Yhdessä juoksemisesta euforiaa

Lenkkeilystä aina sanotaan, että se on niin helppo harrastus: senkun laittaa lenkkarit jalkaan ja lähtee kotiovelta juoksemaan. Ei tarvitse sitoutua aikatauluihin, ei hyppiä kenenkään muun pillin mukaan. Joskus lenkit yksin ovatkin paikallaan. Rytmin löytyminen musiikista ja ajatusten radasta siivittää menoa.

Yhä useammin olen kuitenkin huomannut kaipaavani lenkkikaveria. Jotakuta, jonka kanssa pilpattaessa kilometri toisensa jälkeen taittuisi kuin itsestään, ja jonka kanssa juokseminen olisi kivaa. Sen kanssuuden itsensä vuoksi, ihminen kun on sosiaalinen eläin. Juoksutapahtumat itsessään ovat jo mainio syy juosta: mikä käsinkosketeltava energia ja juhlan tuntu! Ihmiset tulevat pitämään hauskaa! Nuo kaikki, joiden mielestä lenkkeily on niin helppo harrastus, kun sitä voi tehdä ihan yksin. Ja kuitenkin juostaan sen vuoksi, että kerran pari vuodessa jaksetaan kunnon puolesta antaa kaikkemme ja fiilistellä yhdessä tietty matka :)

Kaimakset Vuorilammen näköalapaikalla. Itikka-armeija oli lyömätön kannustin. 

Olenkin ollut enemmän kuin hyvilläni Kuopiossa järkätyistä polkujuoksuworkshopeista (link!), joissa on saanut maistaa joukkojuoksemisen mahtia myös kisatapahtumien ulkopuolella. Koolla on porukka, jonne kaikki tulevat vapaaehtoisesti ja mielellään, oppimaan uutta, antamaan kaikkensa ja kokeilemaan rajojaan. Näkemään suuruuksia, toisiaan, kavereitaan ja lihaksikkaita pakaroita. Hikoilemaan, huitomaan hyttysiä. Nauramaan tai kuuntelemaan naurun remakoita. Mitä kukakin nyt irti saa, kaikki positiviista yhtä kaikki.

Käytiin eilen Sisublogin Suvin kanssa juoksemassa Neulamäen polkujuoksulenkki. Itselleni kyseessä oli hyvä yhdistelmätreeni, kun ensin poljin rivakkaa tahtia Männistöstä Suvin luo, sieltä juostiin yhdessä 10 km:n lenkki pitkin Neulamäen polkuja ja sitten vielä poljin jokseenkin kaikkeni antaen kotiin. 2,5 tunnin treeni meni kuin siivillä, ja suuri kiitos kuuluu kaimalle. Jutut meni niin hyvin yksiin, kilsat vaan hävisivät (piti tarkistaa aika ja matka SportsTrackerista, kun tuntui menevän niin nopeasti :) )Takaisin päin pyöräillessä hymyilin (rapaa hampaiden välissä, satoi nimittäin kuin saavista kaataen) ja pohdiskelin miten pienestä kaikki suuri onkin kiinni. Sattumaako vaiko kohtaloa, vai sitä että itse aktiivisesti tarttuu asioihin ja kannustaa kohtaloaan tiettyyn suuntaan? Yhtä kaikki, luulenpa ja tiedänpä, ettei näiden kaimasten yhteisjutut jää tähän yhteen lenkkiin. On jotenkin semmoinen fiilis, että tästä poikii jotain... jotain... siistiä. Kokonaisvaltaista, ehkä uuttakin. Enkä puhu nyt vain meistä, vaan yleisemmälläkin tasolla: kun innostuu jostakin huippujutusta, ja siihen liittyy aivan käsittämättömän upeita tyyppejä, tarkoitus on hyvä ja huumori kukkii, niin eihän siitä voi tulla kuin hyvä. Joten stay tuned!

2,5 h kunnon treeni takana. Tulin siihen tulokseen, että a) pyöräily on hyvällä pyörällä aivan käsittämättömän mahtavaa ja b) kun näin vauhdikkaasti pistelee menemään, kypärä ja lasit on MUST!

Päivän pohdinnat jatkuivat saman aiheen äärellä tänään, kun Anti-festarin päällikkö otti yhteyttä ja kysyi, tulisinko mukaan taideteokseen, jossa mitä ilmeisemmin käsitellään juuri tätä aihepiiriä: juoksufiiliksiä, endorfiinia, iloa ja tunnetta. Taideteos kuvataan viimeisen pitkän harjoituslenkin aikaan ennen Kuopio Maratonia (siis puolikasta kylläkin mun kohdalla), ja se esitetään Anti-festareiden lisäksi itse Maraton-tapahtumassa. Olen yllytyshullu ja monenlaisessa mukana, tiedetään... lupauduin, jaiks! Saa nähdä mitä tästä taas tulee!

Tämän viikonlopun olen yh:na, kun Muru lähti rairai-meiningillä poikien kanssa. Saa nähdä miten treenien käy, tänään ainakin menin suosiolla ihan palauttelutahdilla. Aika kova treeniviikkoa onkin takana. Suunnitelmassani on herättää henkiin rakas treenipäiväkirja-sarja niin, että aina sunnuntaina illasta lähtisi julki kuluneen viikon treenikokoelma. Pysyisi sitten itsekin kärryillä siitä, mitä on tullut tehtyä. Huomenna yritän kyllä jossain välissä tehdä jotain hikoiluttavaa, mutta sunnuntaina viimeistään, kun mies saapuu kotiin :)