tarjolla olisi omasta hyvinvoinnistaan välittäville suht terveellistä/soveliasta ruokaa. Vai emmekö vaan löytäneet? No se siitä, seuraavan kerran tiedämme varata paremmat omat eväät.

Itseäni kiinnosti seurata itse kisaa omia koitoksia silmällä pitäen, sekä tietysti olla kannustamassa tuttuja kisaajia. Tyypit ovat ihan huikeita, tuosta vaan vetivät puolimatkan! Mikä sinnikkyys ja sisu, vau! Seurasin mielenkiinnolla etenkin vaihtopisteitä, eli miten uinnista vaihdetaan pyöräilyyn ja pyöräilystä juoksuun. Aika sutjakasti kilpailijat vaihdot hoitivat, vain muutaman näin hortoilevan pää pyörällä etsimässä itseään ja välineitään.

Vielä tällä puolen aitaa, mutta ensi vuonna ehkä toikkaroimassa tuolla toisella puolella?

Sää suosi koko päivän ja urheilukisan seuraaminen sai omatkin energiatasot nousemaan sfääreihin. Tänä vuonna olin vielä aidan tällä puolen, mutta ensi vuonna.... Pitäisikö? Riittäisivätköhän rahkeet Joroisiin? Alkoi kyllä kutkutella!

Lasten kanssa lomalla kaukana arjesta

Liekö joku muukin lapsiperheen vanhempi huomannut, että kotona arki tuppaa olemaan melkolailla samanlaista -olipa loma tai ei? Tarkoitan, pyykinpesua, ainaista ruuanlaittoa ja to do-listaa riittää... Niimpä päätimme lähteä kesäreissuun täksi viikoksi, josta syystä myös blogihiljaisuus. Nyt ollaan taas kotvanen kotona, pestään vähän sitä pyykkiä... ja sitten mennään taas. Kesä on taattu!

Tällä viikolla tiemme vei kohti Turkua. Ajatus oli majailla ystäviemme luona, jotta hengailuaika heidän kanssaan olisi mahdollista maksimoida, harvoin kun näemme. Lisäksi tenaville olisi seuraa toisistaan, mikä tiesi laatuaikaa vanhemmille (ainakin kunnes nukkumaanmenoaika koitti. Tai siis tarkemmin sanoen EI koittanut). Majapaikkamme sijaitsi Raisiossa, josta sitten kätevästi hoidimme päivä- ja iltavierailuja seudulla: keskiviikkona pitkä päivä Muumimaailmassa ja illalla hengailua Naantalin rannoilla ja vanhassa kaupungissa, torstaina valloitimme upean Kupittaan leikkipuiston Turussa ja maistelimme kerrassaan ihanan lounaan Aurajoen rannan ravintolassa. Torstaina ajoimme yhden stopin taktiikalla Jyväskylään, jonne päätimmekin jäädä vielä pidentämään reissuamme yhden hotelliyön verran. Perjantaina löysimme itsemme ihanasta Mäki-Matin leikkipuistosta, jossa viihdyimme peräti kolme (!) tuntia ennen lounasta ja kotimatkaa.

Kaupunkilomat ovat lasten myötä saaneet kokonaan uuden vivahteen. Kun sitä ennen maleksi päivisin pitkin kaupunkia. lorvi tuntitolkulla kahviloissa parantamassa maailmaa, bongaili kivoja ravintoloita iltaa varten ja kävi tarvittaessa hengähtämässä hotellilla silloin kuin huvitti, niin jo on touhu muuttunut. Uuteen kaupunkiin tullessa otetaan selvää monipuolisista leikkipuistoista, hengaillaan niissä, kunnes valitaan lounaspaikka sen mukaan, mistä ravintolasta löytyy leikkipaikka. Sen jälkeen koitetaan ehkä nukuttaa tenavia (usein onnistumatta) vaunuissa tai majapaikassa. Sitten lähdetäänkin jo katsastamaan taas uutta leikkipuistoa/leikkipaikkaa ja iltaruoka syödään kivasti (tai joskus vähemmän kivasti, päiväunien onnistumisesta riippuen). Jos pahin tapahtuu, koko jengi väsyy puoli ysin jälkeen hotellihuoneeseen, kun ei lapsia muutenkaan saa nukkumaan. Kun siis reissaa lasten kanssa, hotellilla ON väliä, sillä siellä tulee väistämättä vietettyä hiukan enemmän aikaa.

Ja silti, kaikesta tästä huolimatta, lomalla ja kaupunkilomalla on kivaa yhdessä muksujen kanssa. Ei sellaista, mihin itse on tottunut, mutta niinkuin monesti muutenkin, lapsien kanssa kivuuteen pääsee käsiksi vasta siinä vaiheessa, kun hylkää omat ennakko-odotuksensa siitä, a) millaista on ollut ennen, b) millainen on kivaa minun mielestäni ja c) hylkää ennakko-odotuksensa kaiken kaikkiaan ja keskittyy olemaan hetkessä, koska niin ne muksutkin ovat.

Se täytyy kuitenkin sanoa, että automatkailu sellaiseen suht tottumattomien tenavien kanssa on aika hasardia, tai ainakin pitää itse varautua sekä taukoihin että viihdytystoimiston rooliin, vaikka itseä väsyttäisikin. Olemme tähän asti suosineet pitkillä matkoilla junaa, mutta nyt liikkumissuunnitelmat määränpäässä mahdollistuivat auton myötä. En kuitenkaan haluaisi ryhtyä viihdytysvastaavaksi noin ylipäätään, en kotona enkä matkalla, joten hyvät neuvot ovat kalliit kesän loppuja reissuja ajatellen. Oletko siis kokenut matkailija lasten kanssa? Onko sinulla hyviä vinkkejä/kokemuksia/ideoita etenkin pitkille automatkoille? Pliis, jaa ne minullekin!

Tiipii, jossa opiskellaan, että "Loru on kadonnut". Ottasko Filosofian akatemia koppia?

Yhtä kaikki loma kaukana omasta arjesta tekee ihan todella hyvää koko perheelle! Meillä oli tosi hauskaa, ollaan oltu rentoja ja levänneitä. Ja kyllähän kodistakin nauttii sitten eri tavalla, kun välillä käy muualla. Reissun seurauksena syömiset tosin ovat olleet ihan mitä sattuu ja jonkinmoinen sokerikoukku lienee päässyt syntymään, joten jonkinlaista omaan arkeen palaamista tässä nyt jo kaivataankin... salille! Juoksemaan! Pyöräilemään!

Viikon 28 treenit

Rakas treenipäiväkirja,

Viime viikko oli treenimielessä erinomainen! Jalkojen krampit ja (tulehdus?)kivut korvautuivat oikean käden kyynärpään seudun muljahduksella, jonka ansiosta käden käyttöä piti soveltaa aika lailla. Suorat liikkeet (esim. paino suoraan käden päälle) onnistuivat mainiosti, mutta kun painoa pistin lisää ja yritti suoritaa koukusta (esim. punnerrukset ja penkki) ei hommasta tullutkaan yhtään mitään. Treeniviikko siis painottui jossakin määrin alakroppaan ja kestävyyteen, mutta mikäs sen mukavampaa :)

ma: salitreeni. Hirmu mukavaa, olisin voinut tehdä vaikka miten pitkään ja kunnolla. Pääpaino jaloissa. Vielä pystyi punnertamaankin jokseenkin, koitin saada nivelen linjaa suoraksi allaolevan kuvan tavalla. Alkaa punnerrukset nimittäin tuntumaan ojentajissa, niin kuin pitääkin, kun kädet eivät sojota sivulle 90 asteen kulmassa!

Illalla vielä kehonpainoharjoittelua Väinölänniemellä neiti kolmeveen yleisurheilukoulun aikana. Käsi kesti kärrynpyöriä ja käsilläseisontaa hyvin. Lisäksi tuli harjoiteltua liikkuvuutta (siltoja, auroja, niska-hartiaseisontaa) ja venyteltyä (kerrankin, jes!)

ti: puntti plus puurot -treeni salilla (pyörällä salille ja pois) neiti kolmeveen kanssa. Ensin hilluttiin taas tatamilla ihan viimeisen päälle aerobisella tasolla erilaisia koordinaatiotreenejä tehden, sen jälkeen kevyttä pyörittelyä kahvakuulan kanssa (staattisilla käsillä tosin) ja lopuksi foam rollailut ja venyttely. Sen jälkeen puuro <3

ke: Yhdistelmätreeni: 5 km pyöräily Puijolle + Juoksu purulla ja poluilla 45 min + Puijon portaat ylö-alas kahteen kertaan eri tyyleillä + pyöräily 5 km. Sain houkuteltua perustetun whatsupp-ringin kautta Intoilija-Ericin mukaan treenaamaan. Jes! Aamulla ennen seiskaa Puijolle päin polkiessani mietin, että sää on sarjassamme "yksin ei olis tullut lähettyä". Yhdessä treenaaminen vaan on kivaa, siitä saa energiaa ja juostessa pystyy samalla vaihtamaan kuulumiset, treenivinkit, ruokavaliota ja näemmä myös yllyttämään toista seuraavan vuoden tavoitteisiin. Kiitos vaan Eki, ensi kesänä mennään sitten 10 km 40 minuuttiin, vai miten se oli?

Illalla intouduin vielä kehonpainoharjoittelutunnille Huippusalille. Se vaan on niin kivaa, eri tavalla treenausta kuin muut. Enemmän koen sen taitoharjoitteluna, vaikka eittämättä lihaskunto (tai ehkä oikeiden lihasten käyttö?) tulee vastaan jatkuvasti ja hiki vaan virtaa. Ihanaa se on, kerrassaan. Ihan sylettää, kun en pääse Huippu Summer Campille heinäkuun loppupuolella, ollaan silloin Helsingissä koko perheen voimin. Ehkä viimeiselle päivälle? Katsotaan.

to: palautuspäivä. Oli vaikeaa, olisi niin kiva ollut puuhata kaikkea. Mutta on myönnettävä, edellisen päivän jälkeen oikea käsi oli niin kipeä, etten saanut vauvaa nostettua kuin keplottelemalla sen vasemmalle puolelle. (Mikä vauva? Yli kymmenenkiloinen ja melkein vuosikashan tuo meidän pikkuisin on :D ). Ihan vaan siis kävelin tänään (mutta tosin maalattiin keittiön katto ja eteisen seinä, että semmoista huhkimista (ja 20 000 askelta)).

pe: Salille vei tie: juosten 3 km salille, treeni ja 3 km juosten takaisin. Innostuin kaikenlaisesta treenistä, roikuin, nostelin jalkoja, seisoin käsillä ja tein supersarjoja jaloille ja corelle. Oli hyvä pössis, eikä käsi kamalasti haitannut, kun vaan muisti pitää suorana. Olisi voinut jatkaa treeniä vaikka kuinka pitkään, mutta pidin rajan siinä tunnissa about.

la: Piti olla lepopäivä, mutta oli niin hyvä sää etten malttanut. Aamulla juoksin kevyesti 5 km koirien kanssa (se oli sellaista pysähtelyä varsinkin alkumatkasta) ja vauhti oli maltillinen, kuitenkin hiki tuli, aurinko paistoi ja juoksufiilis oli mahtava, olisin voinut jatkaa vaikka kuinka kauan (koirat ei).

Alkuillasta oli vähän tylsänpuoleista, joten lähdin fillaroimaan. Minulla ei ole ikinä ollut niin hyvää pyörää, kuin tuo nykyinen Fitness Femtoni, ja sillä meneminen vaan aiheuttaa sellaista ymmyrkäistä onnea, että oksat pois. Oikein aina odotan, että pääsen kurvailemaan. Ajelin suht rauhakseltaan, tavoittena mittailla noin 12 km lenkki juoksemista varten. Pysähdyin hetkeksi Vänärille katsomaan Steelersien peliä, välillä vauhti kasvoi niin, että sai kevyen hienkin pintaan. Hyvä päiva!

su: Yhdistelmätreeni: Pyöräily 8 km, juoksu lenkki Neulamäen polkujen ympäri Sisublogin Suvin kanssa 10 km + pyöräily lisälenkin kautta kotiin 10 km. Olin älyttömän iloinen, sekä pyöräily että juoksu kulkivat tosi kevyesti. Tämä lupaa hyvää, kunto on selvästi kehittynyt ja toisekseen ilmeisesti olen älynnyt syödä tarpeeksi ja hyvin. Jes!

Näistä lähtökohdista on hyvä lähteä uuteen viikkoon! Tänään vielä treenaan, huomenna lähdetään nimittäin perheen kanssa Turkuun ja Muumimaailmaan, joten sillä reissulla liikuntaa tulee luultavasti olemaan kävelymuotoista. Lisäksi tulevalla viikolla on luvassa fiilistelyä Joroisten triathlonissa, jonne lähdemme kannustusjoukkoihin Murun kanssa. Monta tuttua on viivalla, viimeistelytsempit heille jo tässä vaiheessa!

Aurinkoista ja lämmintä viikkoa <3