Rakasta tänään, älä huomenna.

Rakkaus on pirun hankalaa, kai. Pitäisi antaa ja uskaltaa saadakin, olla epäitsekäs ja itsekäskin. Tietää mitä haluaa ja myös mitä se toinen haluaisi. Puhun nyt muun muassa tunteista, tekemisistä, tekemättä jättämisistä. Ja aina on se vaihtoehto, että on kiire ja pimeä ja nuo pyykitkin tuossa. Ja lapset, niihin voi vedota sekä hyvässä että pahassa. Naisilla etenkin on taipumusta prosessointiin, skaalailuun, miettimiseen, arvontaan ja kaupankäyntiin. Ja pätee myös suhteessa omaan itseen.

Jos nyt otetaan järki kauniiseen käteen, niin ihan omaa menetystäänhän me ihmiset olemme hankalia tässä asiassa. Minusta Druckerman  oli tutkimuksissaan havainnut kiinnostavan asian: ranskattaret suhtautuvat parisuhteisiinsa äärimmäisellä kiinnostuksella. Se on elämäsi ainut ihmissuhde, jonka voit itse valita. Omat vanhemmat ovat mitä ovat ja lapsia ei voi vaihtaa, ja ystävyys on monesti saanut alkunsa sattuman kauppana, mutta parisuhteen olet valinnut itse.  Siihen on panostettava, sitä on vaalittava ja se on tunnustettava olevaksi. Samoin on suhteessa itseen: omasta itsestä on pidettävä ensiluokkaista huolta, jotta edes voi olla hyvä puoliso, äiti tai kaveri. Kuulostaa simppeliltä ja yksinkertaiselta, kun sen tähän raapustaa, mutta annas olla käytännössä. Koko homma on välillä kääntynyt päälaelleen siinä, että yrittää ensin olla hyvä, ellei jopa täydellinen, muille. Rosvosektori! Jos itse tulee aina viimeisenä, ei kohta ole mistä ammentaa.

Life coachina olen törmännyt monenlaisiin teorioihin ja käytännön esimerkkeihin siitä, miten se mihin keskityt elämässäsi, lisääntyy. Esimerkiksi: jos haaveilet lapsesta, näet raskaana olevia kaikkialla tai jos harkitset otsatukan leikkaamista, huomaat skannaavasi otsiksia kaikilla vastaantulevilla, lehtien palstoilla jne. Aivot kärsivät jatkuvasta informaatiotulvasta, joten resurssien säästämiseksi ja oikein suuntaamiseksi on oleellista päästää tietoisuuteen asti vain oikeasti sillä hetkellä tärkeät asiat, esimerkiksi se otsis tai tietty sulavalinjainen automerkki. Tämä siis faktana.

Jos siis näkee toisen kielteisessä valossa, alkaa etsimällä etsiä omaa ajatusta vahvistavia seikkoja. Negatiivinen oravanpyörä on valmis; ajan oloon alat nähdä vain ne kielteiset puolet, yleensä väsyneenä ja pyykkivuoren päältä tsiigaillessasi ne näyttävät paisuvan megalomaanisiin mittoihin. Ja toisin päin: eräässä tositapauksessa nainen tuli coachattavakseni, koska oli onneton. Parisuhde oli kuralla, koska  mies ei osallistunut kotielämään ja nainen oli väsynyt pyörittämään kaiken yksin. Avioero oli totisessa harkinnassa. Viimeisillä tahdonrippeillään rouva valitsi parisuhteen coachauksen aiheeksi, ja iho nousee vieläkin kananlihalle, kun muistelen sen 10 viikon aikana tapahtuneita asioita ja tuloksia: nainen ei puhunut miehelleen coachauksesta mitään, vaan omien oivallustensa kautta muutti omaa suhtautumistaan ja ajatuksiaan. Kuin varkain mies alkoi vastata tähän uudenlaista parisuhdetta kannattavaan puolisoonsa; ja loppujen lopuksi nainen kertoi suhteensa sekä itseen että mieheen muuttuneen voimaannuttavaksi ja rakkaudelliseksi, eikä ero enää ollut vaihtoehto laisinkaan. <3 (Olen saanut luvan kyseiseltä henkilöltä kertoa tämän valaisevana esimerkkinä ilman nimiä, tietenkin. Coachaus on aina luottamuksellista.)

Monissa ranskalaisten naisten mielenmaisemaa esittelevissä teoksissa kerrotaan heidän satsaavan elämän nautintoihin ja siten itseensä (ja näyttävän siltä kuin näyttävät? Pikkuriikkisiltä ja tyylikkäiltä!) intohimoisesti. "Mitä muuta meille tässä elämässä jää? Kysy eräs pariisitar esim. Kuinka kasvattaa bebe-kirjassa. Kyseessä on kuitenkin viivytetyn nautinnon taktiikka: laatu ennen määrää vs. kaikkimullehetilisäälisäälisää. Kumpaa sinä toteutat elämässäsi?

Mutta mitä rakkauteen tulee, luulisin että enemmän on enemmän. Suhteessa itseen ja toisiin. Mihin keskityt, se lisääntyy. Harvoin ne pyykit tai sotkut ovat karkuun ehtineet sillä aikaa, kun ottaa hetkestä kiinni ja rakastaa, tänään eikä vasta huomenna. Pyykit ovat huono tekosyy, vaikka on kyllä myönnettävä, että mielestäni pyykkisouvi on kotitöistä kivoimpia.

Eilinen oli hyvä esimerkki. Esikoinen oli kuumeessa, joten koko päivä meni sisällä rauhallisissa merkeissä. Oma olo oli rauhaton, mutta vastuu äitinä piti tietenkin hoitaa. Teimme miehen kanssa diilin; hän kävi ensin salilla ja minä pääsin illalla vielä irtautumaan kahvakuulatunnille. Molemmat saivat hyvän olon urheilusta ja samalla päästää päivän paineita. Lapsien kanssakin oli tosi kivaa koko päivän, laiteltiin jouluvaloja ja luettiin satuja.  Ensin syyllisyys yritti puskea meikämimmin kumoon "huono äiti, jätät sairaan lapsen kotiin ja menet jumpalle, kuinka voit hyihyihyi!". Hiljensin sen, painelin vaakasuoran lumisateen läpi salille, vedin koko sarjan edellisviikkoa raskaammilla kuulilla (!!!!!) ja tulin kotiin rauhallisena, iloisena ja rentona.

Kahvakuulan vetäjä Jarmo tiivisti asian todella hyvin, kun kuuli puolikorvalla jutteluni kaverille tilanteesta kotona: "tämä on omaa aikaasi, hienoa! Ota tunnista kaikki irti, nautiskele!". Ja minähän nautiskelin, ensin hiki tirskuen ja illalla kotona rakkaiden kanssa sohvalla.