Palautusviikko

Rakas treenipäiväkirja,

Tällä viikolla olen viettänyt palautusviikkoa. Viikon treenit ovat olleet seuraavat:
ma: sali, alakroppa. Ihan ekan viikon painoilla kolme sarjaa. Lähinnä nauratti, meni niin kevyesti :)
ti: lepo (ulkona kävelylenkkeilyä ja lumipuuhailua, mutta näitä ei lasketa)
ke: sali, yläkroppa. Samoin ihan ekan viikon painoilla kolmella sarjalla. No tein ihan vähän ylimääräistä (kahvakuulalla + vatsoja), kun tuntui niin helpolta. Mutta penkki on raskas, se vaan on.
to: Huipputunti. Oli vaan ihan parasta taas! Kunnon sykkeellä, mutta en vetänyt ihan piippuun, vaikka tosissaan teinkin. Salipainotteisen pariviikkoisen jälkeen olin jotenkin ihan fiiliksissä pelkästä porukassa jumppaamisesta :)
pe: Käyn parhaillaan taistoa itseni kanssa, lähtisinkö juoksumatolle aerobiselle parikilsaselle. Tekis kauheesti mieli, mutta sit jää lepopäivät tälle viikolle vähän vähäiselle... Katsotaan kumpi voittaa, minä vai minä (tästä se PT-Marko kyllä varoitteli...)
la: suunnitteilla ja varattuna kuntonyrkkeily. Ootan jo tosi kovasti, en oo käynyt pariin viikkoon!
su: suunnitteilla ulkoilua ja kehonhuoltotunti.

Varmasti palautusviikko tuli jo tarpeeseen, alkuviikosta olin jotenkin tosi väsynyt. Haukottelin ja harkitsin vakavasti päiväunia. Nyt taas alkaa tuntua, että aamuöiden katkonaisuudesta huolimatta virtaa tuntuu taas riittävän, kunhan vaan saa silmät auki. Treenaamaan tekee mieli!

Tää on niin älyttömän mielenkiintoista, kun vaan olis aina aikaa ja mahdollisuutta keskittyä...

Tällä viikolla oon suunnitelmien mukaisesti keskittynyt mahdollisuuksien mukaan väitöskirjan edistämiseen. Ihan hyviä juttuja olenkin saanut tehtyä, sen minkä parissa tunnissa päivässä aina ehtii :) Vauvan hereillä ollessa saa toki tehtyä jotain, mutta keskittyminen ei tietenkään sitten ole sitä tasoa, että mitään maailmaa mullistavaa keksisi.

Palautusviikon aikana olen joutunut pohtimaan itseäni (taas, mistä näitä ajatuksia aina pukkaa?), kun paineita ei ole tullut purettua liikuntaan. Olen havainnut, että liikunnasta on tullut äärimmäisen nautinnollinen keino nollata päätä ja kroppaa, haastaa itseään ja ihan vaan, tiedättekö, nautiskella siitä, kun kroppa toimii niin hyvin kuin se vaan voi. Facebookissa levisi kuva kampanjassa, jonka tekstissä luki: "I swim because I love my body, not because I hate it." Pätee kaikkeen liikkumiseen!

Leikittiin esikoisen kanssa "isiä töissä" eli piirrettiin taloja. Neiti kaksvee huolehti suunnittelusta ja värityksestä, minä yritin rajoitteisilla lahjoillani piirtää selostuksen mukaan. Huomaa kerrostalon katolla oleva puutarha ja mehiläispesä. Tyttö on kaupunkisuunnittelija jo nuorella iällä :)

Hyvä olo on ollut niin mielettömän suuri lahja, että olen ihan innoissani, kun Talentreen kautta saamme taas tänä vuonna tarjota triathlonkoulun innokkaille asiakkaillemme. Tästä tulossa ihan oma juttunsa tunnisteen "talentriathlon" alla, mutta kokonaisuus on rakennettu yhdessä Huipun kanssa, ja uumoilen, että tästä tulee ihan mahtava juttu! Shareing is careing <3 Ja mikäs sen parempaa kuin jaettu liikunnan ilo!

No mutta, palautusviikkoon: Olen ollut jatko-opiskelijana Itä-Suomen yliopiston innovaatiojohtamisen laitoksella nyt parisen vuotta, josta noin vuoden olen aktiivisesti tehnyt väitöstutkimusta. Välillä tutkimuksen tekeminen on mielestäni tahmonut, kun ei vaan ole ollut irrottaa siihen aikaa, tai motivaatio on ollut semisti hukassa. Nyt kun katson taaksepäin, niin aika paljonhan tässä on jo saanut aikaan siihen nähden, että olen ollut täysipäiväisesti töissä, tehnyt sen päälle datan keruun, kirjoittanut ensimmäistä artikkelia... lisäksi olin raskaana ja nyt sitten kahden pikkulapsen äiti. Olen myös harjoittanut intohimoani coachaamista (mutta tässä olen joutunut olemaan tiukka, en ota kuin pari asiakasta kerrallaan, enkä koko ajan).

Neiti nollavee maistaa mustikkasosetta. Harvinaisen mustikaton lähiympäristö tässä kuvassa, yleensä sitä ruokaa on joka paikassa lähtien vauvan vaatteista, minun vaatteista, koirien turkeissa, matossa, pöydässä... siis lähinnä kaikkialla muualla paitsi lapsen suussa.

Kysymys vain kuuluukin: Vaikka niin ihanaa onkin, MIKSI kaiken tuon pitää tapahtua juuri nyt? Vissiin on joku äärimmäinen kiire elää (,vaikkei huominen koskaan kuole ;) )Tähän minulla ei ole vastausta, vain kasa äärimmäisen mielenkiintoisia asioita, joihin haluaisi käyttää aikaa ja perehtyä, mutta kaikkea ei ehdi samalla intensiteetillä. Seuraa turhautumista, syyllisyyttä, mutta myös tehokkuutta, aikaansaamisen iloa ja hyvinvointia korvien välillekin.

Moni asia tukee toisiaan: täysipäiväinen työ Talentreella on ihanaa ja nautin siitä ihan superpaljon, ja jatko-opinnot tuovat lisää näkökulmaa sekä omaan työhön että firman kehittämiseen. Lapsiperhearki on parasta johtajakoulua ikinä ja toisaalta irrottaa työmaailmasta täysin. Olen löytänyt tai löytämäisilläni piirtelyn ja palikoilla rakentelun ilon, eli saan hyviä fiiliksiä jonkun "ei järkevän" tekemisestä. Hmm, mielenkiintoista. Nyt ollaan asioiden äärellä. Ja liikunta sitten... ja tämä blogi. Nämä ovat edellytyksiä hyvinvoinnilleni. Sen olen nyt itsestäni oppinut, että liikkua pitää, ja kirjoittaminen on minulle THE tapa jäsentää maailmaa, ymmärtää ja ajatella. Ja kun näin on, se pitää hyväksyä ja käyttää tietoa omaksi parhaakseni.

Mutta silti: miksi kaiken pitää aina tapahtua juuri nyt?

"Nainen tarvitsee elämässään menestyäkseen punaiset kengät ja huumorintajua. Tohtorintutkinto on hyödyksi, muttei välttämätön", luin kirjailija Riikka Pulkkisen joskus sanoneen.