lauantai 10. tammikuuta 2015

Raaka-arvostelu: mumuuuumms

Taivaallista. Wau. Olet kulta edistynyt. Onko näitä lisää? Ihan mieletöntä. Saanko ohjeen. Onko näitä vaikea tehdä? Kato, nuolin tuon käärepaperinkin.

Raakaleivonnaiset ja -herkut kirvoittavat usein aika ylistäviä kommentteja maistelijoiden suusta. Joskus leivonnaisen ulkonäkö ei ehkä ole kaikkein mairittelevin, mutta lopputulos silkkaa nannaa. Näitä on äärimmäisen helppo tehdä, senkun surauttelee ja jähmettelee. Iloinen ja herkullinen yllätys on ehkä suurin, kun tavallisiin leivoksiin ja piiperröksiin tottunut makuaisti saa ennakkoluuloista huolimatta aivan uudenlaista virikettä ja haastetta. Maut ovat keholle tuttuja aikojen alusta asti, hunajan hellät vivahteet viettelevät ja vievät kehon tutuille makumatkoille mielen seuratessa villin raukean tyytyväisenä perässä. Jälkeen päin olo on tyytyväinen, hämmentynyt; kuin savanni olisi nukahtanut keskipäivän paahteeseen.



Aatoksia:
* olen havainnut raakasuklaan (raakakaakaon ansiosta) aiheuttavan kehoon hyrisevän hyvää oloa. Mieli kirkastuu ja olo virkistyy, hymyilen enemmän ja olen paremmalla tuulella. Olen seurannut itseäni lahjomattomalla tutkijan innolla ja huomannut tämän. Havainto on silmiä avaava ja totta, koska se on totta kokijalle eli  tässä tapauksessa minulle.
* se on yksinkertaisesti hyvää (ks. tämä vellova keskustelu ruuan oikeellisuudesta)
* kun macaa ja raakakaakaojauhetta sekoittaa aamusmoothieen, tulee sitä kunnon piristyspommi (plaseboa tai ei, ihan sama kun kerran toimii).
* raakaleivonnaisissa on aika tuhdisti energiaa (pähkinät, kookosöljy, kookosmaito ja kaakaovoi ovat usein osallisina). Ilmankos ovatkin herkullisia :) Makeutta taas tulee taateleista, hunajasta, banaanista, lucumasta... Ilman makeaa ei todellakaan tarvitse olla, vaikka valkoiselle sokerille sanoisikin pääosin heipparallaa. Tänään tosin pidän ennalta sovittua herkkupäivää ja olo on kaamea. Anti olla, siirryn takaisin raakaherkkuihin. Paitsi ehkä yksi salmiakki vielä...
* on ihanaa oppia uutta. Aika monta kertaa ensimmäinen satsi on jotenkin hakemista, mutta sitten alkaa löytyä tatsi.
* Raakakonvehdit, -pallerot ja -leivokset ovat oivallisia energiantuojia myös ennen treeniä: niitä ei tule syötyä määräänsä enempää (mitä se sitten tarkoittaakaan), joten treenaamaan pääsee ilman painavaa vatsanseutua tai kiljuvaa nälkää.



Tässä yksi ohje: Raakafudge

n. 3 dl kuivattuja taateleita (liota pienessä määrässä vettä ennen käyttöä)
2 rkl kaakaovoita
3 kukkurallista rkl kookosöljyä
1 kukkura rkl macaa
1 kukkura rkl raakakaakaojauhetta
2 rkl hunajaa

Suristele kaikki ainekset esimerkiksi sauvasekoittimella, laita silikonisiin jääpalamuotteihin tai konvehtivuokiin (jos joululta jäi konvehtirasioiden muotteja, ne on tässä hyviä!) ja pakkaseen vähintään reiluksi tunniksi ennen syöntiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Anna palaa, beibi!