Salil eka(a kertaa)

Katsokaapa vaan. Sen lisäksi, että kävin eilen ekaa kertaa ihan yksin salilla, otin vieläpä mielestäni aika uskottavan saliselfien. Koska tämä salivierailu ei monen muun tavoin ole todellista, jos ei sitä jaa. Kuva kävi myös todistusaineistosta; kyllä rakas, sinne salille minä aina melkein joka ilta innosta kihisten polkaisen mummopyörä helisten. Ainakin ottamaan kuvia, ilmeisesti.

Saliselfie. nyt tiedän mitä salilla tehdään!

Olin ilmottautunut sekä sh'bammiin (kaiken rytmitajuttomuuden uhallakin) sekä kehonhuoltotunnille. Sitä kyllä kaivattaisiin, mutta olo oli pikemminkin "Hikeä!Revi!Raasta!"-tyyppinen, joten otin tehokkaan tunnin: polkaisin pikapikaa salille, tein kahvakuulilla kaikenlaisia liikkeitä ja ehdin vielä kotiin pihvillekin yhtä aikaa muun perheen kanssa. Tehokasta ja kätevää, tuli hiki ja hyvä olo. Pitänee vielä kaivaa jostakin jotain vapailla painoilla tehtäviä saliohjelmia, kun meinasi ensikertalaiselle käydä kuten pelkäsinkin: mitäs mää tässä nyt sitte tekisin? Tää nyt tässä nostelis.

Mielikuvitus loppuu sillä hetkellä, kun mötikkä lepää jalkojen juuressa. Tein nyt sitten tunnilta opittuja liikkeitä aina kahden minuutin pattereissa minuutin palautuksella. Ei aavistustakaan, onko se tehokasta, turvallista tai kannattavaa millään muotoa, mutta teinpä kuitenkin. Alan ymmärtää, mihin alati kasvavaa personal trainereiden ammattiryhmää kaivataan. Melkein voi ulkoistaa kuntoilunkin. Melkein.

Jos ei näillä saa hikeä aikaiseksi, niin vika on tekijässä. MOT.

Treenien ja syömisten ajoittaminen on välillä vähän hakusessa. Pidän äärimmäisen tärkeänä perheen yhteisiä ruokailuhetkiä, jolloin ruokatavat ja keskustelukulttuuri pysyvät yllä ja siirtyvät lapsukaisille (yeah, jaksan toivoa, että keskustelukulttuurimme tulee jossain vaiheessa rikastumaan melko yksipuolisesta "syöpä nyt kauniisti", "älä heittele sitä ruokaa" tai "saisinko edes ajatella tämän lauseen loppuun ennen keskeytystä"-tyyppisestä monologista. Tai dialogista tai troilogista, jossa jokainen osallistuja puhuu aivan omasta aiheestaan, toisten juurikaan kuuntelematta tai kuulematta ja jossa aikuisten jutut jäävät kesken, niin, etten vieläkään tiedä mitä sille jollekin Jussille tapahtui viime viikon keskiviikkona, vaikka sillä hetkellä se tuntui tosi tärkeältä keskustelunyritelmän avaukselta). Niinpä siis lapsiperheen arjen suht säännöllisen ruokailurytmin ja kellonaikaan sidottujen jumppien ja treenien yhteensovittaminen aiheuttaa välillä päänvaivaa. Vastausta ei ole antaa, tässä sitä harjoitellaan. Kätevintä olisi Keski-Eurooppalaistuva ruokarytmi, jossa päivällinen syötäisiin vasta illemmalla, ei perisuomalaisesti klo 17.

Banaani. Liikaa hiilareita? Liian vähän protkuja? Vai just ihan normaalin hyvä välipala?

Herneproteiiniraakapatukka. Note to self: herneproteiini ei ole hyvää. Syö mieluummin oikeaa lihaa. Ruoka ruokana.

Toinen, mitä olen pohtinut, on treeninjälkeinen eväs. Maha ei kestä heraa, jota monet tuntuvat käyttävän. Kokeilin raakapatukoita, kunnes huomasin niissä olevan energiaa suunnilleen saman verran kuin mitä voi olettaa tunnilla kuluttaneensa. Samoihin aikoihin huomasin myös, että kaikesta Fitin ja Sportin ja blogien lukemisesta huolimatta en ole kilpa- tai fittnesurheilija, jonka on tärkeää miettiä protskujen ja hiilareiden optimaalista suhdetta. Tämä havainto oli hämmentävä, ja sai myös katsomaan peiliin uudella tavalla. Siksi piti ottaa se selfiekin, että näkee itsensä välillä rakentamansa kuplan yläpuoleltakin.

Että ehkä se mandariini tai bansku riittää. Kotona sitten pihvit tai paisti.

Hirvipaisti ja kasvikset. Vei ja piti nälän.