Kehittymisestä ja villakoirista

Tiedättehän, miten monesti puhutaan siitä, että kehittyminen tapahtuu epämukavuusalueella? Siis siellä, missä oleilu ei ole niin kovin miellyttävää, jossa itseään joutuu haastamaan, jossa ehkä pelottaa tai vähintään jännittää ihan sikana?

Jos aina menee siitä, missä aitaa ei olekaan, pääsee taatusti helpolla. Onnistuu aina tai ainakin useinmiten. Mutta riittääkö se? Palautusviikko-postauksessa pohdin sitä, miksi meikäläisellä kaiken pitää tapahtua aina NYT? Vaikka tuntuu haastavalta ja vaikealta, ihan aikataulutuksesta lähtien. Kun siinä aikani pähkäilin, tajusin, että jos aikataulutus jätetään pois, olen viimein uskaltautunut monessa asiassa epämukavuusalueelle.

Karvakaveri nro 1: Rolfy. Pienestä koosta huolimatta poweria löytyy. Osallistuu niin pulkkamäkeen, ilotulituksiin kuin sohvamaratooneihin. On treenannut kanssani maratonille ja asunut itsemurhayksiössä (noin kahden neliön lyhytaikainen opiskelijaboksi). 11 vuotta tulee täyteen ja näkö alkaa jo mennä, mutta Ärräpärrä ei tunne sanaa "mahdoton".

Minusta on rehellisesti sanoen tuntunut, että onnistuminen on ollut minulle monessa asiassa helppoa. Olen pitänyt itseäni suhteellisen onnekkaana, melko ahkerana ja suorittajana -mihin ryhdytään, se tehdään. Mutta olen tässä alkanutkin pohtia, että ehkä syinä onnistumisiin on se, että on vaan päästänyt itsensä aika helpolla tietyíssä asioissa. Ekoina mieleen tulivat koulumenestys (ei tarvinnut mitenkään älyttömästi päntätä), urheilu (fiiliksen mukaan treenaaminen tätä ennen), syöminen (ja sitä myötä painonnousu)... Työelämä on kuitenkin paikka, jossa en  ole mahtavien tyyppien ja sparraajien ansiosta päässyt helpolla :D Jokaisessa projektissa joutuu vakavasti katsomaan myös peiliin ja miettimään, miten voisin vielä paremmin olla asiakkaan tukena ja apuna. Ja kun niitä peiliin katsomisia on tullut tarpeeksi, piti alkaa tehdä tätä väikkäriä... että tutkin nyt sitten ihan virallisesti sitä, mitkä käytännöt edistävät tai tuhoavat konsultin ja asiakkaan yhteistyössä tuottamaa arvoa. Äärettömän mielenkiintoista, ihan saakelin vaikeaa! Vaan eipä kai jatko-opintojen kuulu helppoja ollakaan.

Tiedättekö sen tunteen, kun arvelee, että oma ymmärrys ei vaan seuraa luettua? Kuin että olisi juuri ja juuri saamassa kiinni punaisesta langasta, ja sitten seuraavassa hetkessä langan pää taas katoaa ja jäät äimistelemään mitä ihmettä oikein juuri tapahtui? Olen havainnut yhtäläisyyden urheilussa: kun teet sarjaa itsellesi raskailla painoilla ja pää sanoo, että lihaksen pitää supistua, koukistua, tehdä työtä, nostaa paino; vaan kun lopulta ei vaan nouse. Käsky ei enää mene perille lihassoluun. Mutta niin kuin tässä treenatessa olen huomannut, joka viikko lihasten ymmärrys kasvaa hiukkasen: joka viikko saan laittaa vähän lisää painoa tai tehdä muutaman toiston lisää. Joka viikko aivojen käskyt lihakseen menevät perille vähän paremmin. Olen alkanut ajatella, että ehkä aivotkin ymmärtävät joka viikko vähän paremmin noita artikkeleita, akateemista maailmaa, tutkimusta ja sen yhteyttä käytännön tekemiseen. Ehkä joka viikko tajuntani laajenee, kun jaksan ärsyttää mielen lihaksia vähän lisää, nousujohteisesti.

Kuten salilla PT on tehnyt minulle ohjelman, sparraa sen noudattamisessa, tsemppaa onnistumisissa ja haastaa kokeilemaan omia rajoja, niin myös opinnoissa on tärkeää olla joku osaavampi kaveri tukena; joku jolla on tietoa, taitoja ja selkeämpi kuva kokonaisuudesta. Siksi näissä mielen treeneissä kunnollinen ohjaaja, esimerkiksi ohjaava proffa tai kollega, on kultaakin kalliimpi.

Sama pätee työelämässä. Kuinka usein sitä sortuukaan olemaan hirmu hyvä omalla mukavuusalueellaan? Aina voi syyttää arjen kiirettä, asiakaspainetta tai pomoa, mutta entä jos miettisikin siltä kannalta, mitä itse voisi tehdä paremmin tai erilailla? Miten voisi haastaa itseään? Kuinka voisi auttaa asiakkaita vielä paremmin tai erilailla? Kehittymisen kannalta on tähdellistä treenata itseään parempien kanssa, ja työelämässä on tärkeää työskennellä itseään fiksumpien kanssa. On hyvä hakea oppia muilta, keskustella ja sparrata erilaisten tyyppien kanssa... näkökulman vaihdoksesta voi olla apua!

Karvakaveri nro 2. Lilla villakoira. Parivuotias läheisyydenkaipuinen rakkauspakkaus, jonka mielestä pusuttelu on kivointa mitä olla voi. Inhoaa kylmää ja märkää, tykkää nukkua naaman päällä (nukkujalle ei niin kivaa) ja on erinomainen sairaanhoitaja. Heti kun jonnekin istahtaa, on Lilla satavarmasti sylissä. Käyttölinjainen seurakoira siis. Äärettömän lapsirakas.

Tässä esimerkkejä sparraajista, joita kannattaa hyödyntää:
Itse + treeni:
* opiskelu
* life coach
* kaveriporukka
* Personal treiner
* itseään lahjakkaammat urheilijat
* valmentaja

Työelämä:
* mentori
* erilaiset yrittäjät, hankkiudu keskusteluihin!
* itseään lahjakkaammat työkaverit ja esimiehet
* yrityksille ulkopuolinen hallituksen jäsen tai advisory board
* yrityksille konsultti tai muu liiketoiminnan ammattilainen sparraamaan ja haastamaan ajatuksia sekä auttamaan käytännön toimissa

VINK: Kuopiossa Kasvuyrityksille suunnattu Kasvun Superpäivä 18.2.15. Aamupäivällä on Yritysten omaisuusjärjestelyt-huippuseminaari ja tähän kirjoitukseen liittyen etenkin vinkkinä iltapäivällä starttaava Kasvu Open! Kyseessä on valtakunnallinen kasvuyrittäjyyskilpailu kaikille kasvusta kiinnostuneille yrityksille. Kilpailu starttaa useilla paikkakunnilla, myös Kuopiossa, jossa starttipäivän pääpuhujana on pankkiiri Ari lahti (keltamustasta sydämestäänkin tunnettu! KuPS <3). Haastan kaikki yrittäjät mukaan :) Lisätietoa Talentreen nettisivuilta!

Opinnot:
* ohjaava proffa tai opettaja
* opintorinki
* erilaiset ja itseä osaavammat opiskelijakaverit (jollain osa-alueella!)
* omaehtoinen opiskelusuunnitelma ja siitä kiinnipitäminen

Takaan, että oman itsen haastaminen ei mene hukkaan, koska sieltä missä joutuu eniten ponnistelemaan, tulevat myös parhaat onnistumisen kokemukset ja suuri onnellisuus sekä kehittyminen. Kun rasittaa sekä mieltä että kehoa äärirajoille, pääsee aina pienen askelen eteenpäin.

Teräsnaiseksi tähdätään, eiks niin?!