K-raudan värikartta ja huvikumpu meni pussauskoppiin

Nyt kun lapset ovat ties monetta päivää kipeänä ja minä tietysti sisar hento valkoisen roolissa Lillakoiran väsymättömällä avustuksella, on ollut ihan pakko vähän avata silmiä kodin sisustukselliselle ja järjestykselliselle tilalle. Onneksi ei ole ollut aurinkoisia päiviä, koska silloin saattaisi olla pakko päästää ajatus ikkunoiden pesusta mieleen... ja se jos mikä on omiaan heikentämään tämän mamman sielunrauhaa. Toisaalta, kotimme sijainti ja suuntima saattaa olla taktisesti juuri oikein valittu niin, etteivät kirkkaimmat kevätauringon säteet missään vaiheessa pääse paistamaan ikkunoihin juuri siinä tietyssä armottomassa kulmassa. Arkkitehdille kiitos äitien ymmärtämisestä.

Viherkasvit <3 Pitäisi vaan skarpata niiden hoidossa, kuulemma multiakin voisi vaihtaa ja silleen. Kuva keittiöstä, työpiste pilkahtaa oikealla. Oma iskä nikkaroi minulle tuon työpöydän suunnitelmani mukaan vanhasta Singerin jalasta ja leikkimökin alta löytyneistä laudoista. Näinhän kuuluu näissä sisustusjutuissa aina briljeerata, lisäksi se on totta.

Siinä vaiheessa, kun Robinia on kuunneltu ripiitillä monta tuntia putkeen, syöty rusinoita, piirretty vähintään 20 mörköä, koitettu katsoa muumia (kulta äiti ei osaa laittaa pleikkarilta, isi laittaa sit illalla), koitettu katsoa Ryhmä Hauta (kulta ihan totta, äiti ei osaa laittaa pleikkarilta! Tässä vaiheessa hätäsoitto isille töihin: "Kulta onko jotain akuuttia, on näitä töitä tässä?" "pitäs saada Areenalta Ryhmä Hau." "Laitetaan sitten illalla". Joten, jos lapsi vaan uskois äitiä, niin vähemmällä päästäisiin. Tai jos äiti vaan pääsisi eroon pleikkaria kohtaan tuntemastaan vastenmielisyydestä ja opettelisi käyttämään sitä.), leikitty kampaamoa, leikitty heppaa, leikitty vauvaa, koiraa, isiä töissä, dinoamörköälintua, niin kun saa lapset nukkumaan päiväunia, alkaa olla mielenvaeltelun aika.

Kun lapset nukkuu, äiti hyppii pöydillä...eiku siis sängyllä. Ei saa syödä sängyssä, hyi minua.

Entisen naapurimme, ihanan Emmin Ateljee Keltaisen talon juliste makkarin seinällä muistuttaa oleellisista asioista elämässä. Ateljee Keltainen talo edustaa lähidesignin lisäksi minulle yhteyttä sielunkotiini, siihen Keltaisen Talon toiseen päätyyn. Linnanpelto <3

Siinä makoillessani lehteilin uusinta divaania (tämä jos mikä edustaa sisustuksellista Fitin ja Sportin lukemista: melkein mulla jo on seesteinen koti). Ihailen aina niitä harmonisia, selkeälinjaisia ja tyylikkäitä koteja (ja päädyn joka kerta sisustamaan omani joksikin ihan muuksi) sisustuslehdissä, ohjelmissa ja blogeissa. Meidän koti näyttää aina siltä, kuin k-raudan värikartta ja huvikumpu olisivat menneet pussauskoppiin ja sitten lastenhuone räjähti. Haluaisin kutsua tätä "kodikkuudeksi", mutta myönnän "sekasotkun" olevan lähempänä totuutta. Tykkään kyllä järjestyksestä ja itse asiassa siivoamisestakin, ja iltaisin lasten mentyä nukkumaan käytän tehokkaan vartin kodin pikapuunaukseen (ehtaa martta-ainesta siis!). Neiti kaksveellä on kuitenkin ansiokkaista siivoamiseenopettamisyrityksistäni huolimatta taipumus hiukan boheemimpaan käsitykseen järjestyksestä, joten lelut vaan ilmaantuvat ympäri huushollia noin sekunti hänen heräämisensä jälkeen. Olen alkanut vakavasti harkita lelujen piilottamista ja hävittämistä vähin äänin....

Ihailen joitain kestävän kehityksen suurlähettiläsperheitä, jotka asuvat 20 neliön minikaksiossa Käpylässä sulassa sovussa, ja joiden lapset leikkivät Brion puupalikoilla tai mieluummin tietysti afrikkalaisten lapsien pikkukätösin valmistamilla käpylehmillä tyytyväisinä päivästä toiseen. Meilläkin on hei Brion puupalikat, mutta ne ovat suloisessa sekasotkussa junaradan, Mollan, Elsa-vauvan, muovieläinten, pingviinien, kirjojen ja nukenvaatteiden kanssa (Hmm, ehkä juuri tuossa on syy...). Seuraava homma taitaakin siis olla raivaus, taas kerran.

Joulutähti heitti lehtensä, muttei henkeään. Ollaan tyttöjen kanssa innolla seurattu, miten se ryhtyi sinnikkäästi kasvattamaan ihan uusia lehtiä. Näin ei ole kyllä ikinä tapahtunut! Viimein löytyi joulutähti, jolla on kevättä rinnassa!

Olen huomannut, että kun koti on sekaisin, ei mielikään lähentele sellaista zen-tilaa, kuin välillä olisi toivottavaa. Hujan hajan olevat tavarat aiheuttavat taatusti levottomuutta myös lapsissa, luin jostakin että esimerkiksi 3-4 -vuotias ei käsitä enempää kuin seitsemän kohdetta, sen jälkeen keskittymiskyky herpaantuu ja överiksi menee. Luulen tuloksen olevan liioiteltu, ehkä kohde per ikävuosi voisi olla realistisempi?

Olkkari on "vaiheessa" (eikö sisustus aina ole?) Vanhan senkin päälle on kasattu tauluja, joille en ole vielä inspiraation puutteessa saanut päätettyä paikkaa. Seinällä oleva iso heppataulu on miehen sukulaisen, Matti Hallikaisen maalaama. Ovat koko suku taiteilijoita monessa polvessa.

Olisiko kellään heittää loistavaksi todettuja vinkkejä lelukaaoksen kesyttämiseen? Terv. nimim. väsynyt muovikrääsään ja soiviin leluihin.

PS. Tämä ajattelu ja kirjoitus saavat minut pohtimaan, että onpa todella hyvä, että on väikkäriprojekti ja työjuttuja tässä meneillään äippäloman aikana, muutenhan tämä menisi ihan kotihommiksi koko kevät.