lauantai 27. joulukuuta 2014

Joulun summa

Syönnit siellä ja kahvit täällä, lahjat tuolla ja sitten... Joulu on mennyt aikamoisessa huiskeessa, mutta hauskaa on ollut. Rakkaan siskon perhe on ollut meillä joulun ajan kyläilemässä, ja mikäs sen ihanampaa! Juttuja, höpötyksiä, touhuja ja urheilua... ihana joulu takana!

Siskon tekemä pinaattikeitto. Oih nam, täynnä rakkautta <3 Yksi lemppariruoka! Tunnetaan myös nimellä maanantaisoppa (eli otetaan jääkaapista kaikki kasvikset ja soveltuvin osin muuta, keitetään ja surautetaan sosekeitoksi).


Nyt tosin alkaa tuntua siltä, että jouluruuille voi taas vuodeksi sanoa heipat oikein iloisin mielin. Eilinen siskon tekemä pinaattikasviskeitto maistui taivaalliselle! Eilen juhlittiinkin siskon synttäreitäkin, ja sankarittaren toive kakuksi olikin aamusella mahdollisimman vihreä smoothie. Saamansa piti ja maistui itsellekin.

Ylätaljaa joulupäivänä. Tuntuu siivissä vielä tänäänkin.


Vaikka joulu on mennyt syödessä ja syömistä suunnitellessa (vaa'alla en halua edes käydä, jätetään se parin viikon päähän. Lisäksi alkaa tuntua siltä, että pitääkö ihan oikeasti AINA syödä?), aivan liikkumatta sentään ei ole tullut oltua.

Rakas treenipäiväkirja,

Tämän viikon treenit (yllätyin itsekin, kun viime yönä ryhdyin miettimään kokonaisuutta):
maanantai: ylävartalotreeni kotona. Piti päästä kuntonyrkkeilyyn, mutta koska mies oli tien päällä eikä ehtinyt ajoissa kotiin, piti soveltaa. Kuntonyrkkeilyn väliin jääminen kyllä sapetti, kun siitä on tullut niin tärkeä osa viikkoa! Tein sitten PT:n tekemän ohjelman mukaisen ylävartalotreenin sovellettuna niin hyvin kun nyt vaan kotona pystyi. Nostin pientä kahvakuulaa, ladattavia käsipainoja, neiti kaksveetä ja neiti nollaveetä ja omaa kroppaakin vähän. Tuli ihan hiki, mutta eihän se fiilis ole sama kuin salilla, kun välillä pitää lapata puuroa yhden naamaan, ottaa toiselta vaippa pois ja komentaa edellistä hampaanpesulle. Mikä oma aika?

Tiistai: Huipputunti salilla! Tunti oli taas älyttömän kiva ja sai antaa kaikkensa, mikä tosin tällä kertaa ei ollut erityisen mairittelevan paljon. Tajusin liian myöhään, että olin kaiken leipomisen ja muun höyräkän keskellä unohtanut juoda vettä, joten kuivilla mentiin, kirjaimellisesti. Hiki ei oikein irronnut, mutta yllättävän hyvin sain kuitenkin treenin tehtyä. Siinä loppuvenytysten aikaan huomasin ajattelevani, että nyt alkoi joulu; loppuisi touhotus ja kiire (vähänpä tiesin).

Keskiviikko: meni syödessä ja touhotellessa. Ulkoilusta huolehtivat vain pikaiset koiran käytöt.
Torstai: Salille! Järjestettiin siskon kanssa vallankumous salille pääsyn puolesta ja onnistuihan se, kun vähän pakertaa. Vedin viikon 2 yläkroppatreenin, eli sain alkupainot nyt sillekin setille. Hämmentävän vähän papua yläkropassa, tosi kummallista.

Perjantai: Tapsantanssit jäivät meikäläisiltä väliin vielä tänä vuonna (pääosin koska neiti nollavee), mutta siskon kanssa ampaistiin salille vetämään rautaa niin että soi. Vähän piti taas sumplata aikataulujen kanssa (alan inhota koko sanaa, poistan sen ihan kohta kokonaan sanavarastosta), mutta päästiin kuitenkin lopulta salille (syönnin ja kahvin ja suklaamutakakun päälle; olipahan energiaa...). Vedin alakropan piippuun ja wu-huu!! Sain kuin sainkin lisättyä painoja kaikkiin liikkeisiin viimeviikkoisesta! Ha! Lihaksiani on todistettavasti järkytetty!


Perheen naisten villasukkapotretti.


Note to self: JUO enemmän vettä!!! Miten hemmetissä se voi olla niin vaikeaa?

Sunnuntaina olisi tarkoitus vielä päästä käymään salille iltapäivällä tai illasta. Voisin juoksennella matolla aerobisen treenin ja lisäksi tehdä tämän bootytreenin ihan huvin vuoksi.

Tänään vuorossa oli hetkessä nauttimista kehonhuollon nimissä: ensin vuntostin lumisessä metsässä aivan umpihangessa ylös ja alas mäkiä (ihan omassa rauhassa koirien kanssa, ihanaa <3), kohta mennään saunaan koko perhe. Meillä on aina lauantaisin perheen saunavuoro, ja siitä on muodostunut tosi tärkeä tapahtuma pillimehuineen ja kylpyleluineen. Neiti nollaveekin on ihan innoissaan kylpemässä -ja mikä parasta, saunan jälkeen tilliäiset nukkuvat kuin tukit <3




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Anna palaa, beibi!