Korjaan siis alkua hiukan: minusta tuntuu, että kehotietoisuudesta puhutaan nyt paljon. Ainakin siitä päätellen, että päivän Hesarikin kirjoittaa lempeän liikunnan hyödyistä (liipaten siis otsikon aihepiiriä). Joka tapauksessa, minä nyt bongasin pari päivää sitten Facebookista tällaisen linkin, ja pysähdyin pohtimaan. Milloin viimeksi olen todella kuunnellut kroppaani, sen viisautta, sanomaa tai hätähuutoa? Omassa kropassa on tuntunut nyt viimeisen kuukauden ajan olevan jotain häikkää, joten lienee aika pysähtyä kuuntelemaan. Eilen hiljennyin ja kävin lasten nukahtamisen jälkeen hämärään huoneeseen köllöttelemään. Kysyin itseltäni tuon pelottavan kysymyksen: hei, mitäs kuuluu?
Yleensä, jos esität tuon kysymyksen tutullesi, saat vastaukseksi: ihan hyvää, aika kiirettä on pitänyt. Tämähän on normi. Kiirettä on kaikilla, samoin kelloja, mutta aikaa ei juuri sitten löydykään. Kroppani vastasi samalla tavalla, mutten tyytynyt ilmiselvään. Piti mennä syvemmälle. Kysyin siis uudestaan: eikun ihan oikeasti. Mitä kuuluu? Tällä kertaa mieleen tuli vastaus, että kiitos kysymästä, ruisleipä ei oikein sovi.
Pääset alkuperäiseen linkkiin tästä. Alla suomenkieliset vastaukset, mitä kroppa vastaisi ja omaa pohdintaani niihin liittyen.
1. Tee päivässä yksi teko ravitaksesi, huomioidaksesi ja arvostaaksesi minua.
Aloin pohtimaan, milloin viimeksi? Valitsen kyllä puhtaita ruokia, valmistan ne rakkaudella, liikutan kroppaa, rasvaan ja puunaan. Mutta wake up! Milloin viimeksi huomioin kroppani tietoisesti? Lienee väliä sillä, millä tavalla ihonsa suihkuttaa ja rasvaa. Huitaiseeko nopeasti ja lätkii rasvan, vai suihkutteleeko pehmeästi, eri lämpöisillä vesillä, pesee pehmeästi ja hieroo voiteen iholle, tuoksutellen samalla sen aromaterapiaa? Pakko myöntää, ensinmainitulla tavalla mennään useinmiten... "Kunhan nyt äkkiä", sen kummemmin miettimättä.
2. Lopeta arvostelemasta minua.
Toinen rasti ruutuun, pakko kiinnittää enemmän huomiota positiivisiin ajatuksiin. Alan olla jo hyvällä tolalla, niin että henkinen puoli seuraa sinänsä fyysistä, että ajattelen olevani lihaksikas ja urheilullinen ulkomuodoltani, ennemmin kuin iso tai läski. Kuitenkin, voisin katsoa itseäni vieläkin myhäilevämmin, se tekisi varmasti hyvää. Veitsenterällä kiikkumisen omassa kehokuvassa huomaa siinä vaiheessa, kun jokin ei toimi, huomaan nimittäin ärsyyntyväni kropalleni. Olen jotenkin negatiivisen hämmästynyt huomiosta, että joku paikka on kipeä (muu kuin urheilusta johtuva lihaskipu), joku raaja ei toimi tai jaksa tai jos vaikka hormonikierto ei toimi niin päivälleen, kuin olen tottunut.
Nyt aloin miettimään, että entä jos kuuntelisinkin vähän herkemmällä korvalla, mitä kroppa koittaa huhuilla. Ettei tarvitsisi mennäkään kipuiluun asti tai hormonikierron epäjärjestykseen. Ehkä, jos tekisi pieniä muutoksia sen mukaan, mitä pieniä viitteitä kroppa antaa, voisi säästyä paljon suuremmalta.
3. Minut luotiin hauskanpitoa varten.
No tämä on totta! Ja tämä tulisi kaikkien muistaa! Ei kieltojen, vaan saamisen, hyväksynnän ja pystymisen kautta. Saan valita terveellistä, hyvää ruokaa! Saa liikkua monipuolisesti, eri tavoilla, opetella uusia taitoja. Pyöräillä tai juosta niin kovaa, että tukka hulmuaa. Tanssia niin, että hiki tirskuu ja tukka pöhähtää. Rakastella, kirmailla, nauraa vatsa kippurassa. Tätä lisää, tämä on hyvä!
4. Kysy minulta minusta.
Eilisen iltarauhoittuminen ja kuulostelu teki todella hyvää. Parin minuutin mindfullness- tai meditaatioharjoitus päivässä tekisi kuulemma ihmeitä. Satunnaisesti olen niitä harjoittanutkin, mutta sitten se aina jää... vaikka olo on joka kerta sen jälkeen elpynyt, mahtava ja jotenkin enemmän elossa.
5. Kysy minulta, mitä tarvitsisin näyttääkseni siltä miltä haluat minun näyttävän.
Tämä on tosi vaikea juttu. Kyllähän minä tiedän... ja olen kysynytkin. Mutta on niin vaikea elää tämän mukaan. Tämä liittyy erittäin vahvasti kahteen seuraavaan kohtaan, syömiseen ja liikkumiseen. Mutta kysymys evoluutiolle: miksi mieli ja kroppa ovat asioista ihan eri mieltä?
6. Minä olen se, joka syö.
Näinhän sen pitäisi olla, mutta... minä luulen, että minulla on vielä kolmas osapuoli tässä syömisessä, ja se on käsi joka lappaa ruokaa suuhun ilman, että minulla on siitä mitään havaintoa. Ja kroppa on mitä ilmeisemmin aika kiltti tapaus, kun on kiltisti syönyt kaiken mitä suuhun on laitettu: välillä enemmän, välillä vähemmän. Välillä tietoisemmin, välillä ihan huomaamatta. Silti kroppa on toiminut melko hyvin, tai ainakin elon tiellä on pysytty ja aika terveenäkin.
Keho koittaa sopeutua: välillä on tullut kaikkea mahdollista, välillä protskua ja rasvaa, välillä maitoa ja sitten taas ei. Välillä viljaa ja muuta hiilaria, välillä ei taas juuri ollenkaan. Kroppa on siis täydellisen riippuvainen siitä, mitä minä (kuka ja mikä tämä minä sitten onkin) päätän sille tarjota. Tätä kirjoittaessani tunnen olevani aika kiitollinen keholleni, aika vähänlaisella kiukkuilulla se on kaiken sulattanut (välillä paremmin, välillä kehnommin). Ei ihmekään, että välillä on elimistö ymmyrkäisenä, kun ravinnon laatu vaihtelee.... ja kun sopeutuminen ja muutos vaatisi aikaa. Tiedostan tämän, mutta käytäntöön asti sen vieminen on välillä tosi vaikeaa. Kuin opettelisi uutta kieltä, että samaan aikaan ajattelisin, että ihan sama: kun en nyt ymmärrä, niin en varmaan opi ikinä.
7. Kysy minulta, millaista liikettä haluaisin.
Tässäkin olisi opeteltavaa, tosin tämän kuuntelussa olen jo himpun edistyneempi kuin edellisessä kohdassa. Kehonpainoharjoittelu on tuonut ihan mielettömästi uusia näkökulmia liikuntaan: se ei ole vain suoraviivaista suorittamista, vaan kaikkea sitä mitä keholla voi tehdä. Ja vielä enemmän: kaikkea mitä voi oppia tekemään, kun harjoittelee. Ja sitä voi tehdä missä vain. Pieniä, isoja, laajoja, suppeita liikkeitä. Kovaa, hiljaa, nopeasti ja äärimmäisen hitaasti. Draama muodostuu rytmin vaihdoksesta.
Samalla tavalla olen saanut tavoitteellisemmasta treenauksesta irti: mitä kaikkea kroppa voi saada aikaan tai tehdä, miten paljon voi jaksaa ja pystyä. Se on ihanaa. Mitä kroppa ehkä huutaisi, on venytys, huollollinen liike. Lempeä ja rauhallinen, palauttava.
8. Älä osta uusinta trendiä.
Olisi opeteltava syömään ja liikkumaan siten, miten minulle sopii. Juuri minulle. Sitä tässä nyt opetellaan ja huomioidaan kropan kuiske. Ruisleipä ei sovi, kiitos tiedosta. Tällä tiellä olen, erehtymisen ja oppimisen kautta mennään. Se on helpottanut, kun on tajunnut etten ole vastuussa syömisistäni kenellekään muulle kuin itselleni. Vain minä olen vastuussa ja vain minä kannan seuraukset.
Jostain syystä tässä kohtaa aloin miettimään myös tyylillistä näkökulmaa: että ei pidä lähteä suuna päänä uusimpiin villityksiin mukaan, vaan tutkailla oman vartalonsa edullisia ja toisaalta vähemmän edullisia mittasuhteita ja tarkistaa, miten luomukset tukevat tätä kokonaisuutta. Mikä ilmentää sinua, mikä saa sinut kantamaan ryhtisi paremmin ja tuntemaan olosi voittamattomaksi?
9. Kysy: "mistä tämä on peräisin?"
Jos kutittaa, koskee tai on vaikka ikäviä ilmavaivoja, tulee etsiä perisyytä. Mistä tämä on peräisin? Mikä tämän on aiheuttanut? Ei siis lääkettä oireeseen, vaan itse syyhyn. Tässä lienen jo aika pitkällä ajatuksen tasolla, mutta kuten yleensä, käytäntö laahaa vielä perässä. Kirjoitin jo tuossa ylempänä siitä, miten käytännön toteutus on hankalaa tiedosta huolimatta. Esimerkki: ruisleipä ei sovi vatsalleni, MUTTA se on niin hyvää! Jokin kropassani on vähän tolaltaan, MUTTA kun treenaaminen ja kaikki on niin kivaa! Mieli vs. keho.
10. Minä olen kroppasi. Sinä olet kaikki muu, olevainen.
Mitä tähän voi sanoa? Milloin tästä kaikesta tuli niin vaikeaa? Ja samaan aikaan: miksi se kaikki on niin helppoa? Tarvitsisi vain kuunnella itseään ja toimia sen mukaan.
Opin tiellä heillä kaikilla oli niin muuukaavaa.... Aurinkoista itsetutkiskelua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Anna palaa, beibi!