Vuosikatsaus

Kerran, kauan ennen kuin coachauksesta oli minulla tietoakaan, tein heinäkuun ensimmäisenä päivänä vaaleanpunaiselle paperille suuntaviivoja elämälle. Olin irtautunut entisestä pitkästä suhteestani, muuttanut paikkakuntaa, etsinyt itseäni ja rakastunut uusvanhaan mieheen (ensimmäinen poikakaverini alunperin, sitten vuodet olivat välissämme ja löysimme toisemme uudelleen. Se oli menoa se, mutta kokonaan toinen tarina). Etsin itseäni ja ensimmäistä kertaa ihan oikeasti mietin, mitä juuri minä haluan, mikä minua innostaa, mitä haluan tavoitella. En halunnut kadottaa itseäni uudelleen tai enää, miten sen nyt muotoilisikaan.

Aah, miten totta. Ihminen harvoin katuu tekemisiään (varsinkin jos on aluksi pelottanut), vaan tosi usein tekemättä jättämisiään. Ja jossittelu on tunnetusti turhaa.

Piirtelin lyhyen, keskipitkän ja pitkän aikavälin suunnitelmia diplomi-insinöörimäisesti laatikoihin janalle, Gant.kaavioon, elämän kaikki puolet huomioon ottaen. Jahas, tällaista haluankin, ajattelin, ja unohdin paperin erääseen pinkkiin mappiin. Vuosi kului, ja melkein toinenkin. En ollut ajatellut paperia enkä tavoitteitani tietoisesti sen koommin. Kunnes eräänä päivänä... Tuijotin paperia hämmästyneenä. Muistin tarkkaan millainen hikisen kuuma heinäkuun päivä oli ollut. Mitä olin ajatellut, miten olin ollut innostunut tavoitteistani. Muistin myös miten olin unohtanut koko jutun. MUTTA. Kaikki kirjatut tavoitteet olivat käyneet toteen.

On se rankkaa. Mitä mää haluan? Mitä mää haluan? Muru naureskeli ja räpsäisi kuvan.

Siitä paikasta otin tavoiteasetannan jokavuotiseksi ohjelmanumeroksi. Coaching-opintojen myötä työkalut jalostuivat, mutta idea on pysynyt samana: mietin mitä oikeasti haluan, mitkä ovat tavoitteeni seuraavan vuoden ajalle ja seuraavalle viidelle vuodelle.

Eräs työkaverini puhahti kerran (ihan rakkaudella, luulisin) ettei koko elämästä pidä tehdä laatujärjestelmää tai strategiaa. Olen samaa mieltä, armollinen pitää olla, mutta olen myös coach-kollegoideni, coaching-asiakkaideni ja osittain itsenikin kautta saanut nähdä, miten huikeisiin tekoihin ja toimiin ihmisestä on, kun hän vain tiedostaa mitä tahtoo ja on aidosti motivoitunut saavuttamaan haluamansa. Yleisesti ottaen kun ihmisen suurimmat esteet ovat seuraavat: se, ettei tiedä mitä haluaa oikeasti ja se, ettei uskalla haastaa itseään ottamaan haluamaansa. Kuitenkin itsensä haastaminen ja tavoitteidensa saavuttaminen tuovat ihmiselle suuremman onnellisuuden. En usko sattumaan ja onnenkantamoiseen, vaan uskon aktiivisuuteen ja toimintaan. Sinä olet olosuhteet.

Self coachauksen hengessä ryhdyin eilen tekemään vuosikatsausta viimevuodesta, ja tein samalla tavoitekartan ensi vuodelle. En siis aarrekarttaa, vaan tavoitekartan, niissä on vissi ero. Tavoitteissa minä itse olen aktiivinen toimija, joka ottaa vastuun omasta onnestaan ja menestyksestään. Olen ajelehtinut tarpeeksi kauan aiemmassa elämässäni, mennyt muiden ideoiden mukaan. Haluan mieluummin tietoisesti miettiä, minne olen menossa. Se on mielettömän innostavaa! Voin muuttaa suuntaa, ja säätää tarvittaessa, sanotaanko sopeuttaa. Ajelehtimisellekin tai pikemminkin hetkeen tarttumiselle on aikansa, vieläpä tärkeäkin, mutta hahmotan kokonaisuuksia ja suuret suuntaviivat ovat minulle näin selviä.

Ensi vuodesta on tulossa ihan mahtava! Toivottavasti teille kaikille ja läheisillenne! Kehotan kaikkia vilpittömästi esimerkiksi listaamaan aikaansaannokset tältä vuodelta (eli mitä olet puuhannut, tehnyt ja saanut aikaan. Mikä toi onnea?). Tämä vaihe on tärkeä, että tajuaa, mitä kaikkea onkaan saavuttanut ja mistä voi olla kiitollinen. Sen jälkeen sitten vaan miettimään, mitä haluaisit ensi vuonna tehdä? Mihin haluaisit käyttää aikaa, kun aivan kaikki on mahdollista? Mikä lisäisi onnellisuuttasi eniten? Entä mikä lisäisi onnellisuuttasi ihan vähänkin? Mieti miltä nuo tavoitteet tuntuvat ja tee halutessasi lyhykäinen toimenpidesuunnitelma.

"Ole varovainen mitä toivot, voit vaikka saada sen" sanotaan, ja olen aivan samaa mieltä. Aivot toimivat niin, että kun tunnistat haluamasi, intuitio tulee avuksesi ja automaattinen päätöksenteko alkaa toimia tavoitteesi toteutumisen puolesta.

Ihanaa uutta vuotta 2015! Tee siitä elämäsi vuosi!

Elämänohje ja lihapullaresepti. Näillä pärjää.

Nämä löytyvät jääkaapin ovesta, jotta ne muistetaan joka päivä kirkkaasti. Alimmaisessa kuvassa ollaan ekana seukkailusyksynä, ja kadun nimi on Rakkaudenpolku (löytyy Naantalin vanhasta kaupungista). Sillä polulla ollaan edelleen.



Ihmiskokeen tulos: hirvee räkä

Ihmiskoe vailla vertaa: testi itselle ja lahjomaton oman olon tarkkailu. Seuraa selonteko:

Olen ollut nyt noin marraskuun alusta asti Alkuruokavaliolla, mutta syönyt vähän useammin kuin neljä kertaa päivässä. Aamulla, lounaalla ja päivällisellä syön kunnolla, mutta iltapala tuntuu tasakokoisena turhan raskaalta, joten olen pilkkonut sen osiin: iltapäivällä välipala ja illalla sitten hiukkasen kevennetty iltapala.

Lounas ulkoilun jälkeen: wokattuja kasviksia, revittyä kalkkunaa ja muutama cashew-pähkinä. Hain jamieolivermaista lähestymistä annoksen kokoamiseen. Mm. ripottelin cashewt korkealta. Niin korkealta, että eivät ensin osuneet edes lautaselle. Joku vihreä kasa olisi kruunannut annoksen, mutta koska emme ole käyneet viiteen päivään kaupassa, vihreä yrttipuska ei nyt ollut saatavilla.

Pääperiaatteittain Alkuruokailu koostuu siis seuraavasti: neljä kertaa päivässä, joka aterialla protskuja (lihaa, kalaa, kanaa jne) n. 150-175 g(riippuen lihasta), kasviksia (juurekset, kasvikset, vihannekset, marjat) 200g ja lisäksi rasvoja parikymmentä grammaa or so. Hiilareina käytetään (etenkin treenavat, treenin jälkeisellä aterialla) riisiä, bataattia ja niin muita niin sanottuja harmittomia hiilarinlähteitä. Ei siis viljaa, ei edes gluteenitonta. Ei maitoa, ei sokeria, ei eineksiä. On kuitenkin todettava, että syön aika usein ja aika paljon (mikä on suhteellista!) raakasuklaata, raakakakkuja, smoothieita ja hedelmäherkkuja. Koska leipominen on ihanaa, ja koska herkut ovat ihania ja haluan säilyttää ne elämässäni. Jäistä kanaa minusta tuskin olisi järsimään.

Tänään treeninjälkeisäpös. Porkkana-kananmunapohja, päällä kalkkunaa ja kasviksia runsaasti, makustuksena muutamia murusia vuohenmaitogoudaa. Nam! Pizzasta ei tarvitse luopua :) (En tosin syönyt koko pellillistä, kyseessä siis ei ole "annoskuva").

Ah auvoa, tässä kootusti vaikutuksia joita olen huomannut:
* vatsa voi erinomaisesti, ennen kärsin epämääräisen epästabiilista tunteesta jatkuvasti)
* ei ole kiukkunälkä, on vaan normaali nälkä kun on oikeasti nälkä
* ns. perinteisten herkkkujen (meikämimmillä etenkin irtsarit) mieliteot loistavat poissaolollaan
* iho on mahtavassa kunnossa ja hehkuu (voiko näin sanoa? Siltä ainakin tuntuu, joten ehkä kyse onkin sisäisestä kauneudesta, kröhöm)
* kynnet ovat vahvuneet huomattavasti (ennen liuskoittuivat ja lohkeilivat jatkuvasti)
* tukka kasvaa niin että kohina käy
* mieliala on tasaantunut. Tämä näkyy perhe-elämässä konkreettisesti, eikä siis ole vain minun korvien välissä.
* urheilu maistuu. Entinen laiska minä on paikalla yhä harvemmin.
* varovaisesti arvioiden olen kiinteytynyt, mutta en harrasta vaakaa, joten painosta en tiedä. Olen myös alkanut urheilla, joten pelkälle ruokavaliolle en voi antaa pointseja.
* yleinen vireystaso on noussut selvästi: leikin lasten kanssa puistossa ja jumppaan samalla, teen väikkäriä ja kirjoitan blogia ja teen vähän töitäkin, puuhastan kotona, jne (*sensuroitu*)

No nyt sitten tämän lyhyen pohjustuksen jälkeen itse asiaan. Jouluna pysyin tiukasti gluteenittomalla linjalla (koska vaikka keliakiaa ei ole testattu, iho reagoi välittömästi pukkaamalla kutisevan ihottuman käsiin sekä jenkkakahvojen alueelle ja finnejä leukaan sekä rintakehään), mutta maidottomuudesta tingin jonkin verran. Esimerkiksi mummon leipomille gluteenittomille pasteijoille tai tortuille ei olisi tullut mieleenkään nyrpistellä! Myös muutama normikonvehti meni, mutta pääosin tummaa ja/tai raakasuklaata. Tein itse myös gluteenittomia karjalanpiirakoita maidottomina (ovatkohan ne karjalanpiirakoita laisinkaan? Ehkä mielikuvituslandian piirakoita), ja ne olivat sanalla sanoen mielettömän hyviä. Söin niitä urakalla. Myös normaalista poiketen olen syönyt juustoja (mutta kaikki vuohen-; se ei ole normaalisti ainakaan pieninä määrinä aiheuttanut mainittavia ongelmia).

Tulos:
* Vatsa tahmoo ärsyttävästi. Ts. ei toimi oikein.
* olo on väsynyt, vaikka nukun tosi hyvin nyt, kun vauvakin on lopettanut yösyöpöttelyn.
* Hirvee räkä. En siis ole yhtään kipeän tai sairaanoloinen muuten, ei kurkkukipua, ei kuumetta, ei honteloa oloa: vain ärsyttävä tiukasti nenässä viihtyvä räkä. Syytän  maitoa (vaikka pieni määrä!), olen ymmärtänyt maidon aiheuttavan limaisuutta ja lisäävän kehon happamuutta, jolloin tulehdustila pääsee alttiimmin jylläämään.
* Ärsyttävä herkuttelunhimo on jäänyt päälle, mutta olen tyynesti ajatellut syödä kaapit tyhjäksi ja sitten en vaan osta/tee lisää ilman erinomaisen hyvää syytä. Onneksi himo kohdistuu lähinnä tummaan suklaaseen ja hedelmiin. Myös ehkä hiukan isompia ruoka-annoksia on tullut lapattua lautaselle joulun hurmoksen jäljiltä, mutta paluu ruotuun on edessä... Kuinka olenkaan kaivannut nyt vuoden loppukuukausina normaaliksi muodostunutta ruokailua. En mieti tätä yhtään kuurina, dieettinä tai luopumisena: kun tämmöinen vatsansa ja kroppansa kanssa moniongelmaisena vuositolkulla elänyt saa kokea puhtaan fiiliksen ja toimivan kropan, voi kokonaisuutta ajatella vain ja ainoastaan saamisena, hyvänä ja itselleen antamisena. Muu olisikin sulaa hulluutta ja mielettömyyttä.

Himo urheiluun on myös erinomaisen tallella. Syynä voi olla tämä:

Motivaattoriksi ja tavoitteiden konkretisoimiseksi ilmoittauduin nyt HCR:lle ja vieläpä 1.50 ryhmään. Siihen siis tähdätään 16.5. Lähtölaskenta alkakoon!

Rakas treenipäiväkirja: Kävin tänään salilla, vedin suunnitelman mukaisen aerobisen (15 min juosten matolla, 7 min porraskoneella, 10 min kuntopyörällä) plus bootytreenin. Ihan älytön hiki, jea!

Joulun summa

Syönnit siellä ja kahvit täällä, lahjat tuolla ja sitten... Joulu on mennyt aikamoisessa huiskeessa, mutta hauskaa on ollut. Rakkaan siskon perhe on ollut meillä joulun ajan kyläilemässä, ja mikäs sen ihanampaa! Juttuja, höpötyksiä, touhuja ja urheilua... ihana joulu takana!

Siskon tekemä pinaattikeitto. Oih nam, täynnä rakkautta <3 Yksi lemppariruoka! Tunnetaan myös nimellä maanantaisoppa (eli otetaan jääkaapista kaikki kasvikset ja soveltuvin osin muuta, keitetään ja surautetaan sosekeitoksi).

Nyt tosin alkaa tuntua siltä, että jouluruuille voi taas vuodeksi sanoa heipat oikein iloisin mielin. Eilinen siskon tekemä pinaattikasviskeitto maistui taivaalliselle! Eilen juhlittiinkin siskon synttäreitäkin, ja sankarittaren toive kakuksi olikin aamusella mahdollisimman vihreä smoothie. Saamansa piti ja maistui itsellekin.

Ylätaljaa joulupäivänä. Tuntuu siivissä vielä tänäänkin.

Vaikka joulu on mennyt syödessä ja syömistä suunnitellessa (vaa'alla en halua edes käydä, jätetään se parin viikon päähän. Lisäksi alkaa tuntua siltä, että pitääkö ihan oikeasti AINA syödä?), aivan liikkumatta sentään ei ole tullut oltua.

Rakas treenipäiväkirja,

Tämän viikon treenit (yllätyin itsekin, kun viime yönä ryhdyin miettimään kokonaisuutta):
maanantai: ylävartalotreeni kotona. Piti päästä kuntonyrkkeilyyn, mutta koska mies oli tien päällä eikä ehtinyt ajoissa kotiin, piti soveltaa. Kuntonyrkkeilyn väliin jääminen kyllä sapetti, kun siitä on tullut niin tärkeä osa viikkoa! Tein sitten PT:n tekemän ohjelman mukaisen ylävartalotreenin sovellettuna niin hyvin kun nyt vaan kotona pystyi. Nostin pientä kahvakuulaa, ladattavia käsipainoja, neiti kaksveetä ja neiti nollaveetä ja omaa kroppaakin vähän. Tuli ihan hiki, mutta eihän se fiilis ole sama kuin salilla, kun välillä pitää lapata puuroa yhden naamaan, ottaa toiselta vaippa pois ja komentaa edellistä hampaanpesulle. Mikä oma aika?

Tiistai: Huipputunti salilla! Tunti oli taas älyttömän kiva ja sai antaa kaikkensa, mikä tosin tällä kertaa ei ollut erityisen mairittelevan paljon. Tajusin liian myöhään, että olin kaiken leipomisen ja muun höyräkän keskellä unohtanut juoda vettä, joten kuivilla mentiin, kirjaimellisesti. Hiki ei oikein irronnut, mutta yllättävän hyvin sain kuitenkin treenin tehtyä. Siinä loppuvenytysten aikaan huomasin ajattelevani, että nyt alkoi joulu; loppuisi touhotus ja kiire (vähänpä tiesin).

Keskiviikko: meni syödessä ja touhotellessa. Ulkoilusta huolehtivat vain pikaiset koiran käytöt.
Torstai: Salille! Järjestettiin siskon kanssa vallankumous salille pääsyn puolesta ja onnistuihan se, kun vähän pakertaa. Vedin viikon 2 yläkroppatreenin, eli sain alkupainot nyt sillekin setille. Hämmentävän vähän papua yläkropassa, tosi kummallista.

Perjantai: Tapsantanssit jäivät meikäläisiltä väliin vielä tänä vuonna (pääosin koska neiti nollavee), mutta siskon kanssa ampaistiin salille vetämään rautaa niin että soi. Vähän piti taas sumplata aikataulujen kanssa (alan inhota koko sanaa, poistan sen ihan kohta kokonaan sanavarastosta), mutta päästiin kuitenkin lopulta salille (syönnin ja kahvin ja suklaamutakakun päälle; olipahan energiaa...). Vedin alakropan piippuun ja wu-huu!! Sain kuin sainkin lisättyä painoja kaikkiin liikkeisiin viimeviikkoisesta! Ha! Lihaksiani on todistettavasti järkytetty!

Perheen naisten villasukkapotretti.

Note to self: JUO enemmän vettä!!! Miten hemmetissä se voi olla niin vaikeaa?

Sunnuntaina olisi tarkoitus vielä päästä käymään salille iltapäivällä tai illasta. Voisin juoksennella matolla aerobisen treenin ja lisäksi tehdä tämän bootytreenin ihan huvin vuoksi.

Tänään vuorossa oli hetkessä nauttimista kehonhuollon nimissä: ensin vuntostin lumisessä metsässä aivan umpihangessa ylös ja alas mäkiä (ihan omassa rauhassa koirien kanssa, ihanaa <3), kohta mennään saunaan koko perhe. Meillä on aina lauantaisin perheen saunavuoro, ja siitä on muodostunut tosi tärkeä tapahtuma pillimehuineen ja kylpyleluineen. Neiti nollaveekin on ihan innoissaan kylpemässä -ja mikä parasta, saunan jälkeen tilliäiset nukkuvat kuin tukit <3

Holtittomat jalat

"Hanki pinkki vihko, jossa on kahvakuulan kuvia. Voit siihen kirjata aina joka treenistä käytetyt painot", sano PT. Aivan mahtava idea! Onko joku törmännyt semmoisiin? Tahdon ja haluan, enkä nyt osaa tyytyä mihinkään muuhun!

Huomasin selfienurkan sattumoisin. Pitänee hyödyntää joku kerta oikein kunnolla. Haha.

"Mieti tavoitteita ja kirjaa ne ylös. Käytä ruutuvihkoa, tai visualisoi jotenkin, niin sanotusti sano ne ääneen ja tee osaksi päivittäistä elämää." Ooh, mitä viisauksia! Ja jotenkin iski ja kovaa: teetän jonkinlaisen aarrekartta- tai visualisointiharjoituksen melkein kaikille life coaching-asiakkailleni; mutta eipä käynyt tämän projektin osalta omassa mielessänikään askarrella itselle. Toisaalta tämä projekti löytyy jo aiemmin tekemistäni piirroksista ja aarrekartoista, tämä on nyt itsessään yksi askel sillä tiellä, mutta aarrekartta aarrekartan sisällä... siinä vasta idea! Zoomiefekti!

Otsikon mukaiseen asiaan: kävin lauantaina tekemässä ensimmäisen alavartalotreenin saliohjelman mukaan. Eka kerta on eka kerta (ja koska kirjoitan tätä hyvissä voinneissa, toteamme, ettei yksikään monsterilaite nielaissut minua syövereihinsä) ja sain haettua koko kuntoprojektille sopivat aloituspainot. Tikistin ja tikistin ja lopuksi totesin, että jalat ovat aivan holtittomat. Kun vaste aivojen käskyihin alkoi olla  viiden minuutin luokkaa, päätin, että nyt on ollut hyvä treeni. Treeni meni siis hyvin, tästä on hyvä jatkaa. Jalat olivat koko viikonlopun aivan järkyttyneet, nyt vasta portaiden ramppaaminen vauva sylissä sujuu ilman päänsisäistä aijaijai-kiljuntaa.

Vatsisten palautusta.

Ainut mikä harmittaa ihan sikana, on se että pukukoppiin päästyäni tiputin jalkatreenin jälkeen tärisevistä käsistäni(!) Life Factoryn lasisen juomapullon. Ei paljon kumisuojukset auttaneet, vaan pullo posahti tuhannen pirstaleiksi. Eli rauhallista suihkuhetkeä edelsi salin pukukopin moppaus ja lasinsirujen kerääminen (lattialta ja jalkapohjista). Ei siis mennyt ihan putkeen tämä homma. Nyt pitäisi sitten hommata uusi juomapullo, pitäiskö suosiolla siirtyä peltiseen?

Eilen oli maanantai, ja siis armoitettu kuntonyrkkeilypäivä. Harmikseni jouduin skippaamaan tunnin viime hetkellä, kun miekkonen ei saapunut ajoissa kotiin lapsenvahtihommiin. Kävin kuitenkin vähän myöhemmin reippaalla lenkillä vaunujen ja koirien kanssa (vauvakin oli kyllä mukana) ja vieläpä innoituin tekemään kotona ohjelman mukaisen yläkroppatreeninkin niiltä osin, kuin kotona pystyi varioimaan (löytyykö teiltä kotoa laite ylä- ja alataljan vetoon? Meiltä ei. Punnersin sitten enemmän). Täytyy kyllä myöntää, että vaikka hyödynsin ladattavia painojamme, lapsia ja kuvassa olevaa suurensuurta kahvakuulaa, en ehkä saanut kuitenkaan salia vastaavia tehoja irti. Ainakaan käsistä ei tullut holtittomat eivätkä ne tänään ole kipeät.

Huomatkaa koti-PT: reporankana makaava Lillakoira.

Tuli muuten mieleen, että edellä mainittuhan johtuu varmaan aivan mahtavista yläkropan lihaksistani, koska sain todistetusti virallisen valvojan läsnäollessa pystypunnerrustestistä 108 toistoa (penkkiä ei mainita tässä yhteydessä, kröhöm).

Tänään on taas huipputunti, sinne on pakko päästä! Sitä ennen ajattelin kuitenkin tehdä viimeisiä jouluvalmisteluja: edessä olisi gluteenittomien piirakoiden leipominen (eka kerta!), kinkun paisto (lue: miehen muistutus asiasta) ja lohen savustaminen (lue: miehen muistuttaminen asiasta). Lahjat on kuosissaan, rahat kannettu lähikauppaan ja ruokatavaraa ulos (varaudumme ilmeisesti ydinsotaan) ja koti siivottu ja koristeltu. Ihmeellinen kaahotus parista päivästä...

Päivä alkaa tänään pidentyä, oi!

Kynävierailija: Kuulamörkö

Vein miehen treffeille yksi ilta; kahvakuulatunnille! Yhteinen aika on rajallista nykyisin (koska neidit kaks- ja nollavee), joten se on kultaakin kalliimpaa. Ollaan monesti puhuttu, että voishan sitä muutakin tehdä, kuin käydä leffassa (pimeässä istumassa hiljaa) ja syömässä (puhumassa lapsista). Joten sanoista tekoihin: mies matkaan ja kuulailemaan! Uskaltauduin kysymään, josko hän kirjoittelisi fiiliksistään ihan omin sanoin; joten olkaapa hyvät: vieraskynäilemässä Mies!

Tällä mennään, sanoo Suvi. Vääjäämättä kohti tavoitteita.

Vaimoni ehdotti yksi päivä, että haluaisinko lähteä hänen mukanaan kokeilemaan porukassa jumppaamista kuulilla, joissa on kahvat. Olinhan minä toki kahvakuulia nostellut aiemminkin salilla pari kertaa keskenäni. Olin tullut siihen tulokseen, että käsipainothan ajavat täysin saman asian. Lisäksi sellainen ryhmäjumppailu on ollut mielestäni vähän tyttöjen hommaa. Ehkä se meidän miesten luontoon kuuluukin olla vähän ennakkoluuloisia näitä kaikenlaisia trendihömpötyksiä kohtaan. Ainakin aluksi kunnes...

Allekirjoittanut voimamerkissään.

 

Jumppapäivä koitti ja olin pahimoilleen edellisenä päivänä salilla tehnyt poikkeuksellisen tehokkaan jalkatreenin, joka hiukan jo nyt viilteli reisissä ja pohkeissa. Minkähänlainen puukko löytyisi jaloista seuraavana päivänä. Vaimoltani ei tietenkään herunut sympatioita, vaikka olisihan se ollut mielestäni oikein hyvä tekosyy livistää koko touhusta ja käydä tekemässä esim. tuttu ja turvallinen rintatreeni salilla. Noh olinhan minä tohkeissani mennyt lupaamaan lähteväni mukaan ja kyllähän se oikeasti minua ihan kiinnostikin. ;)

Sitten sitä pipot korvilla vingerrettiin pyörillä kohti Huippua. Minulla oli mielessäni tässä vaiheessa enää yksi toive: "Jos ei kyykittäisi hirveästi juuri tällä kerralla?" Kunnes pääsimme perille tunsin hieman rauhoittuvani, koska vastaanotto Huipussa on aina todella lämmin ja kotoisa. Aiemmin ollaan käyty nimittäin ravintolapäivänä syömässä raakakakkuja siellä.. Joo ihan oikeasti. Ja ne oli kaiken lisäksi hyviä. Mutta sekin oli naisten idea!

Sitten kun oli treenirensselit niskassa, päästiin itse asiaan! Eikä minua edes katsottu lainkaan kieroon, vaikka jalassani oli ne perinteiset luolamiesten pierusaliverkkarit. Aloitimme tunnin valitsemalla mieleiset kuulat ja sain ensikertalaisena heti opastusta niiden valinnassa. Otin alkuun käyttöön 2 x 6 kg, 2 x 8 kg ja 1 x 10 kg harjoittelukuulat, jotka ovat tilavuudeltaan huomattavasti pienemmät kuin kisakuulat. Teimme alkulämppärit ja ohjaaja neuvoi perustekniikoita etenkin meitä ensikertalaisia huomioiden. Alkulämpimistä siirryttiin sulavasti treenisetteihin, jotka koostuivat yksittäisistä 30 - 60 sekuntia kestävistä osioista. Kävimme runsaasti erilaisia kokonaisvaltaisia liikkeitä, joissa voimaa tuotettiin tehokkaasti kaikilla vartalon osa-alueilla. Lantio oli pääosassa monessa liikesarjassa. Jalkojen jomotus unohtui saman tien, kun aloin keskittyneesti toistaa ohjaajan mallia. Löysin yllättävän nopeasti oikeanlaiset tekniikat, vaikka toki alkuun meinasi välillä mennä painojen nosteluksi ilman oikeaa dynamiikkaa. Ohjaaja tuli aina kuin tilauksesta näyttämään tekniikkaa, kun itsestäni alkoi tuntua epävarmalta jonkin liikeradan suorittaminen. Jo ensimmäisen setin jälkeen havaitsin, että nyt ei selvitä kuivin nahoin. Onhan aineenvaihduntani vilkasta, mutta eihän se koskaan näin vilkasta ole ollut. Pienillä tauoilla vesipullon sisältö hävisi kuin kuumalle kiukaalle. Totesin myös, että kyllä näissä kuulissa taitaa sittenkin olla jokin pointti. Eihän näitä pyörityksiä tehtäisi tavallisilla käsipainoilla.

Näistä otetaan mittaan. Ensi kerralla tuo sininen pahalainen saa kyytiä!

Tunti oli lopulta yllättävän nopeaan ohitse. Aika kiiri kahvakuulia heilutellen ympäri kroppaa ja oloa pystyi kuvailemaan lähes euforiseksi. Välillä myös vilisti silmissä tähtiä (kuula ei osunut päähän), eikä olisi yksinkertaisesti jaksanut tehdä yhtään enempää. Mutta silti jostain yhteisestä ryhmähurmiosta sai energiaa edes siihen puolikkaaseen toistoon, jolloin todella tunsi antaneensa kaikkensa. Vai että tyttöjen hommaa? :D

Kun viimeinen setti venyttelyjaksoineen oli takana ymmärsin, että mikä ihmeellinen vaikutus ympärillä olevalla ryhmällä ja huipputaidokkaan ohjaajan tsempillä yksilölliseen suoritukseen voikaan olla. Lisäksi huomasin, miten järkyttävä lätäkkö hikeä oli ilmaantunut alleni?! Siitä saan kiittää ohjaajaa, koko mukana ollutta jengiä ja etenkin vaimoani, joka minut tähän yllytti.

Näin kuntosaliharrastajana ajattelen, että tällainen kahvakuulailu toisi erittäin hyvän aerobisen sykettä nostattavan lisän treeniviikkoon. Kerran tai kaksi viikossa huipun hyvässä seurassa tekisi hyvää vartalon huollolle ja myös mielelle, eli siis koko miehelle. Hei muuten, ne jalat eivät olleetkaan enää niin kipeät kuulailun jälkeisenä aamuna. Mitäköhän niille tapahtui? Ensi kerralla valitsen varmasti ainakin yhden 12 kg kuulan! ;P

Jokapäiväinen smoothie on hiipinyt ruokavalioon, vilja ja maito on jäänyt pois... Raakakakkuja ja nyt vielä nämä? Mutta pirskales kun olo on niin hyvä, ei kehtaa valittaakaan.

Faktat tiskiin

Tällä viikolla on pistetty töpinäksi Huipulla PT:ni Markon kanssa. Olemme tavanneet kahdesti, tai sisältäen kolme aihetta: tiistaina oli lähtötasotestit (faktat ja viitearvot alempana), keskiviikkona Marko teki minulle tavoitteisiin ja alkutesteihin perustuvan harjoitusohjelman ja torstain tuplatapaamisessa kävimme harjoituksenomaisesti saliohjelman läpi, sekä katsoimme ravintoasioita sillä silmällä. Huh, miten paljon uutta asiaa!

Aloitetaan ruuasta, koska sehän on ihanaa. Minulla oli viime viikon lopulla ja alkuviikosta tehtävänä pitää ruokapäiväkirjaa kolmelta päivältä. Tein jo päiväkirjan pitämisen aikaan muutaman havainnon: vaikka olen tällä Alkuhommalla päässyt hyvään ruotuun syömisen laadun kanssa, huomasin hivuttautuneeni takaisin pienoiseen naposteluyritykseen. Siis käsi mokoma eli omaa elämäänsä ruokakaappien läheisyydessä! Petturi! Tietenkin estin sen pyrkimykset päättäväisesti, kun huomasin toimintamallin toistuvan... mutta nyt huomaan kaapin viekoittelevan minua jatkuvasti. Etenkin löydän itsestäni ruuanlaittonapostelijan, johonka Marko löysikin ihan järkeenkäyvän syyn: ruokavälit kasvavat aivan liian pitkiksi, nälkä (myös jano mainittu!) alkaa olla holtittomalla tasolla, jolloin jo ruokaa laittaessa "napsin jotain pientä ja harmitonta." Kröhöm. Sain vinkit ja eritoten hyvän keskustelun ravinnosta ja sen merkityksestä. Nyt sitten kuulostellaan omaa oloa, ja katsotaan sen sekä treenitulosten perusteella, miltä alkaa vaikuttaa.  Nyt siis tarkoituksena on lisätä pienet välipalat aamupäivään ja iltapäivään (riippuen myös treenin paikasta). Myös olisi syytä huomioida jokaisen syömingin rakenne: äpöstyksestä pitäisi löytyä protskua, hiilaria ja rasvaa joka kerta, mutta HUOM! Määrän ei tarvitse olla suuri. Välipala on välipala (=pieni, palauttava tai lataava treenin ajankohdasta riippuen).

Sitten se jännittävin osio, alkutestit. Testeissä käytettiin UKK:n kävelytestiä (eli kävelin matolla kaksi kilometriä)  aerobisen kunnon mittaamiseen, lisäksi katsottiin käsipainopunnerrus, prässi, (mahtavia sanoja, hei!), vatsat, kehon rasvaprosentti pihdeillä, muutamia mittoja, paino, verenpaine ja henkinen kantti. Oli niin mahtava tulos pystypunnerruksessa, aivan yläpuolella arvostelun, että piti ottaa torstaina relevantimpi testi penkissä. No ei ollut enää niin mahtava (ehkä sitten kahdeksan viikon päästä?!).

Tässä tulokset, kylmää faktaa, mustaa valkoisella jne:

Pituus: 170 cm
Paino: 68,7 kg
Rasva% pihdeillä mitattuna: 25,80 normaali (hah, I told you! and me!) Tavoite: olisi huikeaa lukeutua aktiiviliikkujiin, mutta imetyksen vuoksi en riskeeraa. Tässä ei nyt siis laihduteta.
Vyötärön ympärys: 84
Lantion ympärys: 100
Verenpaine: 130/73 normaali
UKK: 93,28 keskimääräinen (aika 16,58, syke 162). Olisin voinut aloittaa huomattavasti kovempaa.
Käsipainopunnerrus: 108 (wu-huu! kannattaa nostella lapsia joka päivä!)
Penkki: 5 toistoa 25 kilolla (tanko 20 kg + 2x2,5 kg). Tavoite: olisiko 10 ihan utopistista?
Prässi: 9 toistoa 75 kilolla
Vatsat: 21 keskimääräistä jonkin verran parempi (27 on tavoite ensi kerralla, se on parasta A-luokkaa)
Henkinen kantti: sitkeä

Viitearvot niihin, joista niitä on olemassa:

Rasva% naisilla:

Ylipaino 32%+

Normaali 25-31%

Aktiiviliikkujat 21-24%

Urheilijat 12-20%

 

Vatsat (ikä 25-29 vuotta)

1:9 tai alle

2:10-14

3:15-16

4:17-22

5:23 tai enemmän

 

Käsipainopunnerrus 5kg (ikä 26-30 vuotta)

1:24 tai alle

2:25-36

3:37-44

4:45-54

5:55 tai enemmän

 

 UKK-kävelytesti

< 70 keskimääräistä huomattavasti matalampi

70-89 keskimääräistä vähän matalampi

90-110 keskimääräinen

111-130 keskimääräistä vähän korkeampi

 

> 130 keskimääräistä huomattavasti korkeampi

No niin, näillä siis lähdetään liikkeelle! Olen ajatellut, että näin ovat asiat nyt, ja suunta on ylöspäin koko ajan. Tausta on nyt siis se, että marraskuun alusta aloitin Alku-ruokavaliolla, mutta en laihdutusmielessä vaan hyvän olon vuoksi. Nyt on menossa sitten neljäs viikko Huippukeskuksen salijäsenenä (kolme viikkoa ennen PT-projektia). Imetän kuopusta, joka on noin kolme kuukautta vanha, joten alleviivaan vielä: tavoite ei ole varsinaisesti laihtua, vaan parantaa ja rakentaa kuntoa pitkällä tähtäimellä (ensi kesän kestävyysliikuntatavoitteet ja pitkällä aikavälillä elämää ajatellen: kolmikymppiset lähestyvät eikä kropan vaste treeniin ainakaan helpommaksi muutu!). Olen kuitenkin tässä kolmen viikon aikana kertakaikkiaan hurahtanut liikuntaan, siinäkin määrin että lepopäivät tuntuvat henkisesti vaikeilta, vaikka kroppa niitä selvästi välillä kaipaakin.

Nyt siis täysillä päin harjoittelemaan saliohjelmaa (lauantaina aloitan), ja testaamaan ensimmäisiä painoja. Huu! Mutta monsterilaitteet vaikuttivat melko inhimillisiltä, kun niitä Markon kanssa harjoiteltiin. Ja kaikesta sai kysyä, ei tullut tyhmä olo. Oli tosi mielenkiintoista oppia, mihin, miksi ja miten mikin harjoitus on suunniteltu ottavaksi. Wau!

Ei tätä liian vakavasti oteta. Yritin iskeä silmää coolisti. No how cool am I???

Into pinkeänä harjoittelemaan <3

Tätä et ole kokenut

Rakas treenipäiväkirja,

Eilen piti olla lepopäivä, mutta innostuin nyt sitten kuitenkin testaamaan Huipputuntia. Kyseessä oli näytöstunti, jota tällä hetkellä on ilmeisesti järjestetty pari kertaa saliasiakkaille ja jonkin verran yritysporukoille (hei hyvä idis, ottakaa yrittäjät koppia!). Salista tuli ennen meidän tunnin alkua ulos juurikin tällainen yritysporukka, olivat pahaa (tai oikeastaan hyvää-)enteilevän punaisia ja läähättivät. Siis läähättivät! Kuului tunti olevan "sairaan rankka":)

Jos luitte postauksen tempputorstaista, saatte minikäsityksen siitä, missä fiiliksissä olin tunnin jälkeen. Hullun hyvä tunti! Tatamille oli tehty rata, jossa kiertoharjoitteluna mentiin erilaisia pisteitä tosi lyhyellä erällä; eka kierroksella 30s ja 15s palautus, sitten toisella kierroksella 20s töitä ja 20s palautusta. Lyhyt erä oli henkisesti hyvä veto; sen jaksoi puristaa ihan täysillä ja ottaa itsestään kaiken irti.

Liikkeet olivat ketteryyttä, koordinaatiokykyä ja räjähtävää voimaa kehittäviä, semmoisia mitä ei tule vastaan ikinä jokapäiväisessä elämässä tai saliharjoittelussa. Kroppa tuntuu olevan vieläkin aika äimistyksissään, mikä on tietysti mahtava juttu. Kroppaa ja mieltä pitää järkyttää välillä, siinä se kehitys tapahtuu.

Söin vähän liian pienellä väliajalla jumpan rankkuuteen nähden. Alkutunnista meinasi tulla lohen makuisia pukluja, mutta onneksi olo tasaantui. Note to self: älä syö tuntia ennen liikuntaa. Ei vaan sovi, ei.

Tämän viikon treenit tähän asti:
ma: kuntonyrkkeily (ihanaa ihanaa i lööv it!)
ti: alkutestit PT:n kanssa (näistä lisää omassa postauksessaan)
ke: Huipputunti kaikkensa antaen
to: ensin liikeharjoittelu PT:n kanssa päivällä, illalla kahvakuulatunti
pe: suunnitelmissa lepo
La: suunnitelmissa sali
Su:lepo/ulkoilua, vieraita kylässä

Oon niin hyvävointinen, ettei ole tosikaan. Ihmettelen vain: Why oh why olen vältellyt salia tähänastisen elämäni? Olenko ollut ihan järkeä vailla???

Naiseksi, joka olet

Santa baby, u-uu <3 Kävin testaamassa salin jumppatarjonnasta Burleskia viime keskiviikkona. Tätä olin odottanut kuin kuuta nousevaa! Olen ihan pin up-fani, tykkään tällätä ja Salaisuuksien yöt Kuopiossa ovat olleet pääosin vain positiivisia elämyksiä. Kuopiossakin peräti pääsee burleskista nauttimaan, milloin mitenkin. Tankoa ei tarvitse ryhtyä virittelemään makuuhuoneen nurkkaan, sillä burleskissa ollaan vahvan naiseuden äärellä, leikitään ja kiusoitellaan, koska naisena olo on ihanaa, herkullista ja nautinnollista.

Minä burleskitunnilla. Vai oliko se sittenkin ennen lapsia Salaisuuksien yössä? En muista.

Menin siis jumppavermeissäni tunnille ja odotuksissani oli hetkutusta, ihanaa musiikkia, hikeä ja naisellisia muuveja. Kun aloitimme, ohjaaja kertoi päivän tunnin teemaksi "hanskojen riisumisen". Jaha, ajattelin. Sama ajatus käväisi uudestaankin mielessä muutaman kerran tunnin aikana. Siis todellakin, riisuimme hanskoja, yhdistettynä melko simppeliin koreografiaan. Kylmä ei tullut, mutta ei varsinaisesti kuumakaan. Tästähän toki testaamisessa on kysekin: tunteja on erilaisia.

Kuten joskus ennenkin on käynyt, ahaa-elämys iski päälle kuin tuhannen volttia jossain vaiheessa tuntia, siinä "eihän tässä tule edes hiki"-turhautumisen ja viekoittelevan hymyn välissä. Sillä: tunnin tarkoituskaan ei ole olla hikitunti; nyt ollaan syvemmällä, korvien välissä ja toisaalta vielä syvemmällä, hitaitten ja staattisten liikkeiden maailmassa yhdistettynä nopeisiin tadaa-elementteihin.

Korvien välissä tunti aiheutti suurimman myllerryksen, joka jatkui kotona mahtavana keskusteluna (keskusteluna!) komeamman puoliskon kanssa. Ymmärsin suuria asioita esteettisyydestä, hetkeen tarttumisesta, naisena olemisesta, liikkeestä nauttimisesta. Miten pieteetillä voikaan tutkiskella vartalon linjaa ja yksityiskohtien vaikutusta liikkeeseen, rytmiin.... kyse on visuaalisesta hetkeen tarttumisesta yhdistettynä liikkeen iloon ja äärimmäiseen kehonhallintaan.Iso hatun (tai päänkoristepörhelön) nosto alan taitajille, ks mm. Miss Acrolisious)

Sanalla sanottakoon, että ehkä jumppasalia ja loisteputkivalaistusta autenttisempi ympäristö tarjoaisi vielä himpun verran elämyksellisemmän hetken? Toki ymmärrän, että tankoja ja punaisia lyhtyjä voi olla haasteellista viritellä, mutta käsittääkseni joogatunnillakin laitellaan himmeämpää valaistusta, (ledi)kynttilöitä jne. Kyllä väitän, että burleskista tullaan hakemaan ihanaa naisellista fiilistä, joka kantaa jouluisessa räntäloskassa monta päivää. Kuntokeskuskin voi tarjota elämyksiä ja viihtymistä, koska sitähän me ihmiset haluamme. Jollekin se on nopea salikeikka, jollekin tsemppaava ohjaaja ja hyvä porukka huhkimassa ympärillä, jollekin se voi olla se naisellinen hetki tai bileet keskellä iltapäivää.

Vaikka tunnista on jo viisi päivää, fiilis ja oivallukset ilmeisesti kantavat. Eilen perheen komeampi puolisko kommentoi, että "uudet harrastukset tekevät sulle hyvää. Kannat itses jotenkin eri tavalla; viehkeästi." Takana on siis kolme viikkoa Huippua ja yksi ainut burleskitunti ;)

Sleeping beauty

Kaikki lienevät yhtämieltä siitä, että uni on ihmisen hyvinvoinnille äärimmäisen tärkeää. Lehdet ovat pullollaan paremman unen vinkkejä ja netistä tietoa vasta löytyykin. Unihäiriöt ovat länsimaissa lehtijuttujen perusteella yleisiä kuin älypuhelin. (Sattumaako? )

Entäs jos uni on häiriöllistä, vaikka tekisi kaiken oppikirjan mukaan (paitsi älypuhelinta ei voi ignoorata ysin jälkeen, koska silloin on potentiaalisesti päivän oma hetki, jolloin voi tsekkailla sähköpostit, whatsuppit, lukea blogeja ja tuntea kateutta sisustusbloggaajien täydellisistä kodeista ja sulkea lopulta silmänsä oman huushollin kaaokselta). MUTTA vaikka heräisi aikaisin (pakko, koska neiti kaksvee) tai menisi aina ajoissa nukkumaan (yritys hyvä, koska neiti nollavee), eikä nukkuisi päiväunia (koska molemmat neidit nukkuvat eri aikoihin) eikä joisi kahvia klo 14 jälkeen (paitsi äärimmäisissä tapauksissa), silti ei voi kertakaikkiaan ikinä luottaa siihen, että saa nukkua tarpeeksi (huomaa hämmennys ja katkeruus ja kylmänhien nostattava pelko öisiä heräämisiä kohtaan). Pääosin pikkumimmit ovat olleet hyväunisia, mutta aina tuntuu tulevan joku "vaiheeksi" nimetty uniselkkaus, ja tietenkin aina vuorovedolla. Ja ei, ei koliikkia, ei refluksia. Ihan vaan sillä, että aina ei tarvita mitään diagnosoitua vaivaa siihen tuskaan, mitä omasta toiminnasta riippumaton (jos ei lasten hankintaa lasketa sellaiseksi?) heräily aiheuttaa.

Pienenä anekdoottina; kävin porukoilla kylässä ja vanhempien jääkaapissa oli lehdestä leikattu piirros, jossa luki: "onnesta ei tiedä mitään ennen kuin saa lapsia. Ja sitten onkin liian myöhäistä." Kiitos ja anteeksi, arvostan ja olen samaa mieltä.

Muruseni on suurta taiteilijoiden sukua ja teki ihanan poptaideteoksen meikäläisestä <3 Sarjaan kuuluu myös toinen teos, molemmat ovat meillä kotona. Luovuus on onni (muidenkin jos omaa silmää ei niin olekaan).

Kiitos vaan Eevsku, joka kirjoittaa joulukalenterissaan unesta ja sen ihanuudesta. Tulin kateelliseksi, minäkin haluan nukkua luontaisen taipumukseni mukaan vähintään 9 tuntia yössä! Myös PT:n kanssa puhuttiin liikunnan, ravinnon ja LEVON pyhästä kolminaisuudesta, mikä kyllä puoltaa yöunien priorisoimista (kävin kuitenkin työporukan kanssa perjantaina pikkujouluissa, ja olin hyvillä mielin tappiin asti. Joskus pitää, ja tässä unikonkurssissa yksi valvottu yö hyvässä seurassa antaa enemmän kuin ottaa). Olen kuitenkin huomannut, että kun "oma" aika alkaa sitten kun molemmat tytöt nukkuvat (jos nukkuvat), niin siinä vaiheessa alkaa olla aika valmis pehkuihin. 

Neiti kaksveen joulujuhla onnistui ihanasti, vaikka muuvit olivat jännityksestä johtuen vähän hakusessa koko porukalla. Paikalla piti olla ennen kasia aamulla, josta suoriutuminen oli mielestäni melkein yli-inhimillinen saavutus, meidän aamut kun meinaavat jotenkin käsittämättömästi venyä älyttömiin pituuksiin, vaikka herätys aina onkin tyyliin ennen kukon kiekaisua.

 Hiukkasen hämmentyneenä olen myös alkanut havaita, että "oma aika" alkaa olla suhteellinen käsite; jos en opi pitämään omaa aikaani muiden hereillä ollessa ja rentoutumaan myös muiden perheenjäsenten kanssa, sitä aikaa ei enää yksiselitteisesti ole. Nyt on ilmeisesti alkamassa tämmöinen "vaihe", jossa minun pitää löytää itseni taas uudella tavalla muiden yhteydestä ja luopua osittain siitä ajatuksesta, että on oma aika, jolloin tehdään omia juttuja. Minulla kun niitä omia juttuja, joita tähän asti olen pitänyt omana reviirinäni, on niin paljon, että tunkua tulee niille muutamille hetkille päivässä, jolloin olen ilman jälkikasvua. Salijäsenyys on ehkä juuri siitä syystä noussut kultaakin kalliimmaksi: menen sinne, en ajattele muuta kuin kropan tunnelmia, viihdyn ja nauran, ja palaan sitten kotiin hengähtäneenä, rentoutuneena ja treenanneena. Sitten voidaan leipoa yhdessä lasten kanssa, pelata tai lukea. Opin kyllä, sisäinen muumimammani on aika vakuuttava.

Luja luotto on kuitenkin siihen, että vielä joskus meilläkin voisi olla rauhallinen ilta ja aikuisten aikaakin. Ehkä jopa yhdessä.

PS. Pitääpä taas palata Beben pariin ja pelastaa elämänsä.

Rakas treenipäiväkirja, osa 2

Rakas treenipäiväkirja,

Eilen kävin kahvakuulatunnilla. Onneksi lähdin, fiilis oli taas euforinen. Oma edistyminen on tässä alussa nopeaa, mikä motivoi jatkamaan. Vedin sarjan läpi kokonaisuudessaan 2-4 kg painavammilla kuulilla kuin ennen. Jopa ne pystypunnerrukset, jotka eka kerralla jäivät kuudella kilolla kesken, menivät melko helposti  kuudella ja kahdeksalla kilolla. Wuhuu! Myös tekniikka kehittyy. Note to self: ota painavampi kuula, teet varmemmin oikein. Ja kisakuulilla on mukavampi tehdä kuin pikkuhippiäisillä.

Myös PT:n kanssa käytiin tänään tavoitekeskustelua, ja halusin jatkossakin pitää kuntonyrkkeilyn ja kahvakuulan mukana harjoitusohjelmassa. Lisäksi pari salitreeniä, toivottavasti voin hyödyntää salitreenissäkin kahvakuulia. Rakkaus on syttynyt, oih. Meinasin ensi viikolla viedä Murun treffeille kahvakuulatunnille (jospa hän innostuisi kirjoittamaan vieraskynäilyn tänne blogiinkin?), jotta voin yhdistää nämä rakkaat ja auttaa heitä ymmärtämään toisiaan paremmin.

Tunnilla jaksoin tosi hyvin, takana noin 2 h ennen syöty iltaruoka (kanaa ja kasviksia). Iltapalaksi tunnin jälkeen tonnikalaa, smoothieta ja riisikakkua: liian heppoista ja kostautui tänään aamulla; kaamea nälkä. Aijai.

Viikonloppuna voisi yrittää vääntäytyä lenkille, jotain aerobista voisi kokeilla kolmen viikon sisätreenin jälkeen.

PT sarja alkaa! osa 1: Raakile pilvilinnoissa

Taannoin kirjoitin jokseenkin epäortodoksista tekstiä kuntosaliharjoittelusta, ja siitä etten oikein tiedä  mitä siellä kannattaisi tehdä, jotta harjoituksesta olisi muutakin hyötyä kuin ihohuokosien puhdistaminen hikikarpaloiden avulla. Tilanteeseen tulee nyt muutos, koska huutoni on kuultu ja sain todella innostavan mahdollisuuden: napakan kahdeksan viikon paketin personaalia treenausta kuntokeskus Huipun Marko Savolaiselta. Jestas, antaudun mielelläni tähän ihmiskokeeseen, ja annan sille kaikkeni.

Tänään oli ensimmäinen tapaaminen, johon olin valmistautunut pohtimalla tavoitteitani lyhyellä ja pitkällä aikavälillä, kiinnostuksen kohteitani urheilun saralla sekä täyttänyt perustietolomakkeen, jossa kartoitettiin perussairaudet ja mahdolliset esteet harjoittelulle. Tänään lomake ja tavoiteasetanta käytiin Markon kanssa läpi (samainen pihti-Make, joka mittasi tempputorstaissa rasvaprosenttini männäviikolla. Kohtaamisemme ei siis jäänyt ainutkertaiseksi, vaan nyt alamme todella tehdä sille ojentajan "nahalle" jotakin.). Make on lohdullisen jämäkän oloinen kaveri, ei tee mieli jättää treeniä väliin.

Puhuttiin motivaatiosta, sitoutumisesta ja rehellisyydestä; hän ei voi ammattitaidollaan taikoa tuloksia (mitä??? no onneksi tuli tässä vaiheessa selville) , jos minä treenaan ohjelman ohi tai syön miten lystää. Harjoitusohjelma, ravinto-opit ja treenimäärät rakennetaan täysin yksilöllisesti minun toiveeni ja resurssieni sekä tavoitteideni mukaan; ja näin Marko toimii asiakkaan kanssa aina. Tulostetut massaharjoitusohjelmat eivät sovi hänen ajattelumaailmaansa, mikä teki ainakin meikäläiseen ison vaikutuksen. Tuntui, että tässä ollaan nyt tärkeän asian äärellä, kohtaamassa minua kaikkine jenkkakahvoineni ja mahamakkaroineni ja yhteistyökyvyttömien ojentajieni kanssa. Ja tekemässä niille todella jotain!

Harjoittelun teho ja kuormitus rakentuvat seuraavan kahdeksan viikon aikana näin. Selkis?
Eli mikäli ymmärsin oikein, niin seuraavan viikon kuormitus aina kasvaa neljän viikon ajan, kunnes viides viikko on lepoa, jolloin kroppa palautuu ja suorituskyky nousee aivan uudelle levelille. Olen toiveikas, että kehityn suurilla harppauksilla, kun kroppa saa kunnolla uutta ärsykettä (keho älä petä minua nyt).

Toisaalta istuin siinä myös unelmat suhisten, tavoitteet päässäni saivat konkreettisen muodon, realistisenkin. Kahdeksanviikon aikana ei päästä bikinikuntoon tai nostetta penkistä sataa kiloa, jos lähtötaso on tämä; mutta siinä ehtii koukuttua liikunnan tuomaan hyvään oloon, saada treenistä säännöllisen osan elämäänsä, kiinteytyä hiukan ja etenkin oppia roppakaupalla uutta treenaamisesta (jopa ehkä tulla tutuksi kuntosalin monsterilaitteiden kanssa). Pidemmän aikavälin tavoitteena minulla on lisäksi osallistua toukokuussa HCR:n puolimaratonille, elokuussa Kuopio triathlonille sekä kesän aikana myös Kuopiossa järjestettävään Trail Cuppiin. Kuulostaa hurjan hauskalta ja innostavalta!

Ehdotus PT:n huoneen asiakassohvaksi. Pilvilinnoista on kiva sitten laskea jalat maan pinnalle. "Innostavaan sisustukseen voi panostaa , sano life coach kun värikyniä aarrearkusta kaivoi", niin kuin vanha sananlasku kuuluu.

Homma rakennetaan meikäläiselle sillä tavalla, että nyt tehtävänä on pitää kolmena päivänä ruokapäiväkirjaa, jonka perusteella Marko tekee ravintosuosituksia (kerroin jo etukäteistietona maidottomasta ja viljattomasta valiostani, ihan vaan että maitorahkasuosituksiin voi olla kannattamatonta käyttää aikaa). Ensi viikolla meillä on sitten alkutestit, jossa pistetään kylmää faktaa pöydälle. Lihaskunto, aerobinen kestävyys, kehonkoostumus ja verenpaine pistetään syyniin, ja niiden avulla saadaan vertailukelpoista dataa helmikuulle. Jes, mittarointia!

Alustavasti suunniteltiin treenin koostuvan seuraavasti: viikoittain yksi kahvakuulatunti, yksi kuntonyrkkeilytunti, 2 kuntosalia (kahtiajakoinen treeniohjelma, sana saanee merkityksen seuraavien viikkojen aikana) sekä lisäksi yksi aerobinen

Seuraan blogissa tätä kahdeksan viikon taivalta tunnisteen "PT" alla. Lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon, että kerron tuloksista armottomasti (paitsi jos laistan ja otan vaan kauniisti sanottuna lisää massaa, sitten ollaan hipihiljaa).

Virtaavaa vettä eikä palavaa tulta väsy katselemaan

Muutettiin kuukausi sitten ikivanhasta puutalosta tähän vähän kompaktimpaan kolmioon. Taakse jäivät oma piha, puulämmitteiset uunit ja vanhan talon tontut. Mutta myös kolme epäkäytännöllistä kerrosta, jäätävät sähkölaskut sekä hyytävät suihkut talvipakkasilla. Kyllä keskuslämmityksessä on monet hyvät puolensa.

Kun takkatulen rentouttava silmäily nyt toistaiseksi on taaksejäänyttä elämää, piti ottaa otsikosta toinen vaihtoehto käyttöön. Kerrostaloonkin voi näin marraskuussa perustaa pienen palan tropiikkia. Laitoimme pystyyn akvaarion! Olemme neiti kaksveen kanssa odottaneet malttamattomina projektin etenemistä ja käyneet muutaman kerran akvaariokaupassakin jo fiilistelemässä, mitä kaloja sitten laitetaan polskuttelemaan ("äiti laitetaanko vaikka muikkuja vaikka?"). Ensin piti puhdistaa akvaario (ollut varastossa), testata pitääkö se vettä (piti), ostaa hiekat (K-raudasta, hiekotussepeliä), pestä ne, täyttää allas vedellä ja antaa seisoa muutama päivä. Hankkia suodatin, lappo, levänpuhdistin, vedenparannusaineet. Tarkistaa lamppu.

 

 

Ja viimein maanantaina suorimme akvaarioliikkeeseen ja ostimme monta pussillista kasveja ja kaloja. Kotona sitten sisustimme akvaarion ja päästimme fisut pulikoimaan pienen totuttelun jälkeen uuteen altaaseensa. Yksikään ei toistaiseksi ui maha pystyssä, joten olen toiveikas projektin onnistumisen suhteen. Olen tästä pikkutropiikista ihan innoissani ja pikkuneiti tuntuu tykkäävän myös! Pienimmän tilliäisen saa viihtymään erinomaisesti laittamalla sitteriin ja katselemaan kaloja. Alkaa vimmattu jokellus ja hihkuminen. Neiti kaksvee taas sanoo joka ilta hyvää yötä ja aamuisen huomenta kaloille. Uniinkin ovat uineet. Aion ottaa mallia Lillakoirastamme ja istua kaikki aneemiset kelit kuin tatti tuossa akvaarion edessä ja tuijottaa silmä kovana pulikoivia väripilkkuja.

Sen verran loppuun vielä, että haluaisin kovasti tukea paikallista yrittäjyyttä ja asioida kaikkien akvaariotarvikkeiden hankinnan suhteen kivijalkamyymälässä, MUTTA pikainen vertailu netissä osoitti, että kokonaisbudjettimme huomioon ottaen oli pakko kallistua nettikaupan puoleen. Harmittaa vietävästi, mutta hintaero oli niin järkyttävän suuri, ja vieläpä täysin samoilla tuotteilla. Ja kuitenkin ostopaikaksi tarvikkeille valikoitui suomalainen verkkokauppatoimija Helsingistä, kalat ja kasvit toki saan ostaa paikallisesta myymälästä. Ymmärrän paineet hinnoittelulle kivijalkamyymälässä, mutta kumpi on syy ja kumpi seuraus sille, että ihmiset menevät nettiin? Hinnoittelun ja ostoskäyttäytymisen pyörässä taitaa olla kyseessä muna-kana-ilmiö: kun ostokset vähenevät, kauppiaan on pakko nostaa hintoja jolloin ostajat vähenevät entisestään. Tässä kauppiailla olisi kyllä saumaa innovatiivisille ratkaisuille liiketoiminnassa; ei pitäisi uida ostoskäyttäytymisen vastavirtaan vaan miettiä selkeästi mitä heiltä saa, mitä netistä ei? Mitä perinteisestä poikkeavaa voisi tehdä, joka itseasiassa hyödyntäisi esimerkiksi netin mahdollisuuksia? Ja miten siitä voisi tehdä kannattavaa bisnestä.

Liiketoimintakonsultti minussa ei ilmeisesti äitiyslomaile, eikä ole onneksi tarviskaan.

Nyt otan pari artikkelia ja käperryn tropiikin valoon lueskelemaan materiaaleja ensimmäistä artikkeliani varten. Ehkä virtaavan veden ja uiskentelevien kalojen positiivinen fengshui saa myös jatko-opinnot virtaamaan?

 

Pikkuinen toyvilliksemme Lilla on lumoutunut akvaariosta. Käyn jatkuvaa kamppailua akvaarion viereisestä nojatuolista muun porukan kanssa.

 

Rakas treenipäiväkirja, osa 1

 Koska tässä blogissa on tarkoitus myös raportoida itselleni edistymisestä self coachauksen raadollisessa hengessä, aloitan nyt uuden sarjan, treenipäiväkirjan. Nämä postaukset ovat lyhyitä ja täynnä napakkaa faktaa: tarkoitus on vaan todeta mitä teki, miltä tuntui ja mikä siihen olisi voinut vaikuttaa.

Rakas treenipäiväkirja,

tänään oli yksi viikon lempipäiviäni. Maanantaista on muodostunut sellainen, koska silloin saan tunnin ajan antaa kaikkeni, vaan en periksi.

Kuntonyrkkeily, klo 16.45-17.40

Sali täynnä, tunti täynnä. Tehtiin kuntopiirimäisesti kahden minuutin eriä. Tuntui hyvältä, iskut lähtivät hyvin ja kroppa sai hyvää vastusta. Uusina liikkeinä olivat rinnalleveto jollain vesimöhkälepampulla (yllätyin painosta ja heiluvan veden tuomasta epästabiilista tunteesta. Kaikenlaisia urheiluvälineitä sitä onkin!) sekä pohkeinen timmiytys steppilaudalle nousten. Piece of cake? No teepä muutaman nyrkkeilyerän jälkeen pari minuuttia reippaalla intensiteetillä, niin on aika ison kakkupalan vaativa homma. No, korkkaripohkeita kohti mennään. Mukava tunnustella, miten kroppa palautuu, alla siis eilisen tehokahvakuulailu (yksin). Päärynäpallo aka meditaatiopallero alkaa totella. Hah!

Välipala iltapäivällä jäi vähän kevyeksi (1,5 riisikakkua salaatilla ja kinkulla sekä pieni marjasmoothie). Treeni kulki hyvin, mutta illalla oli jäätävä nälkä.

Salil eka(a kertaa)

Katsokaapa vaan. Sen lisäksi, että kävin eilen ekaa kertaa ihan yksin salilla, otin vieläpä mielestäni aika uskottavan saliselfien. Koska tämä salivierailu ei monen muun tavoin ole todellista, jos ei sitä jaa. Kuva kävi myös todistusaineistosta; kyllä rakas, sinne salille minä aina melkein joka ilta innosta kihisten polkaisen mummopyörä helisten. Ainakin ottamaan kuvia, ilmeisesti.

Saliselfie. nyt tiedän mitä salilla tehdään!

Olin ilmottautunut sekä sh'bammiin (kaiken rytmitajuttomuuden uhallakin) sekä kehonhuoltotunnille. Sitä kyllä kaivattaisiin, mutta olo oli pikemminkin "Hikeä!Revi!Raasta!"-tyyppinen, joten otin tehokkaan tunnin: polkaisin pikapikaa salille, tein kahvakuulilla kaikenlaisia liikkeitä ja ehdin vielä kotiin pihvillekin yhtä aikaa muun perheen kanssa. Tehokasta ja kätevää, tuli hiki ja hyvä olo. Pitänee vielä kaivaa jostakin jotain vapailla painoilla tehtäviä saliohjelmia, kun meinasi ensikertalaiselle käydä kuten pelkäsinkin: mitäs mää tässä nyt sitte tekisin? Tää nyt tässä nostelis.

Mielikuvitus loppuu sillä hetkellä, kun mötikkä lepää jalkojen juuressa. Tein nyt sitten tunnilta opittuja liikkeitä aina kahden minuutin pattereissa minuutin palautuksella. Ei aavistustakaan, onko se tehokasta, turvallista tai kannattavaa millään muotoa, mutta teinpä kuitenkin. Alan ymmärtää, mihin alati kasvavaa personal trainereiden ammattiryhmää kaivataan. Melkein voi ulkoistaa kuntoilunkin. Melkein.

Jos ei näillä saa hikeä aikaiseksi, niin vika on tekijässä. MOT.

Treenien ja syömisten ajoittaminen on välillä vähän hakusessa. Pidän äärimmäisen tärkeänä perheen yhteisiä ruokailuhetkiä, jolloin ruokatavat ja keskustelukulttuuri pysyvät yllä ja siirtyvät lapsukaisille (yeah, jaksan toivoa, että keskustelukulttuurimme tulee jossain vaiheessa rikastumaan melko yksipuolisesta "syöpä nyt kauniisti", "älä heittele sitä ruokaa" tai "saisinko edes ajatella tämän lauseen loppuun ennen keskeytystä"-tyyppisestä monologista. Tai dialogista tai troilogista, jossa jokainen osallistuja puhuu aivan omasta aiheestaan, toisten juurikaan kuuntelematta tai kuulematta ja jossa aikuisten jutut jäävät kesken, niin, etten vieläkään tiedä mitä sille jollekin Jussille tapahtui viime viikon keskiviikkona, vaikka sillä hetkellä se tuntui tosi tärkeältä keskustelunyritelmän avaukselta). Niinpä siis lapsiperheen arjen suht säännöllisen ruokailurytmin ja kellonaikaan sidottujen jumppien ja treenien yhteensovittaminen aiheuttaa välillä päänvaivaa. Vastausta ei ole antaa, tässä sitä harjoitellaan. Kätevintä olisi Keski-Eurooppalaistuva ruokarytmi, jossa päivällinen syötäisiin vasta illemmalla, ei perisuomalaisesti klo 17.

Banaani. Liikaa hiilareita? Liian vähän protkuja? Vai just ihan normaalin hyvä välipala?

Herneproteiiniraakapatukka. Note to self: herneproteiini ei ole hyvää. Syö mieluummin oikeaa lihaa. Ruoka ruokana.

Toinen, mitä olen pohtinut, on treeninjälkeinen eväs. Maha ei kestä heraa, jota monet tuntuvat käyttävän. Kokeilin raakapatukoita, kunnes huomasin niissä olevan energiaa suunnilleen saman verran kuin mitä voi olettaa tunnilla kuluttaneensa. Samoihin aikoihin huomasin myös, että kaikesta Fitin ja Sportin ja blogien lukemisesta huolimatta en ole kilpa- tai fittnesurheilija, jonka on tärkeää miettiä protskujen ja hiilareiden optimaalista suhdetta. Tämä havainto oli hämmentävä, ja sai myös katsomaan peiliin uudella tavalla. Siksi piti ottaa se selfiekin, että näkee itsensä välillä rakentamansa kuplan yläpuoleltakin.

Että ehkä se mandariini tai bansku riittää. Kotona sitten pihvit tai paisti.

Hirvipaisti ja kasvikset. Vei ja piti nälän.